Viha on tunne, joka suojelee mielenterveyttä. Myös lapsella on oikeus raivariin, sanoo psykiatrinen sairaanhoitaja Päivi Nurmi.

VIHA SUOJELEE LASTA.

Viha on tunne, joka suojelee lapsen mielenterveyttä. Sillä on aina viesti. Se tarkoittaa: Nyt riittää! Näin minua ei kohdella! Tässä kulkee rajani! Jos lapsella ei ole lupaa näyttää vihaansa, hän menettää elintärkeän suojakeinonsa.

PIILOVIHA SAIRASTUTTAA.

Tukahdutettu viha tulee lopulta aina ulos. Pojissa se näkyy usein väkivaltaisuutena, tytöissä itse­tuhoisuutena. Syömishäiriöiden tai viiltelyn syynä on usein se, että tytöt tuntevat itsensä näkymättömiksi. Työssäni olen tavannut surullisen paljon vanhempia, jotka eivät suhtaudu tytärtensä
tuskaan tosissaan, vaikka nämä olisivat viillelleet itsensä sairaalakuntoon. Äiti saattaa vain huokaista, että ”mitäs sä nyt taas olet tehnyt”. Jos vihansa piilottaa, riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin kasvaa.

MÄÄRÄÄ ITSESI JÄÄHYLLE.

Kun lapsi suuttuu, häntä on tapana rangaista. Jäähypenkki voi pysäyttää tilanteen, mutta vihan tunnetta se ei poista. Rangaistus opettaa lasta vain häpeämään, ei säätelemään tunteitaan. Aikuisen velvollisuus on tarjota lapselle turvallinen paikka kokea turvattomuutta. Taaperolle voi riittää syli, aggressiivinen nuori tarvitsee otteen, jossa ei pääse satuttamaan itseään. Toki aikuisellakin on lupa välillä ärähtää. Ei lapsi siihen hajoa. Ero on
siinä, että aikuisella on enemmän keinoja hallita hermojaan. Jos ei hallitse, kannattaa määrätä jäähylle itsensä: häipyä tilanteesta, lähteä lenkille tai luukuttaa musiikkia. Lapset peilaavat itseään vanhemmistaan.

ÄLÄ TEE VIHASTA KAUPPATAVARAA.

Aikuiset vähättelevät lasten mielipahaa. Tokaisemme helposti: ”Älä nyt leikistä suutu” tai ”Ei kai se nyt noin iso juttu ollut”. Lapselle pienikin juttu voi olla aidosti iso. Vähättelijä tekee selväksi, että lapsen harmitus on tyhmää ja turhaa. Teemme vihasta myös kauppatavaraa. Sanomme, että jos olet kotimatkan itkemättä, saat kotona jätskiä. Emme jaksa vastaanottaa rasittavia tunteita, joten patistamme lasta nielemään ne. Usein raivonpuuskan tyynnyttäisi jo se, että malttaisimme kuunnella lasta hetken.

VIHA EI OLE HUONOA KÄYTÖSTÄ.

Vihan ilmaiseminen sekoitetaan usein huonoon käytökseen. Kyse on ihan eri asioista. Ei aikuisen  pidä sietää mitä tahansa tai kannustaa lasta huonoon käytökseen. Raivarissakin on oltava säännöt: et saa lyödä etkä rikkoa tavaroita. Jos rikot, korjaat tai hankit uudet. Lapsella ei ole vielä nimiä tunteilleen. Aikuisen tehtävä on opettaa ne.

ITKUPOTKURAIVARIT LOPPUVAT.

Vanhemmat häpeävät lastensa raivonpuuskia. Jos annamme lapsen raivota hetken julkisella paikalla, kuvittelemme heti pehmoilevamme ja joustavamme liikaa. Siksi mieluummin ärähdämme kuin ymmärrämme. Suurin pelkomme on, että jos kaksivuotiaan antaa maata hetken ruokakaupan lattialla itkemässä ja potkimassa, hän itkee ja potkii siinä vielä kolmikymppisenäkin. Todistettavasti niin ei kuitenkaan käy. Muuten kauppojen lattiat olisivat täynnä kiukuttelevia aikuisia. Lapsella on oltava lupa olla keskeneräinen, vasta tunteittensa treenausvaiheessa.