Vaikka Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaanin soittajat ovat kulkeneet yhteistä tietä yli 80 000 kilometriä, yhtään ylinopeussakkoa he eivät ole saaneet. Ruokatauoilla on puitu perusteellisesti puheenaiheet rakkaudesta rohkeuteen ja parisuhteesta isyyteen.

Valkoinen keikkabussi kurvaa Turun Ruissaloon. Auton sisällä soi rytmikäs musiikki, senegalilainen Orchestra Baobab jyskyttää ulos asti.
Tuure Kilpeläinen, 43, hyppää autosta. Muusikko on pukeutunut kauttaaltaan mustiin, ja päälaella keikkuu tuttu tavaramerkki, lierihattu. Kainalossa miehellä on ruskea kitara, joka sekin on kokenut yhtä ja toista, kaulakin on katkennut jo kaksi kertaa.
Keikkabussista nousee lisää bändin jäseniä: haitaria ja koskettimia soittava Jiri Kuronen, basisti Jarno T. Karjalainen  sekä kitaristi Rocka Merilahti. Lyömäsoittajat Sampo Haapaniemi ja Aarne Riikonen saapuvat myöhemmin suoraan keikkapaikalle.
Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani on noussut muutamassa vuodessa suomalaisten suosikiksi. Bändin kaikki kolme levyä ovat myyneet platinaa, eli yli 20 000 kappaletta. Viime kesänä bändillä oli 30 keikkaa ympäri Suomen

Turistina kotikadulla

Jiri, Sampo, Aarne ja Rocka ovat kotoisin pääkaupunkiseudulta ja Jarno Lahdesta, mutta Tuure Kilpeläinen on pienemmän paikkakunnan, Kouvolan, kasvatti. Tuure romantisoi mielellään lapsuutensa Kouvolaa, sen torisäpinää ja pieniä herkkuliikkeitä.
Lapsuuden romanttisilla kuvilla on kääntöpuolensa. Jos Tuure ei ole käynyt Kouvolassa vähään aikaan, hän saattaa tuntea itsensä yhtäkkiä turistiksi. Aika on muuttanut myös hänen suhdettaan lapsuuden ja nuoruuden kavereihin.
– Joskus on vaikea löytää puhuttavaa, kun tapaa vanhoja kavereita. Toisinaan olen itsekin lukossa. Vähän aikaa sitten eräs nuoruuden kaveri oli minulle todella avoin, mutta itse en vain pystynyt samaan.
Tuurelle menneisyys on kuin rihmasto, joka kulkee väkisinkin mukana läpi elämän. Hän vertaa sitä taloon kuuluvan kellarin tavaroihin, joita joutuu muuton yhteydessä roudaamaan ja lajittelemaan.
– Esimerkiksi itsetuntoni kanssa olen tehnyt töitä varmaan 30-vuotiaaksi asti. Epävarmuuteni taustalla oli ainakin ikävät koulumuistot ja pienen kaupungin lannistava ilmapiiri.

Betty-bussi kuljettaa.

Malja elämälle

Jarno avaa kuohuviinipullon, ja yhdessä kaikki nostavat maljan kesälle.
Kaihon Karavaanin miesporukka voi jakaa keskenään monia asioita. Kaikilla bändin kuudesta jäsenestä on esimerkiksi kokemusta isyydestä. Tuorein isä on Jarno, joka elää vuoden ikäisen tyttärensä vilkasta vauva-aikaa. Jarno oli mielestään valmis isäksi.
– Minä puolestani en ollut. Siinä meni elämä ihan uusiksi, Tuure tunnustaa.
Hänen mielestään ensimmäiset vuodet ovat lapsen perässä kulkemista. Parasta isyydessä on ollut se, kun lapsen oma luonne alkaa paljastua. Haasteena on hyväksyä lapsessa nekin ominaisuudet, jotka tulevat yllätyksenä.
Tuurella on 5- ja 8-vuotiaat tyttäret. Hänen mielestään isyys on oppimista erehtymisen kautta.
– Sen sijaan, että kaivaisin alitajunnastani oman isäni kasvatusmallin, haluan luoda oman tapani olla isä. Esimerkiksi lomareissuilla hyppäämme tyttöjeni kanssa mieluiten junaan ja piirtelemme, koska autolla ajaessa syntyy helpommin kireä ilmapiiri.
Lapset ovat myös ankkuroineet kotiin toisin kuin ennen.
– Lasten saaminen on ollut minulle miehistävä kokemus. Poikamainen itsekkyys oli pakko jättää, Tuure toteaa.  
Jiri kertoo, että esikoistyttärensä syntymä 9 vuotta sitten oli mullistava hetki.
– Silloin todella oivalsin elämän kiertokulun ja oman kuolevaisuuteni, hän sanoo.
Miehet miettivät olevansa keskellä hyvää vaihetta elämässä: He ovat vahvasti aikuisia miehiä, mutta kuitenkin eräänlainen teinipoikapoppoo.
– En tarkoita sitä, että me haluttaisiin roikkua jossakin ikinuoruudessa. Kysymys on siitä, että kyynisyys on nelikymppisen paha vihollinen, joka pitää nujertaa, Tuure tiivistää.
Sen hän ja Kaihon Karavaanin soittajat pyrkivät tekemään joka päivä.

 

Illan biisilista.

Matkalla ajasta ikuisuuteen

Bändin kaikki jäsenet ovat jonkin sortin ruoka-intoilijoita ja vaihtavat reseptejä keskenään. 90-luvulla Tuure oli kokkina ravintolassa kolme vuotta.
Ruuanlaitto menee bändin mielestä överiksi, jos se on yhtä hifistelyä ja brassailua. Ruoka ja syöminen on miesten mielestä ennen kaikkea sosiaalinen tapahtuma, yhdessäoloa ja ystävyyttä. Samalla jutut rönsyilevät vaikkapa henkisiin ja filosofisiin kysymyksiin.
Tuure sanoo eräällä tapaa uskovansa jälleensyntymään.
– Näen, että elämä on syklinen kehä, jossa sielu siirtyy ikuisuudesta aikaan ja taas ajasta ikuisuuteen, hän filosofoi
– Ajattelen myös, että ihmisellä on perusluonteessaan nelikenttä: mies, nainen, lapsi ja sielu. Jotta voi olla onnellinen, niiden kaikkien pitää olla balanssissa.
Bändikaveritkin innostuvat kehittelemään ajatusta: Jos pitää liikaa yllään Marimekon essuja, on liiaksi nainen. Jos rukoilee liikaa, on liiaksi sielun vallassa. Jos näprää liikaa kitaraa, niin on liiaksi lapsi.
Miehet tunnustavat olevansa taikauskoisia. Esimerkiksi Tuure vie kotiin tultuaan hattunsa aina naulakkoon, ei viskaa sitä tuolille.
Pienet taikauskoiset tottumukset ovat arjessa hauskoja ja antavat hetkeksi onnekkaan olon. Heidän mielestään varsinaisia pelkoja kohti on puolestaan hyvä mennä ja selättää ne.
Pelko pois -kappaleesta moni suomalainen tuntee Tuure Kilpeläisen. Se on ollut hänelle itselleenkin tärkeä.
– Suurin pelko liittyy aina lapsiin, siihen jos heille tapahtuisi jotain. Ei sille voi mitään.
Rakkauskin voi olla pelottavaa. Tuure sanoo, ettei hän pelkää rakkaudessa niinkään sitoutumista tai menettämistä, vaan riittämättömyyden tunnetta.
– Omissa suhteissani olen pelännyt, etten riitä. Aikanani pidin yllä rooleja, jotka olivat minulle epämieluisia. On raskasta pelätä, milloin kulissi romahtaa.
Pelko pois -kappaleen Tuure kirjoitti ensin sinä-muotoon, mutta muutti sen minä-muotoon.
– Kun uskaltaa olla henkilökohtainen ja intiimi, tavoittaa kuulijoidenkin kokemukset. Mitä yksityisempää, sen yleisempää.
Tuure sanoo muuttuneensa ajan kuluessa suvaitsevaisemmaksi, vahvemmaksi ja joustavammaksi.
Rohkeus luottaa itseensä kasvoi kuitenkin vasta elämänkokemuksen kerryttyä. Opiskelupaikka Taideteollisessa korkeakoulussa ja valmistuminen kuvaamataidon opettajaksi nostivat omanarvontuntoa, mutta vasta musiikin ja esiintymisen kautta hän sanoo saavuttaneensa terveen itseluottamuksen.
 – Tunnen itseni entistä paremmin. Olen esimerkiksi vähän sellainen kilpikonna, että seuraan asioita mieluummin sivusta. En nauti tilanteista, joissa on paine olla koko ajan nokkela ja nopea. Tiedän myös tarvitsevani paljon yksinäisyyttä.

 Vapaus on rakkautta

Monenlaista keskustelua on piisannut isyydestä uskontoon ja rohkeuteen. Naisistakin puhutaan usein. Bändin pojilla on sääntö, että naisista puhutaan aina kauniisti. He uskovat, että kieli köyhtyy, jos naisista puhuu rumasti. Etenkin eroottisessa mielessä naisista tarinoidaan ylistävään ja pohdiskelevaan sävyyn.
– Kumppania pitää kunnioittaa kuin ystävää. Parisuhteessa pitää nähdä vaivaa, jotta se säilyy, Tuure sanoo.  
Kilpeläinen erosi kolme vuotta sitten. Hän on vahvasti sitä mieltä, että jos suhde ei toimi, ei sitä pitäisi jatkaa edes lasten takia. Nyt hän tuntee tarvitsevansa omaa tilaa, ja on päättänyt pitää taukoa yhdessä asumisesta.
Miehet intoutuvat pohtimaan hetkeksi rakkautta ja päätyvät painottamaan vapauden merkitystä.
– Rakkaus ja vapaus kulkevat käsi kädessä, Jiri Kuronen kiteyttää.
– Totta. Rakkaus on sitä, että antaa toisen olla oma itsensä, Tuure jatkaa.
Näille miehille kaverit ovat tärkeitä. Elämä on tässä ja nyt.
Bändin ylistyskappale elämälle ¡Eloon! syntyikin yhteisestä oivalluksesta, että niin kauan kuin jalat ja pää ovat herätessä kunnossa, on syytä olla onnellinen.
Tuure on kirjoittanut kännykkänsä herätyskelloon tekstin: ”Rakkaus! Elämä on lahja!” Siihen hän herää joka aamu.

  Täältä löydät Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin TOP 5 ruokapaikat.

Lue lisää halausteeemasta.

Salaiset kansiot -ohjelma sai erään lukijan pelkäämään vessassa käymistä. Kuva: Handout / Sanoma arkisto
Salaiset kansiot -ohjelma sai erään lukijan pelkäämään vessassa käymistä. Kuva: Handout / Sanoma arkisto

Happosateet, kuukautiset, Pelle Hermanni... Vuoden alussa muistelimme asioita, jotka valvottivat 1980-luvun lapsia. Nyt kysyimme lukijoilta lapsuuden karmivimpia pelkoja. KK:n lukijat pelkäsivät esimerkiksi näitä!

1. Elvistä.

Kuva: Ron Galella / Sanoma arkisto
Kuva: Ron Galella / Sanoma arkisto

”Pelkäsin pienenä Elvistä. Silloin puhuttiin paljon, että Elvis onkin elossa ja nähty missä vaan. Pelkäsin, että hän tulee meille.”

2. Lottokonetta.

Kuva: Tuomas Selänne / Sanoma arkisto
Kuva: Tuomas Selänne / Sanoma arkisto

”Kun arvontamusiikki alkoi, juoksin keittiöön piiloon.”

3. Poliisia.

Kuva: Pentti Koskinen / Sanoma arkisto
Kuva: Pentti Koskinen / Sanoma arkisto

”Olin varma, että poliisi ampuu, jos näkee lapsen itkevän kylällä.”

4. Oksennustautia.

Kuva: iStockphoto
Kuva: iStockphoto

”Ukkonen, hämähäkit ja oksennustauti olivat pelkojani. Ihan samat pelot minulla on edelleen.”

5. Tappajahaita.

Kuva: Universal Studios International / Sanoma arkisto
Kuva: Universal Studios International / Sanoma arkisto

”Kukapa ei olisi tullut uimasta kiljuen, että siellä oli tappajahai!”

6. Hessu Hopoa.

Kuva: Sanoma arkisto
Kuva: Sanoma arkisto

”Pelkäsin Hessu Hopoa, jonka luulin asuvan ullakolla.”

7. Pihapiirin fasaaneja.

Kuva: HS Antti Johansson / Sanoma arkisto
Kuva: HS Antti Johansson / Sanoma arkisto

”Niitä asusti meidän kuusiaidassa. Nimikin kuulosti kauhistuttavalta.”

8. Salaisia kansioita.

Kuva: Handout / Sanoma arkisto
Kuva: Handout / Sanoma arkisto

”X-filesin ansiosta olin varma, että ufot tulevat hakemaan minut. Niin, ja olihan siinä se maksansyöjäihminenkin (Eugene Victor Tooms), joka pystyi kulkemaan ilmastointiputkissa ja viemäreissä. Arvatkaa vaan, pelottivatko esimerkiksi vessakäynnit!”

8. Nukkumatin unihiekkaa.

Kuva: Kalle Parkkinen / Sanoma arkisto
Kuva: Kalle Parkkinen / Sanoma arkisto

”Nukkumatti heitti sen Pikku Kakkosessa niin aikaisin, ettei siihen aikaan voinut kuvitellakaan ottavansa sitä vastaan. Oli laitettava kädet silmille, ettei hiekka tavoittanut silmiä.”

Ne ovat oikeasti hedelmiä. Pohjushedelmiä.
Ne ovat oikeasti hedelmiä. Pohjushedelmiä.

Elämme harhassa: kutsumme mansikkaa marjaksi, maapähkinää pähkinäksi ja valkosuklaata suklaaksi. Eivät ne ole! Lue tästä asioiden todellisesta luonteesta.

1. Jukkapalmu ei oikeasti ole palmu.

Mitä! No ei ole, koska se ei kuulu palmukasvien vaan yucca-kasvien sukuun. Sikäli loogisemmalta tuntuisi, että sen nimenkin pitäisi olla palmujukka. Toiselta kutsumanimeltään se onkin kiiltojukka, jossa ”jukkaisuus” tulee selvemmin esiin kuin jukkapalmussa. Sekavaa!

2. Tervapääsky ei ole pääsky.

Tervapääsky on kiitäjä. Se kyllä näyttää pääskyltä ja on nimeltäänkin pääsky, joten erehtymisen vaara on ilmeinen. Tervapääsky on muuten Suomessa ainoana vakituisena lajina esiintyvä kiitäjälintu eli kirskulintu. Muita kiitäjiä ovat esimerkiksi kolibrit.

3. Valkosuklaa ei ole suklaata.

Suklaaseen tarvitaan kaakaomassaa, jota valkosuklaassa ei ole. Valkosuklaa on ihana sokerinen maitoherkku.

4. Mansikka ei ole marja.

Arkikielessä mansikka on marja, mutta jos kasvitieteilijältä kysytään, kyseessä on pohjushedelmä. Punainen osa on hedelmöittymisen jälkeen paisunut pohjushedelmä.

5. Piirretty tsekkiläinen animaatiohahmo ei ole myyrä.

Se on kontiainen ja on ollut sitä myös alkuperäiseltä tsekkiläiseltä nimeltään. Kyseessä lienee kääntäjän virhe: kontiaista kun kutsuttiin ennen myös maamyyräksi. Myyrät ja kontiaiset eivät kuitenkaan ole läheistä sukua, sillä myyrä on jyrsijä, kontiainen taas hyönteissyöjä. Piirretyn Myyrä taas syö myös vesimelonia.

6. Maapähkinä ei oikeasti ole pähkinä.

Ei ole, koska se kuuluu hernekasveihin. Nimi ilmenee englannin kielessä paljon paremmin: Peanut sisältää molemmat sanat, pavun ja pähkinän. Samaan tapaan kuin muutkin hernekasvit, maapähkinä kasvattaa palkoja.

7. Herne ei ole vihannes.

Herne on hedelmä. Palon sisällä olevat herneet ovat sen siemeniä.

8. Lauri Tähkä ei ole Lauri Tähkä.

Lauri Tähkä on Jarkko Suo.