Täydellinen tomaattikastike syntyy ilman hauduttamista.

Olin viime viikonloppuna kummitytön luona viettämässä lauantaipäivää. Hän oli leiponut äitinsä kanssa ihania korvapuusteja ja suussasulavia toscapullia. Ruuaksi oli kotitekoista pizzaa, jonka kruunasi herkullinen tomaattisoosi. Olen hehkuttanut aiemmin palstallani tuota soosia, mutta annan sen nyt vielä kerran kaikille. Sitä ei tarvitse keitellä ja hauduttaa, mutta silti maku on ihan mahtava ja tosi tuore. Pizzan päälle kukin laittaa sitä, mistä pitää. Tässä meidän lauantaipizzamme.

Tomaattisoosi

1dl aurinkokuivattuja tomaatteja

1 dl tomaattipyreetä

1 dl paseerattua tomaattia

kourallinen tuoretta basilikaa

0,5 tl rouhittua mustapippuria

2-3 valkosipulinkynttä

 

Pohja

2 dl vettä

5 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 tl suolaa

4 rkl oliiviöljyä

 

Päälle

salamisuikaleita

keltasipulia suikaleina

paprikaa viipaleina

buffalomozzarellaa viipaleina

basilikaa ja rucolaa

Mittaa kaikki soosiaineet tehosekoittimeen ja surauta ne soosiksi.

Sekoita pohja-aineet pehmeäksi taikinaksi. Kauli taikina leivinpaperin päällä uunipellin kokoiseksi levyksi.

Levitä reilusti soosia päälle.

Levitä salamit, sipulit, paprika ja mozzarella päälle. Jos haluat, ripottele vähän oreganoa päälle.

Paista pizzaa 250 asteessa uunin alatasolla noin 10 minuuttia.

Koristele basilikalla ja tarjoa samantien.

Mukavaa viikonloppua ja leipomisintoa!

 Kiia

Paras leipäjuusto on kauniin ruskeapilkullista.
Paras leipäjuusto on kauniin ruskeapilkullista.

Leipäjuusto onnistuu myös tavallisessa uunissa. Tärkeintä on kunnon valutus ja paistaminen, joka antaa juustolle kauniit pilkut. Näillä vinkeillä onnistut!

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi

Käytä homogenoimatonta täysmaitoa ja lämmitä se kädenlämpöiseksi ennen kuin lisäät juustonjuoksuttimen. Parasta on mitata lämpötila digitaalisella mittarilla. Oikea lämpötila on tärkeä, jotta juustonjuoksutin toimii halutulla tavalla. Anna maidon juoksettua rauhassa.

Valuta hyvin

Valitse tilava siivilä ja vuoraa se puhtaalla harsolla. Nostele juustomassa keoksi ja odota tarvittaessa, että se painuu siivilään ennen uuden kerroksen lisäämistä. Anna valua hyvin. Näin varmistat, ettei juustosta tule liian kosteaa.

Juuston valutuksessa irtoava hera kannattaa käyttää vaikka sämpylätaikinaan.

Tarkkaile paistumista

Paista juusto tilavassa vuoassa, jotta se ei roisku yli. Tarkkaile paistumista ja alenna tarvittaessa lämpötilaa. Jos juustoon jää paistamisen jälkeen ylimääräistä nestettä, voit valuttaa sitä varovasti pois, kun juusto on jäähtynyt ja kiinteytynyt. Leikkaa paloiksi vasta täysin jäähtyneenä.

Tee leipäjuusto tällä ohjeella:

Artikkeli jatkuu alapuolella
Leipäjuusto kotikonstein
Resepti
Leipäjuusto kotikonstein

3 herkkua leipäjuustosta

Klassikkojälkiruoka

Paloittele juusto pieniin annosvuokiin ja kaada päälle loraus kuohukermaa. Kuumenna 200-asteisessa uunissa muutama minuutti. Tarjoa jälkiruuaksi lakkojen tai lakkahillon kanssa.

Leipäjuustosalaatti

Paloittele jäähtynyt leipäjuusto pitkiksi kolmioiksi. Revi vadille rapea- ja pehmeälehtistä salaattia. Lisää päälle leipäjuustot, puolitettuja mansikoita, hienonnettuja sipulinvarsia ja siemensekoitusta. Pirskota päälle oliiviöljyä ja sitruunamehua.

Herkkutikut

Varaa leipäjuuston lisäksi kirsikkatomaatteja, kurkkupaloja, viinirypäleitä ja basilikanlehtiä. Anna lasten koota aineksista mieleisiään herkkutikkuja.

Oikein puhdistetut pullot ja purkit takaavat säilykkeiden onnistumisen.
Oikein puhdistetut pullot ja purkit takaavat säilykkeiden onnistumisen.

Hillot, marmeladit ja mehut säilyvät parhaiten, kun purkit ja pullot ovat ennen säilöntää todella puhtaat. Näin se hoituu helpoimmin.

Kotitekoisten hillojen, mehujen ja marmeladien säilyvyyteen vaikuttaa purkkien ja pullojen puhtaus. Puhdistus ei ole vaikeaa, ja onkin makuasia, kuinka sen tekee.

Käytä puhtaita työvälineitä koko työskentelyn ajan, sekä ainoastaan puhtaita ja tuoreita raaka-aineita.

Tapa 1: kuumenna uunissa.

Pane astiat kylmään veteen likoamaan säilöntää edeltävänä päivänä.

Pese tölkit ja pullot huolellisesti astianpesuaineella.

Huuhtele astiat ja valuta hetki.

Kuumenna astioita 125 asteisessa uunissa vähintään 15 minuuttia.

Kiehauta kannet, korkit ja tiivisteet.

Tapa 2: keitä kattilassa.

Pane astiat kylmään veteen likoamaan säilöntää edeltävänä päivänä.

Pese tölkit ja pullot huolellisesti astianpesuaineella.

Pane tölkit kattilaan ja kaada vettä päälle siten, että astiat peittyvät.

Keitä purkkeja kiehuvassa vedessä muutaman minuutin ajan.

Kiehauta myös kannet, korkit ja tiivisteet.

+ 6 vinkkiä, joilla homma sujuu turvallisesti ja hillot säilyvät pitkään

  1. Noudata reseptiikan säilöntäohjeita.
  2. Ole varovainen kuumien purkkien käsittelyssä. Käytä apuna pihtejä ja puhdasta keittiöliinaa.
  3. Älä koskettele purkkeja sisäpuolelta sormilla.
  4. Täytä kuumat astiat kuumilla tuotteilla siten, että ne ovat aivan täynnä ja sulje välittömästi.
  5. Kuori mahdollinen pinnalle muodostunut vaahto pois.
  6. Säilytä purkit pimeässä ja viileässä paikassa.