Miksi kuusenkynttilöiden kanssa kiristyy joka kerta hermo?
Miksi kuusenkynttilöiden kanssa kiristyy joka kerta hermo?

Kenties seuraavat jouluiset ajatukset ovat sinullekin tuttuja?

  1. Miksi kuusenkynttilöiden johdot ovat joka vuosi sotkussa ja solmussa?
  2. Miksi niissä on taas niin paljon sammuneita lamppuja?
  3. Miksi kuusi ei koskaan mahdu jalkaan?
  4. Miksi kuusi varisee niin että neulasia löytyy lattialta vielä juhannuksenakin, vaikka sitä kuinka juottaisi?
  5. Miksi isä katoaa aina ennen kuin pukki tulee?
  6. Miksi toiset aikuiset ostavat aina lahjoja, vaikka sovittiin, että ei osteta?
  7. Miksi aattona kuitenkin harmittaa, kun ei saa lahjoja, vaikka oli itse sopimassa, ettei aikuisille osteta lahjoja?
  8. Miksi sisarukset tai niiden puolisot ostavat aina lapsilleen ihan liikaa lahjoja?
  9. Miksi ei saa mennä suklaarasian toiseen kerrokseen, vaikka ensimmäisessä on jäljellä enää vain pahoja?
  10. Miksi jouluna pitää syödä ruokia, joista ei oikeasti tykkää?
  11. Miksi teemme aina näin paljon rosollia?
  12. Miksi perunalaatikon imeltymisestä pitää stressata, vaikka sinne voi aivan hyvin laittaa sitä siirappia?
  13. Miksi meillä on lipeäkalaa, vaikka kukaan tuskin edes maistaa sitä?
  14. Miksi ei voi ostaa purkkisilliä kaupasta?
  15. Miksi maksalaatikkoa aina haukutaan?
  16. Miksi karjalanpaistikin pitää aina tehdä kinkun kylkeen?
  17. Miksi saunaan pitää mennä aattona juuri silloin, kun ei millään kerkiäisi?
  18. Miksi otin kolmannen joulutortun, vaikka etoi jo kahden jälkeen?
  19. Miksi ostan joka vuosi lapsille kirjoja, vaikka ne eivät koskaan lue niitä?
  20. Miksi pinnani on niin kireällä, miksi en voisi vain rentoutua?
  21. Miksi jouluna ei ole lunta?
  22. Miksi pukki ei jo tule?
  23. Miksi ruokapöydässä pitää istua niin kauan?
  24. Miksi lahjoja ei saa jo avata?
  25. Miksi minulla on tunne, että täällä saa kaiken tehdä yksin?
  26. Miksi veli tuli taas tyhjin käsin valmiiseen joulupöytään eikä varmasti muista taaskaan maksaa osuuttaan yhteislahjasta?
  27. Miksi itse taannun lapseksi, kun menen vanhempien luokse?
  28. Miksi hankittiin taas näin iso kinkku?
  29. Miksi kaikki vihaavat ananaskonvehtia?
  30. Miksi glögin ja torttuhillon jämät ovat jääkaapissa vielä ensi joulunakin?
  31. Miksi pizza maistuu niin hyvältä tapaninpäivänä?
  32. Miksi kaikkien on tykättävä Lumiukosta?
  33. Miksi jonkun on aina aivan pakko pulista joulurauhan julistuksen aikana?
  34. Miksi ihmeessä joulurauhan julistuksen jälkeen soitetaan Porilaisten marssi?

Jäikö listalta puuttumaan jokin oleellinen kysymys? Kommentoi alla!