Hyvää kuunneltavaa on nyt niin paljon, että on vaikea päättää, mistä aloittaisi.
Hyvää kuunneltavaa on nyt niin paljon, että on vaikea päättää, mistä aloittaisi.

Äänikirjat ja podcastit tekevät rutiineista hauskempia, tuovat ihanasti unen ja haastavat tutut ajatuskuviot. Katso, mitä kannattaa kuunnella juuri nyt ja miksi.

Ennen unta

”Älylaitteiden sinivalo sotkee unta, joten podcastit ovat parempaa sänkyviihdykettä kuin kännykän selaaminen. Ja oi, kuinka ihanaa onkaan nukahtaa toisen ihmisen puheeseen! Siksi selaan iltaisin Yle Areenaa ’iltasatuja’ etsien. Olen kiintynyt Jari Sarasvuon radiomonologeihin, joissa nöyrtynyt konsulttiguru pohtii hyvää eli merkityksellistä elämää varsin viihdyttävällä self help -otteella. Noh, joskus juttu lähtee laukalle, mutta eihän kaikesta aina tarvitse olla samaa mieltä vaan omaa sietokykyään sopii kasvattaa. Toinen lempparini on keskusteluohjelma Pyöreä pöytä, joka ruotii ajankohtaisia asioita sopivan kevyesti.

Mutta voiko olla unettavampaa aihetta kuin toisen ihmisten unet? Todellakin voi! Podcast-sarja Uniraati todistaa, että tavikset näkevät erikoisia unia, joista saa aikaan erittäin viihdyttävää keskustelua. Idea on ihan pöhkö: ihmiset ovat lähettäneet netissä uniaan, joita psykologista ja kulttuurikriitikosta sekä julkkisvierailijoista koostuva raati ruotii ja lopuksi pisteyttää yhdestä kymppiin. Naurattaa, mutta podcast onnistuu myös sivistämään. Parasta pitkään aikaan!” Mari Markkanen

Mielikuvitusmatkalle

”Kun haluan tehdä mielikuvitusmatkan Amerikkaan, kuuntelen The Mothia (Yöperhonen). Podcast perustuu maailmankaikkeuden vanhimpaan ideaan: ihminen kertoo tositarinan elämästään muiden edessä. Usein unohdun ihastelemaan pelkkää kieltä: miten kauniilta englanti kuulostaakaan. Yleisön naurahdukset ja taputukset voi kuulla, aivan kuin istuskelisi itsekin newyorkilaisella klubilla.” Anna Sillanpää

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Uusia ajatuksia

”Kun kuuntelen kirja-aiheista Sivumennen-podcastia, minusta tuntuu kuin olisin hauskojen ja fiksujen ystävien seurassa. He jutustelevat, eivät ole olevinaan, osaavat nauraa itselleen ja tietävät lisäksi kaiken siitä, mitä juuri nyt kannattaa lukea. Kuunnellessa ei haittaa yhtään, vaikkei itse olisi lukenut kirjoja eikä ehkä edes aikoisi. Tärkeintä ovat uudet ajatukset, joita Jonna Tapanaisen ja Johanna Laitisen keskustelu herättää.” Maria Tuominen

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Matkaseuraa

”Lempikirjaan on harvoin aikaa uppoutua kunnolla, mutta kun aloin kuunnella äänikirjoja reissatessani äitini luo Keski-Suomeen, sainkin yhtäkkiä viisi tuntia keskeytymätöntä aikaa kirjan parissa. Nyt oikein odotan ajorupeamaa. Ratin ääressä olen saanut oivalluksia hyvän elämän rakennuspalikoiksi juoksija Haile Gebrselassien elämänfilosofiasta ja kiertänyt mukana formulamaailman taustatiimissä Aki Hintsan matkassa. Syyspimeällä tiellä olen puristanut rattia kuunnellessani Lars Keplerin hyytävää Lazarus-trilleriä. Onneksi mukanani on ollut sympaattinen rikoskomisario Joona Linna. Parhaillaan matkaseuranani on Pajtim Statovcin mystinen Kissani Jugoslavia, jossa nuoren jugoslavialaisen maalaistytön ja suomalaisen maahanmuuttajapojan tarinat kietoutuvat toisiinsa. Jokainen kyläreissuni sujuu hyvin erilaisissa tunnelmissa, ja perille päästyä on virkistävää vaihtaa äidin kanssa äänikirjakuulumisia.” Taru Castrén

Saa nauraa

”Saako tälle nauraa? Anna Karhusen ja Tiia Rantasen Kaverin puolesta kyselen on hurttia ja härskiäkin läppää, joka lentää lämminhenkisesti. Kaksikon kemia kantaa, ja siksi sanailukin – hyvän ystävän seurassahan huonotkin jutut jotenkin vain toimivat. Sama koskee hipsterikaksikko Kasper Strömmanin ja Mikko Pykärin älytöntä kaverihupailua, jota tarjoaa Kasper & Mikko – Suomen suosituin podcast. Ei tosikoille vaan veitikoille!” Mari Markkanen

Sporttispurtti

”Harvoin käy niin, etten malttaisi tulla iltalenkiltä kotiin, mutta Michelle Obaman seurassa kävelisin pimeässä metsässä luurit korvillani vaikka läpi yön. Hänen tarinansa kiehtovat, olivat ne lapsuudesta Chicagon esikaupunkialueelta ennen Barackin tapaamista tai Valkoisen talon tarkoin vartioidusta arjesta. Hän lukee Becoming-elämäkertansa äänikirjana itse kauniilla englannin kielellään. Suomenkielinen Minun tarinani -käännös on myös saatavana, mutta tahdon kuunnella loputtomiin Michellen samettiääntä enkä malta odottaa seuraavaa tilaisuutta lähteä lenkkipolulle.” Sanna Tyry

Kivempaa kokkausta

”Miksi syömisestä on tullut niin vaikeaa? Muun muassa tätä pohtii Ruokapuhetta-radio-ohjelma. Toimittaja Hanna Jensen kutsuu vieraakseen kaksi ruoka-alan asiantuntijaa ja pui heidän kanssaan tämän hetken ruokailmiöitä kuten syömisen vaikutusta luonnonvaroihin, suomalaisia ruokaperinteitä ja sitä, miksi lounastamme joka päivä kello 11. Hyväntuulinen ja asiallinen keskustelu on virkistävää – turhan monissa muissa ohjelmissa keskustelijat pakotetaan olemaan vastakkain, vaikka siihen ei olisi mitään syytä. Ohjelmaa on helppo kuunnella samalla, kun valmistan perheelle makaronilaatikkoa.” Jenni Rinkinen

Muista myös Kai!

Kodin Kuvalehden rakastetun kolumnistin Kai Lehtisen kirjoitukset ovat kuunneltavissa hänen itsensä lukemina Supla-palvelussa

Äänikirjoja saat kirjastoista ja kirjakaupoista sekä äänikirjapalveluista, joita ovat mm. Bookbeat, Storytel,  Elisakirja ja Nextory.

Sisältö jatkuu mainoksen alla