Vieläkö muistat sen ajan, kun atk-luokkaan piti jonottaa lähettämään sähköpostia?

Sain 20 vuotta sitten ensimmäisen sähköpostiosoitteen. Viestin lähetys onnistui vain yliopiston atk-luokassa. Tietokoneelle joutui jonottamaan, joten kirjoitin kirjeet kotona käsin ja kun pääsin tietokoneelle, naputtelin ne sähköpostiin. Paperista kirjettä en kehdannut lähettää ystävilleni vuosiin.

Viime syksynä liityin Whatsappiin, josta tuli ensin lapseni luokan vanhempien keskinäinen viestin. Nopeasti yhteydenpito ystäviin, äitiin ja anoppiin siirtyi sinne.

Puhelin on mukana koko ajan, joten minuun saa yhteyden saman tien ihan kaikkialla. Kätevää, mutta on myös tosi rasittavaa olla koko ajan tavoitettavissa. Se onkin ainoa ero ensimmäiseen sähköpostivuoteeni. Muuten juuri mikään ei tunnu muuttuneen 20 vuodessa:

1. Viestejä tulee läheteltyä kaikista eniten niille, joita näkee päivittäin muutenkin ja joiden kanssa olisi helpointa keskustella kasvokkain.
2. Ihan lyhyidenkin viestien kirjoittamiseen menee aikaa. Useimmiten puhelinkeskustelulla olisi asia selvinnyt parissa minuutissa.
3. Teksti on vain tekstiä. Jos sitä alkaa tulkita, väärinymmärryksiä syntyy helposti. Tunnekuohussa on syytä pitää pieni tauko ennen vastaamista.
4. Viestien on syytä olla napakoita, jos tavoitteena on selvittää jokin oikea asia: kaikki rönsyily vie huomion ja väsyttää. Turhat viestit ja kiertokirjeet ärsyttävät eikä viestejä jaksa lukea.
5. Olemme tavattoman kärsimättömiä – kaikesta kysytään heti toiselta tai ryhmästä eikä asioita viitsitä selvittää itse.
6. Tapaamista ja yhdessäoloa viestit eivät edelleenkään korvaa, vaikka ne vähentävät ikävää.
7. Kiusallisia vahinkoja tapahtuu helposti, kun vastaus menee vahingossa koko sähköpostilistalle tai väärään Whatsapp-ryhmään.
8. Turhat pelot lisääntyvät: olenko läsnä muiden elämässä, jos en ole läsnä netissä tai vastaa riittävän nopeasti?
9. Mitä jää muistoiksi, kun kaikki yhteydenpito on tapahtunut sähköisesti? Ensimmäiset vuodet mieheni printtasi kansioihin kaikki saamansa viestit. Mikä onni, että aloimme tapailla juuri tuolloin – muuten seurustelun alkuajoista ei olisi yhtään kirjallista muistoa. Itse kirjoitin vihkoon kaikki tekstiviestit – viimeinen vihko on kesältä 2002 ja sen jälkeen olen vain muistojeni varassa.