Tässä sarjassa kiinnitetään huomiota arjen isoihin pieniin hetkiin, jotka tekevät elämästä hyvää.
Rapaa roiskuttavien takatalvien ja heiveröisten kevään merkkien välillä puutarhaihminen kaipaa pientä uskon vahvistusta.
Myöhään illalla, viimeisissä ajatuksissa ennen unta, menen siksi pihalle. Istun anoppilan topatussa, nitisevässä puutarhakeinussa ja katselen raskaina nuokkuvia vaaleanpunaisia pioninkukkia. Matarakiitäjä pörrää pensaan yllä. Kädessä on kahvikuppi, likellä ehkä pihan perältä poimituista mansikoista tehtyä britakakkua.
Uni tulee lempeästi.
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/img_4866.jpg?itok=1ZGf2q9b)
Tykkään pitää unelmani realistisena. Pieni, onnellinen mielikuvani on heinäkuussa ihan jokapäiväistä herkkua, tiedän. Silloin en kuitenkaan muista pysähtyä sillä mässäilemään.
Eräänä iltana peiton alla menin niin pitkälle, että suunnittelin lautakuorman hakemista, sahaamista 60 sentin ja parin metrin pätkiksi, naulaamista kokoon ja sipaisua valkoisella maalilla. Ei viljelylaatikoiden väsäys kovin hankalaa voi olla.
Nukahdan siinä vaiheessa, kun laatikon mustasta mullasta pistää esiin pirteän pörheitä salaatinkeriä.
Hyttysiä tai rikkaruohoja unissani ei näy.
