Muistisairas mammani ei muista enää itseään, mutta minä en unohda. Kirjoitin hänelle kirjeen.

Hei mamma!

Viimeksi kun kävit kylässä, olit unohtanut hampaasi kotiin.

Olit suloisempi kuin koskaan. Pehmeä ja kaunis, hieman vauvan näköinen, mutta silti sinä.

Istuit vastapäätä minua, etkä sittenkään istunut. Katselit minua kuin vierasta, varautuneesti ja ystävällisesti. Katselin takaisin.

Tuli ikävä sinua.

Koska olet unohtanut kuka olet, kertaan: Olet 86-vuotias isoäitini ja sairastat Alzheimerin tautia. Emme voi enää jutella. Et puhu etkä muista. Et laula enää pikkutuhmia karjalaislaulujasi ja syöt vain jos syötetään.

Päätin silti kirjoittaa sinulle kirjeen. Et pysty lukemaan sitä, mutta ei se mitään. Tämä on niin sanottua kirjallisuusterapiaa. Kuulen jo naurusi korvissani. Olet tolkun nainen ja kutsuisit tätä höpönlöpöksi, mutta anna kun selitän: Psykologit väittävät, että mieltään voi puhdistaa kirjoittamalla kirjeen, jota ei ole tarkoitus lähettää. Siihen voi suoltaa tunteensa sensuroimatta ja sen jälkeen kirjeen voi repiä. Tulee kuulemma parempi olo.

Minä kirjoitan, koska haluan sanoa sinulle pari valittua sanaa.

Jos en ole muistanut kertoa, mitä olen sinulta oppinut, nyt kerron:

1. Juhli kun voit. Kun olin pienenä mökillä, aina jossain vaiheessa huomasin, että olit kadonnut. Löysin sinut saunasta, ylälauteilta vihtomasta. Olimme saunoneet jo alkuillasta yhdessä, mutta sinä olit hipsinyt salaa yksin yösaunaan. Näin kuinka nautit. Sinulta opin, että aina kannattaa saunoa pidempään, vaivautua toisiinkiin löylyihin, pulahtaa kylmäänkin veteen. On elämän haaskausta lähteä juhlista kesken.

2. Älä haikaile. Olit ylpeä työstäsi myyjänä tavaratalon takkiosastolla. Menit rallatellen töihin. Olit tyytyväinen. Suurempaa saavutusta en keksi.

3. Huoli vain hyvää. Nuorena uskalsit päästää irti suhteesta, joka ei toiminut, vaikka siihen aikaan niin ei tehty. Sen jälkeen löysit miehistä parhaan. Sama mies pitää kädestäsi kiinni vielä nytkin, sairaalassa.

4. Ei se niin vakavaa ole. Olit jämpti ja huolehtivainen ja varsinkin hassu. Vääntelit sanoja, saantelit vänöjä, etkä aina edes kovin onnistuneesti, mutta vääntelit kuitenkin. Sait naurukohtauksia. Sait minut tuntemaan, ettei se niin vakavaa ole. Ei yhtään mikään.

Olet rakas. Ei minulla muuta.

Nytkö tämä pitää repiä?

Annan isoäiti kuoli viime vuonna.

 

Sairastaako sinun läheisesi muistisairautta? Oletko löytänyt tavan kommunikoida hänen kanssaan? Kerro Kommentoi-kentässä!