Olen ruuhkavuotias, ja tämä on rakkaudentunnustukseni.

Aamulla kinastelen vaatteista ja meikkaan liikennevaloissa. Teen työtä, joka pitää aivoni kierroksilla. Töiden jälkeen kokkaan pikaruokaa viidelle, vien synttäreille, täytän lupalappuja, etsin varasukkia, annan halin ja liimaan laastarin. Vien yhden lapsen uimaan, toisen jumppaan ja itseni kauppaan. Soitan äidille, levitän pyykit, lastaan tiskikoneen, tuijotan sohvalla kokkiohjelmaa.

Juoksulenkin tekisin, jos vuorokaudessa olisi tunti lisää. (Tai kolme tuntia, koska ensin lukisin vähän.)

Illalla nukuttaa.

Onneksi en ole yksin. Tämä litania on rakkaudentunnustus sille toiselle, joka yhtä lailla kuskaa, ruokkii ja paikkaa työpäivänsä aukkoja iltamyöhällä.

Sanon sen tässä, koska keskustelumme katkeavat useimmiten siihen, että taapero kippaa lautasen tai kiipeää selkään. Yleensä repliikkimme ovat aikatauluehdotuksia ja tilannekatsauksia eivätkä lemmenlurituksia.

Toimimme kuin parhaat työkaverit: käyttäydymme asiallisesti, täydennämme toistemme puutteet ja vaihdamme vastuuvuoroja läpsystä. Lemmentyö on se, että kömpii lauantaiaamuna ensimmäisenä ylös. Kahvipannun pulputus on serenadeista kaunein.

Koska ymmärrät sen, tykkään susta niin, että halkeen.

Toinen ruuhkavuotias, osaatko sinä katsoa kotona "työkaveria" sillä silmällä? Miten osoitat rakkautta? Kerro ajatuksesi alla kommenttina, kiitos!

Lue lisää:

 Rakkaus on tahdon asia

Terveen parisuhteen 10 tärkeintä asiaa

Kirjoittaja tuntee olonsa sitä kevyemmäksi, mitä useampaa sukupolvea hän mielessään kantaa.
Kirjoittaja tuntee olonsa sitä kevyemmäksi, mitä useampaa sukupolvea hän mielessään kantaa.

Tässä sarjassa kiinnitetään huomiota arjen isoihin pieniin hetkiin, jotka tekevät elämästä hyvää.

Väitetään, että vanhentuessaan ihminen tulee yhä enemmän omaksi itsekseen.

Minulle on käynyt päinvastoin. Täytän tänä kesänä 45 ja muutun koko ajan enemmän äidikseni, isäkseni, isosiskokseni, mammakseni ja mummukseni.

Parikymppisenä olin mielestäni kovinkin yksilöllinen – tai ainakin yritin olla.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän olen oma itseni. Se tuntuu yllättävän hyvältä.

Enää en. Vuosi vuodelta näen selvemmin, että käyttäydyn vieraiden ihmisten seurassa täsmälleen kuten äitini. Näen peilikuvastani nykyään myös äidin naururypyt ja tanssityylin. Otsastani on tullut isän otsa, vitseistäni isän vitsejä. Terävän nenäni olen perinyt mummultani. Mammaa minussa on tapa käveleskellä ympäri pihaa kädet selän takana. Kun hymyilen, näytän lasteni mielestä ihan siskoltani, en itseltäni. Ääneni on sekoitus äitiä ja siskoa.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän olen oma itseni. Se tuntuu yllättävän hyvältä.

Kun ei tarvitse ottaa paineita siitä, että on oltava kamalan ainutlaatuinen, vapautuu olemaan, noh, oma itsensä.

Aamu-uinnin jälkeen voi paleltaa. Silloin kannattaa nostella hartioita, neuvoi mummi.
Aamu-uinnin jälkeen voi paleltaa. Silloin kannattaa nostella hartioita, neuvoi mummi.

Tässä sarjassa kiinnitetään huomiota arjen isoihin pieniin hetkiin, jotka tekevät elämästä hyvää.

”Paina peukaloa ja pikkurilliä tiukasti yhteen – molemmissa käsissä”, lapsi huudahti, kun olin aivastamaisillani. Ehkä säikähdin kimakkaa, yllättävää ääntä, mutta aivastus jäi tulematta. Tai sitten taika oli 8-vuotiaan neuvossa, jonka hän oli saanut mummiltaan.

Opin lapseltani myös kaksi tapaa päästä eroon hikasta. Kun hikka on tuloillaan, tulee toisen pitää käsiään hikottelevan korvilla ikään kuin kuppeina. Sinne menisi hikka. Toisessa tavassa roikutaan sängyltä pää alaspäin ja pidätetään samalla henkeä.

Lapsi on hyvillään, kun hänellä on vanhan kansan tietoa, jota minulla ei ole.

Välillä konsti auttaa, useimmiten ei. Lapsi on kuitenkin hyvillään, kun hänellä on vanhan kansan tietoa, jota minulla ei ole. Siksi kuuntelen lapseni mummilta saamia neuvoja tarkasti. Yksi toimii erityisen hyvin.

Jos alkaa palella, ratkaisu ei suinkaan ole juoksentelu, hypähtely ja lisävaatetus. Niiden sijaan alamme nostella olkapäitämme ylös rytmikkäästi. Samalla taitamme kämmenselät ranteiden kohdilta ylöspäin. Kyllä alkaa veri kiertää ja vilu ka­toaa. Teho on testattu niin talvella hiihtolenkillä kuin kesällä aamu-uinnin jälkeen.