Joskus pitsassa tärkeintä ei ole maku vaan se, kenen kanssa sitä nautit.

En ymmärrä, miksi ostereita pidetään rakkausruokana. Osteri näyttää avaruusolennolta, maistuu happamalta ja tuntuu niljakkaalta. Nielaisun jälkeen olo on enemmän pahoinvoiva kuin lemmekäs.

Minulle rakkausruokaa on lähipubin pitsa. Se ei ole erityisen hyvää (puolisoni tekee parempaa), mutta siinä on muita tärkeitä ominaisuuksia.

Syön sitä nimittäin vain, kun olemme miehen kanssa viettäneet viikonlopun erossa, kumpikin omien vanhempiemme luona. Palattuamme heitämme kassit kotiin, kävelemme lähiravintolaan ja tilaamme Tosimiehen ja Margheritan. Juomme tuopilliset olutta, istumme nurkkapöydässä ja juttelemme. Keskitymme toisiimme, emme tv-uutisiin, laukkujen purkamiseen tai työsähköposteihin.

Se pitsa maistuu rakkaudelta.

(Todella hyvän Margherita-pitsan reseptin löydät täältä.)

Mikä on sinun rakkausruokasi? Kerro kommenteissa ja osallistut rakkauskisaan!

Kodin Kuvalehti viettää tällä viikolla rakkausviikkoa. Järjestämme joka päivä uuden rakkausaiheisen kilpailun. 

Jos haluat osallistua kilpailuun, jätä viestiin myös sähköpostitietosi. Vain sähköpostin jättäneihin voittajiin voidaan ottaa yhteyttä.

Viimeistään sunnuntaina KK:n netissä kisoihin osallistuneiden kesken arvotaan kolme rakkauspalkintoa:


- 1 kpl Diesel Loverdose Red Kiss -tuoksu 
- 1 kpl Syke-televisiosarjan 1. kausi (DVD) 
- 1 kpl Viivi ja Wagner: Sian salarakas -sarjakuvakirja

Sissi

Mikä on romanttisin ruoka?

PURJO, LANTTU PUNAJUURI JA KILO PERUNOITA. PELLILLE VAIN PAISTUMAAN JA PÄÄLLE HIEMAN VOITA. PORKKANOITA VOISI KANSSA MUKAAN VIELÄ HEITTÄÄ ETTEI NIITÄ ERIKSENSÄ TARVITSISI KEITTÄÄ. NÄIN SYNTYY KOKIN PIKARUOKAA PAISTUVAA JA MAISTUVAA. TUOKSU TULVII, KOKKI HUOKAA RUOKARAUHAA JA RAKKAUTTA KIITOS SUOKAA.
Lue kommentti
Anne-Maarit

Mikä on romanttisin ruoka?

KAUNOTAR&KULKURI SPAGETTI Ainekset 350g vihreitä tagliatelleja 185 g 1 purkki tonnikalaa tomaattikastikeessa1 rkl rypsiöljyä1 kasvisliemikuutio2 murskattua valkosipulin kynttä4 rkl hienonnettua persiljaa1 rkl oreganoapinnalle: juustoraastetta & ketsuppia Valmistusohje Kuumenna iso kattilallinen vettä kiehuvaksi. Lisää rypsiöljy ja kasvisliemikuutio ja tagliatellet. Keitä tagliatelleja kunnes ne ovat juuri ja juuri kypsiä eli noin 8 mminuuttia. Valuta ja huuhtele lämpimällä vedellä...
Lue kommentti

Nainen, joka meillä asuu, ei joulun alla uskonut, että suonikohjuleikkauksesta toipuminen tarkoittaa kahden kuukauden kotityökarenssia, Kai Lehtinen kertoo.

Käärin pakettia varovasti auki. Sen ympäri on kiedottu monta kerrosta teippiä. Lahjapaperi on vähän tahmea ja tarttuu sormiin.

Sisältä kuoriutuu virkattu, vino pannulappu, ja lahjan tekijä kuuntelee vieressä, kuinka isä kehuu sitä maailman hienoimmaksi.

Pannulappuja on vuosien varrella kertynyt kaappiin vino pino, ja ne kaikki ovat parhaita joululahjoja. Innosta tuikkivat lapsensilmät ovat vuosi vuoden jälkeen sulattaneet isän sydämen ja tuoneet hyvää, lämmintä ja hellää mieltä.

En jouluaskartele, en lähetä kortteja

En ole jouluihminen. En valmistaudu hyvissä ajoin etukäteen. En mielelläni osallistu edes joulusiivoukseen, mutta jostain nimeltä mainitsemattomasta syystä huomaan kuitenkin osallistuvani siihen joka vuosi.

Erityisen tärkeää on siivota tonttujen lymyilypaikat kuten hellan tausta ja saunan lauteitten alunen.

Koska vetoan terveyssyihin, lahjojen oston hoitaakin nainen, joka meillä asuu.

Ovikranssien, pitsikoristeisten piparkakkutalojen, himmelien sun muiden joulusinappien tekoon en osallistu. En lähettele kortteja enkä askartele joulutähtiä, käpykoristeita tai jäälyhtyjä.

Ajatuskin kiertämisestä joululauluvalepukkikaupoissa nostattaa kaikkea muuta kuin joulumieltä, ennen kaikkea verenpainetta. Koska vetoan terveyssyihin, lahjojen oston hoitaakin nainen, joka meillä asuu.

Säälimätön sairaanhoitaja

Eräänä jouluna hiivin tonttujen lailla hiljaa varpaisillaan (niillä kuudella) tukisukka jalassa marraskuusta lähtien. Pätkäisin klapikoneella toista jalkaani, ja päkiän puutteessa siihen kehittyi kivuliaita suonikohjuja. Ne poistettiin leikkauksessa.

Sairaalasta palattuani kerroin, että sain hoito-ohjeeksi välttää kaikkia kotitöitä kahden kuukauden ajan. Koska nainen, joka meillä asuu, on sairaanhoitaja, hän ei uskonut eikä säälinyt minua pätkääkään.

Kuntoutuksen varjolla voi toipilaalla näköjään teettää säälimättä töitä. Sohvalla löhöily loppui lyhyeen, ja ajatus täysihoidosta kokovartalohierontoineen jäi haaveeksi.

Kotisairaanhoitajan ammattiin taitaa hakeutua ennemminkin sisar riuska räväköitä kuin hento valkoisia. Kuusenhakureissuun mennessä jalan oli kuulemma oltava kunnossa.

Kuudelle lapselle riitti 24:stä herkkupussista neljä pussia kullekin, ja avaamista odotettiin jännityksellä joka aamu.

Joulukalenterin avaaminen on meillä säilynyt hauskana perinteenä, vaikka lapset ovat yhtä vaille täysi-ikäisiä. Aikoinaan he tekivät tarkat vuorot kalenterin avaamiseen. Kuudelle lapselle riitti 24 herkkupussista neljä pussia kullekin, ja avaamista odotettiin jännityksellä joka aamu. Samalla opittiin odottamaan ja iloitsemaan muidenkin vuoroista.

Kalenteri on edelleen seinällä, ja pois muuttaneetkin kurkistavat sinne kotiin tullessaan ja ottavat omansa.

Joulut ennen ja jälkeen

Aikoinaan yksi ihan tavalliselta tuntunut joulu paketteineen, joulutorttuineen ja kirkkoineen oli myöhemmin merkittävä ajanjakaja joulujemme vietoissa. Oli joulut ennen ja jälkeen. Kynttilän vieminen hautausmaalle on saanut uuden merkityksen.

Jouluun liittyykin aina vähän haikeutta ja kaipausta mutta toisaalta myös kiitollisuutta kaikista niistä ihmisistä, joiden kanssa joulua saa edelleen viettää.

Tärkeintä minulle on kiireettömyys, yhdessäolo ja ehdottomasti sauna. Ja kiitos naisen, joka meillä asuu, myös perinteisten jouluruokien tuoksu.

Niin, en ole jouluihminen siinä mielessä, että kuluttaisin aikaa ja rahaa valmisteluihin. Tärkeintä minulle on kiireettömyys, yhdessäolo ja ehdottomasti sauna. Ja kiitos naisen, joka meillä asuu, myös perinteisten jouluruokien tuoksu.

Silokinttuisena ilman suonikohjuja sitä jaksaa ehkä tanssia kuusenkin ympärillä muutaman kierroksen ennen pukin tuloa. Perinteisesti hän käyttää yllättävän samannäköisiä saappaita kuin toiseksi vanhin poikamme. 

Teksti on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 24/2016.

Kun lapsista varttuu teinejä, tunnelmalliset joulukuvat ovat muisto vain, kirjoittaa Minna McGill.

Taisi olla vuosi 2003.

Puin lapsilleni Marimekon pallopuserot ja punavalkoiset tonttulakit. Sitten istutin heidän rintamamiestalon puisille portaille. Siinä he istuivat ja nököttivät vieri vieressä. Nelivuotias isoveli halasi pientä punaposkista pikkusiskoaan, vauvaa vielä.

Minä näpsäsin kuvan.

Voi noita ihania jouluja, kun vielä sai suunnitella, kuvata ja lähettää sukulaisille ja ystäville joulupotretin lapsistaan. Lapsetkin olivat vielä valmiina kaikkeen. Pukivat päälleen vaatteet, jotka valitsin. Työnsivät tonttulakin päähänsä ja istuivat nätisti kuvattavina, ainakin hetken.

Olivat minun jatkeeni.

Vuodet kuluivat ja muovailtavuus väheni. Pian he eivät enää lelukatalogin selaamiselta malttaneet istahtaa paikoilleen edes yhdeksi hetkeksi. Teini-ikään tullessaan he eivät olisi ikimaailmassa suostuneet noloihin joulupotretteihin. Älä unta nää!

Sitten tuli viime joulu.

En tiedä, mitä tapahtui, mutta sain suostuteltua lapset yhteiseen joulukuvaan äidin kanssa.

Oli joulukuun alku, eikä rivitaloasuntomme takapihalla hitustakaan lunta eikä aurinkoa. Mutta lapset hoitivat hommansa kuten neljätoista vuotta aiemmin siellä rintamamiestalon puisilla portailla. Hymyilivätkin niin kuin vain tämä uusi selfie-sukupolvi hymyilee: ammattimaisesti.

Vain äiti huomasi jääneensä ajasta jälkeen. Jokaisessa kuvassa hän näytti väsyneeltä ja kulahtaneelta, katsoi vinoon tai näytti suoraan sanottuna oudolta. Liikaa yritystä, sanoi tytär.

Arvatkaa vain, jäikö kuva lähettämättä.

Sorry lapset, uusi yritys tänä vuonna, ehkä.