Tuntuuko, että työssäkäyvänä arkipäiväsi on harvoin täydellinen? Voisi se olla! Silloin se menisi suurin piirtein näin.

  • Aamulla heräät ilman herätyskelloa. Miten ihanan virkeä olo! Ei ihme, koska olet nukkunut 15 tuntia. Radiokuuluttaja toivottaa onnea nimipäivän viettäjille ja kaikille, joilla on aihetta juhlaan. Sanot kuuluttajalle kiitos, koska sinulla on aihetta: Olet elossa ja menossa töihin.

  • Täydellinen työmatka etenee vauhdilla, sillä olet mahtavan ajoissa liikkeellä. Muut kökkivät tunnin päästä kauheassa ruuhkassa. Laulelet autoradion Katri Helenan kanssa duettoa.

  • Lähestyt työhuonettasi ja tunnet kahvin tuoksun. Mukava työkaverisi on keittänyt täydellistä kahvia. Juuri oikea määrä poroja! Kiität häntä ja huomaat, että toimisto onkin muuten tyhjä: melkein kaikki ovat digikoulutuksessa, jossa olit jo aiemmin. Hommat etenevät vauhdilla.

  • Täydellisesti paistettu lohi lisukkeineen kruunaa keskipäivän. Lounaspöytään osuu ulkoa ikkunoista ihana valo, joka kimmeltää myös ikkunan takana lumisissa puissa. Ehdit aterian jälkeen vielä pienelle kävelylenkille. Saat luxeja ja D-vitamiinia, jonka ansiosta iltapäivän hommat sujuvat kuin leikiten.

  • Työpäivä on pulkassa paljon ennen ruuhkaa. Poikkeat kotimatkalla kaupassa, jossa on tarjouksessa lempiruokaasi. Täydellisen päivän päättää kotona Ponille kyytiä -video.

  • Nukkumaan mennessä ajattelet, kuinka ihanaa onkaan elää. Edessä on jälleen 15 tunnin yöunet. Hyvää yötä!

Kun lapsista varttuu teinejä, tunnelmalliset joulukuvat ovat muisto vain, kirjoittaa Minna McGill.

Taisi olla vuosi 2003.

Puin lapsilleni Marimekon pallopuserot ja punavalkoiset tonttulakit. Sitten istutin heidän rintamamiestalon puisille portaille. Siinä he istuivat ja nököttivät vieri vieressä. Nelivuotias isoveli halasi pientä punaposkista pikkusiskoaan, vauvaa vielä.

Minä näpsäsin kuvan.

Voi noita ihania jouluja, kun vielä sai suunnitella, kuvata ja lähettää sukulaisille ja ystäville joulupotretin lapsistaan. Lapsetkin olivat vielä valmiina kaikkeen. Pukivat päälleen vaatteet, jotka valitsin. Työnsivät tonttulakin päähänsä ja istuivat nätisti kuvattavina, ainakin hetken.

Olivat minun jatkeeni.

Vuodet kuluivat ja muovailtavuus väheni. Pian he eivät enää lelukatalogin selaamiselta malttaneet istahtaa paikoilleen edes yhdeksi hetkeksi. Teini-ikään tullessaan he eivät olisi ikimaailmassa suostuneet noloihin joulupotretteihin. Älä unta nää!

Sitten tuli viime joulu.

En tiedä, mitä tapahtui, mutta sain suostuteltua lapset yhteiseen joulukuvaan äidin kanssa.

Oli joulukuun alku, eikä rivitaloasuntomme takapihalla hitustakaan lunta eikä aurinkoa. Mutta lapset hoitivat hommansa kuten neljätoista vuotta aiemmin siellä rintamamiestalon puisilla portailla. Hymyilivätkin niin kuin vain tämä uusi selfie-sukupolvi hymyilee: ammattimaisesti.

Vain äiti huomasi jääneensä ajasta jälkeen. Jokaisessa kuvassa hän näytti väsyneeltä ja kulahtaneelta, katsoi vinoon tai näytti suoraan sanottuna oudolta. Liikaa yritystä, sanoi tytär.

Arvatkaa vain, jäikö kuva lähettämättä.

Sorry lapset, uusi yritys tänä vuonna, ehkä.

TÄTÄ MIETIN. Vedessä lilluminen on uskomattoman vaikuttava kokemus, talvellakin. Varsinkin talvella.

Onhan uiminen aina ollut kivaa, ainakin jos vesi on lämmintä. Mutta uusin ihanuus tekee siitä vieläkin ihanampaa. Sen tekee kylmän talvi-ilman ja lämpimän uimaveden yhdistelmä, johon on mahdollisuus nykyisin Helsingissä Kauppatorin kulmilla ulkoaltaalla.

Ensin saunaan kuumenemaan, sitten pyyhkeen suojassa ulos ja kiireesti kohti allasta!

Koillistuuli puhkuu kylmänä viimana, varpaita kipristelee ja pyyhkeeseen pitää kietoutua tiukasti. Mutta pieni urheus palkitaan: vesi tuntuu iholla kuumalta ja näyttää yhtä turkoosilta kuin kesällä Välimerellä. Pakkasella veden pinnasta nousee mystinen höyry.

On joitakin asioita, joita varten kannattaa elää. Lämpimässä vedessä lilluminen on ehdottomasti yksi niistä.