Helvi seuraa tiiviisti maailmanpoliitiikkaa, kirjallisuutta ja urheilua. Jos ampumahiihtokisat eivät näy televisiosta, hän tarkistaa suomalaisten tulokset Erkki-pojaltaan.
Helvi seuraa tiiviisti maailmanpoliitiikkaa, kirjallisuutta ja urheilua. Jos ampumahiihtokisat eivät näy televisiosta, hän tarkistaa suomalaisten tulokset Erkki-pojaltaan.

”Kun kaikki on surkeasti eikä mikään muu auta, istahda alas ja naura itsellesi”, neuvoo hämeenlinnalainen Helvi Frick, 100.

1. Kiinnostu! Innostu!

”Olen utelias. Ehkä siksi olen pysynyt henkisesti näin hyvässä kunnossa. Minua kiinnostaa ihan kaikki: ihmiset, tiede, taide, urheilu. Joka aamu tyttäreni soittaa ja pitää minulle ulkomaan uutiskatsauksen. Kimi Räikkösestä olen niin innostunut, että tilasin maksullisen urheilukanavan, jotta voin katsoa formulakisat suorana.

Kalenterini on yhä koko ajan täynnä. Maailma on minusta niin kiinnostava paikka ja elämä niin hauskaa.”

2. Kun kaikki on surkeasti eikä mikään muu auta, istahda alas ja naura itsellesi.

”Se helpottaa aina.”

3. Valita vähemmän.

”Keskity siihen, mitä sinulla on. Älä siihen, mitä sinulta puuttuu.”

4. Ole onnellinen elämästä. Yritä olla!

”Muista, että sinulla on vain yksi elämä. Ei ole nappulaa, jota painamalla elämä tulisi elettäväksi uudelleen.”

5. Pettymykset kuuluvat hyvään elämään. 

”Harva asia on mennyt näiden sadan vuoden aikana juuri niin kuin suunnittelin, mutta miksi pitäisikään mennä? Ihan hyvä elämä tästä silti tuli.”

6. Mitä tahansa voi tapahtua ja mistä tahansa voi selvitä.

”Äitini kuoli yllättäen aivoverenvuotoon, kun olin 12-vuotias. Silloin olin varma, että maailma loppuu, mutta ei se loppunut.

Elämä jatkui, ja vähitellen minä totuin. Ihmisellä on kyky sopeutua.”

7. Varaa aikaa ystäville, vaikka tuntuisi, ettei aikaa olisi.

”Kun olin lapsi, äiti opetti, että pienestä ei pidä riitaantua. Hänelle oli tärkeää, että tulin leikkitovereitteni kanssa toimeen.

Minulla on yhä paljon ystäviä, kännykkäni pirisee monta kertaa päivässä. Aikaahan puhelimessa jutteluun kuluu, mutta nautin siitä. Ystävät ovat arvokkaita.”

8. Ole rehellinen. 

”Tuo oli äitini tärkein neuvo. Painoin sen aivoihini kultakirjaimin, ja siellä se on yhä.

Täysi rehellisyys on joskus kauhean vaikeaa. Pyrin siihen silti.”

9. Älä yritä muuttaa puolisoasi.

”Puolisosta ei koskaan tule samanlaista kuin sinusta. Älä edes yritä muuttaa häntä, et kuitenkaan onnistu.

Avioliitossa on kestettävä ristiriitoja ja hyväksyttävä toisen erilaisuus. Se on rakkautta.

Tapasin tulevan mieheni, luutnantti Martti Frickin, maaliskuussa 1943, kun hän ilmestyi Syvärin Puujoen aseman lipputoimistoon. Työskentelin siellä rautatievirkailijana ja tarjosin hänelle kupin korviketta. Neljän kuukauden kuluttua menimme naimisiin.

Martti oli erittäin hyväntahtoinen, vaikka kova komentamaan. Hän oli minulle maailman paras mies.”

10. Sovi riita.

”Sellainen liitto olisi luonnoton, jossa ei ikinä riideltäisi. Totta kai meilläkin joskus riideltiin. Mutta sovimme aina.”

11. Uskalla yrittää mahdotonta.

”Eniten elämässäni olen nauttinut hankalista projekteista. Sellaisista, jotka ovat tuntuneet ensin mahdottomilta. Kun oikein vaikeassa asiassa onnistuu, tulee suuri ilo.”

12. Arvosta rauhaa. Älä pidä sitä itsestään selvänä.

”Olin lottana talvi- ja jatkosodassa. Kun rauha viimein tuli, meidän suomalaisten arvomaailma oli muuttunut täysin.

Rahaa ei ollut, mutta kaikki oli hyvin. Me lapsiperheet autoimme toisiamme, pidimme toisistamme huolta. Meille riitti rauha, emme kaivanneet muuta.

Ne olivat aikoja, joita välillä yhä kaipaan.”

Pääset lukemaan Helvi Frickin koko elämäntarinan oheisesta linkistä:

Vierailija

100-vuotiaan Helvin 12 elämänohjetta: ”Yritä mahdotonta, kiinnostu kaikesta, valita vähemmän”

Hyviä neuvoja. Siis siinä tapauksessa, että ympärilläsi on sivistyneitä, psyykkisesti tasapainoisia ihmisiä. Meille, jotka olemme ihan syyttä suotta kokneet esimerkiksi väkivlataa ja köyhyyttö jo lapsena, kaikenlaista kiristystä ja pelottelua ja menetyksiä, nämö ovta lapsellisen, onnekkaan ihmisen hölötystä. Äiti kuoli, joo, se on traagista. Entä kun äiti kuolee, kun isä tappaa ja näet sen ja sinua uhkaillaan, ettet saa kertoa? Senkö jälkeen istutaan alas ja nauretaan ja se auttaa stten?
Lue kommentti
Jonas haluaa puhua sairaudestaan avoimesti, jotta voisi auttaa kohtalotovereitaan.
Jonas haluaa puhua sairaudestaan avoimesti, jotta voisi auttaa kohtalotovereitaan.

Jo lapsena Jonas Pieniniemen pää oli täynnä outoja ajatuksia. Vuosia myöhemmin Jonas sai tietää sairastavansa pakko-oireista häiriötä. Nyt 33-vuotias Jonas ei enää häpeä.

”Huolehdin ihan samoista asioista kuin muutkin: Entä, jos saan potkut? Menetänkö taloni? Jättääkö vaimo, menetänkö koiratkin?

Kai jokainen joskus miettii, oliko töissä tarpeeksi tehokas tai onko parisuhteessa kaikki hyvin. Minulla ajatus vain jää päälle, ja mietin sitä koko ajan. Se on kuin jatkuva kela: pyörii ja pyörii, eikä siitä voi päästää irti.

Yhdistelen asioita, jotka eivät oikeasti kuulu toisiinsa. Jos olen keittiössä ja ajattelen potkujen saamista, saatan yhdistää keittiön ja pahan olon. Sen jälkeen keittiö alkaa tuntua ahdistavalta paikalta.

Sairastan pakko-oireista häiriötä eli OCD:ta. Lyhenne tulee sanoista obsessive-compulsive disorder. Obsessive viittaa pakkoajatuksiin ja compulsive taas pakkotoimintoihin, joiden tarkoitus on helpottaa ahdistavia ajatuksia.

” Ajatus vain jää päälle, ja mietin sitä koko ajan. Se on kuin jatkuva kela.”

Usein ihmiset ajattelevat, että pakko-oireista kärsivä pesee jatkuvasti käsiään tai tarkistaa lukot kymmeneen kertaan. Mutta OCD ei ole vain sitä. Minulla ei ole juurikaan pakkotoimintoja, koska pystyn kontrolloimaan niitä. Sen sijaan pään sisällä on sekamelska.

Jo lapsena minua vaivasi jatkuvasti jonkinlainen turvattomuuden tunne. Päässäni oli hirveä määrä kysymyksiä, joihin äiti ja isä eivät oikein osanneet vastata.

Hankaliksi oireet muuttuivat yläasteella. Esimerkiksi ovesta piti astua tietyllä jalalla tai muuten tapahtuisi jotain pahaa. En kertonut oireista kenellekään. Ajattelin, että olen outo ja minussa on jotain vikaa.

”Diagnoosi oli helpotus. Minulla oli vaiva, jota voidaan hoitaa. En ollutkaan tulossa hulluksi.”

Sitten tuli syksy 2012. Pakkoajatuksia ja pelkotiloja oli lähes jatkuvasti. Myös aistini olivat kuin hätätilassa. Kun vein koiria ulos, tarkkailin jatkuvasti, mitä näin ja mitä kuulin. En saanut nukuttua, ja se näkyi töissä.

Yhtenä iltana kävelin tiellä ja vastaan ajoi rekka, jossa oli suuret ja kirkkaat valot. Mietin, olisiko siinä ratkaisu.

Tunne oli niin vahva, että menin psykiatrille.

Diagnoosi oli helpotus. Minulla oli vaiva, jota voidaan hoitaa. En ollutkaan tulossa hulluksi.”

Millaista on arki pakko-oireiden kanssa? Miten sairaus on vaikuttanut ihmissuhteisiin? Mikä Jonasta on auttanut eniten?

Lue Jonaksen koko tarina Kodin Kuvalehdestä 10/2018. Voit lukea sen myös digilehdestä sekä ilmaisena tähtiartikkelina, jos olet tilaaja tai teet kuukauden maksuttoman koetilauksen täällä.

33-vuotias Jonas Pieninimi asuu vaimonsa Katin ja kahden koiran kanssa Vantaalla. Bostoninterrierit Wanda ja Sookie saivat nimensä elokuva- ja tv-sarjojen henkilöiltä. Jonas on työskennellyt hotelli- ja vakuutusalalla. Nyt hän haaveilee ammatista, jossa voisi auttaa mielenterveyden kanssa kamppailevia.
33-vuotias Jonas Pieninimi asuu vaimonsa Katin ja kahden koiran kanssa Vantaalla. Bostoninterrierit Wanda ja Sookie saivat nimensä elokuva- ja tv-sarjojen henkilöiltä. Jonas on työskennellyt hotelli- ja vakuutusalalla. Nyt hän haaveilee ammatista, jossa voisi auttaa mielenterveyden kanssa kamppailevia.

Kun Jonas Pieniniemi oli lapsi, pää oli täynnä kysymyksiä ja outoja ajatuksia. Vasta vuosia myöhemmin hän kuuli sairaudesta nimeltä pakko-oireinen häiriö.

”Entä, jos saan potkut? Menetänkö taloni? Jättääkö vaimo, menetänkö koiratkin? No, tuskin mitään potkuja tulee. Mutta entä jos tuleekin?

Huolehdin ihan samoista asioista kuin muutkin. Kai jokainen joskus miettii, oliko töissä tarpeeksi tehokas tai onko parisuhteessa kaikki hyvin. Minulla...