Tämän artikkelin kuvitus on Kristianin, 14, käsialaa. Kristian sanoo: ”Yksinäisyys tuntuu pahalta. Tuntuu siltä, että puuttuu jotakin. Taide antaa lisää merkitystä minulle.”
Tämän artikkelin kuvitus on Kristianin, 14, käsialaa. Kristian sanoo: ”Yksinäisyys tuntuu pahalta. Tuntuu siltä, että puuttuu jotakin. Taide antaa lisää merkitystä minulle.”

Kristian ja hänen äitinsä Karoliina ovat molemmat yksinäisiä. Rahaakin on aika vähän. ”Mutta rakkautta meillä riittää”, Karoliina sanoo. Kristian saa voimaa taiteesta: ”Kun maalaan, tuntuu hyvältä ja vapaalta.”

Kun Kristian tulee tavalliseen tapaan perjantai-iltana seitsemän maissa kuvataidekerhosta kotiin, hän näyttää onnelliselta. Aika usein Kristianilla on äidille näytettävää, uusia maalauksia ja piirustuksia.

Äidin, Karoliinan, mielestä pojan työt ovat upeita. Kristian on lahjakas.

Sitten Kristian menee omaan huoneeseensa ja istuu tietokoneensa ääreen tekemään läksyjä. Hän on pitkä ja hoikka, rauhallinen surffitukkainen poika.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Karoliina katsoo Kristianin perään. Poika on yksinäinen. Hänen puhelimensa ei yleensä soi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kristian: ”Tuntuu siltä, etten juttele tarpeeksi paljon ihmisten kanssa edes kännykän välityksellä. Ja kun ei ole ihan samat kiinnostuksen kohteet kuin muilla, tuntuu vaikealta löytää yhteisiä puheenaiheita.”
Kristian: ”Tuntuu siltä, etten juttele tarpeeksi paljon ihmisten kanssa edes kännykän välityksellä. Ja kun ei ole ihan samat kiinnostuksen kohteet kuin muilla, tuntuu vaikealta löytää yhteisiä puheenaiheita.”

Karoliina miettii: Voiko yksinäisyys olla periytyvää? Onko Kristian oppinut yksinäisyyden minulta, kun en ole oikeastaan pystynyt näyttämään hänelle, miten ystävien kanssa ollaan?

Ajatus jatkuu: Yksinäisyyteen tottuminen on viimeinen asia, jonka haluaisin lapselleni opettaa.

Mistä aikuinen löytää ystäviä?

Karoliina on ollut yksinäinen jo lapsena – ja varsinkin nyt aikuisena jäätyään kolmen pojan yksinhuoltajaksi.

”Melkein kaikki ystävät kaikkosivat viimeisimmän vaikean parisuhteen aikana. Yritin erota monta kertaa, eivätkä kaverit ehkä lopulta jaksaneet katsoa, miten pilasin elämäni antamalla anteeksi yhä uudelleen tälle pahalle ihmiselle.”

Kristian: ”En ole sillä tavalla avoin ja lähtevä kuin pienenä, kun oli enemmän kavereita. Äidin kanssa tästä on puhuttu. Joku harrastus olisi kiva ja sitten, että pitäisi enemmän yhteyttä kavereihin.”
Kristian: ”En ole sillä tavalla avoin ja lähtevä kuin pienenä, kun oli enemmän kavereita. Äidin kanssa tästä on puhuttu. Joku harrastus olisi kiva ja sitten, että pitäisi enemmän yhteyttä kavereihin.”

Kaksi vuotta sitten Karoliina löysi itsestään voimia erota lopullisesti.

”Itseni ja lasten takia.”

Siinä vaiheessa ystäviä oli oikeastaan jäljellä enää yksi. Hän asuu satojen kilometrien päässä.

Yksinäisyyteen tottuminen on viimeinen asia, jonka haluaisin lapselleni opettaa.

Voisipa joskus soittaa jollekin, että lähdetään vaikka lenkille, Karoliina toivoo.

”Minusta se ei ole niin kamalan kohtuuton toive.”

”Mutta mistä aikuinen ihminen löytää noin vain uusia ystäviä? Varsinkaan, jos on kolmen lapsen yksinhuoltaja.”

Kun Karoliina miettii näitä asioita, Kristian kaivelee huoneessaan koulupöydän laatikkoa. Siellä on kyniä ja lehtiö, johon hän luonnostelee piirustusideoitaan.

Voisipa lastaan suojella kaikelta

”Lapsen yksinäisyyttä on vaikea kestää, kun tietää omasta kokemuksesta, miten kamalalta se tuntuu”, Karoliina sanoo.

Äitinä haluaisi aina, että lapsilla on kaikki hyvin, hän ajattelee. Mutta kaikelta ei voi suojella.

”Olen yrittänyt rohkaista Kristiania olemaan avoin ja tutustumaan muihin, vaikka se olisi vaikeaa. Hän on sanonut, että yksi syy yksinäisyydelle on varmaankin, ettei hän uskalla luottaa kaikkiin ihmisiin.”

Joitakin asioita Kristianin ei ole ollut helppo pukea sanoiksi. Esimerkiksi koulussa kuultua epämääräistä nälvimistä ja naureskelua, jonka luokkakaverit kuittaavat vitsailuksi, jos aikuinen puuttuu asiaan.

Itkun hetkellä äiti otti poikansa kainaloon ja sanoi, että kaikki järjestyy vielä.

Karoliina on hyvin onnellinen siitä, että Kristian kertoo tunteistaan usein.

”Olen pyrkinyt siihen, että lasteni kanssa puhumme niistä asioista ja ajatuksista, jotka mietityttävät.”

Kristianilla on koulussa kaksi kaveria.

”Se riittää”, Kristian sanoo.

Riittääkö varmasti, Karoliina miettii.

Hän muistaa, kuinka Kristian on joskus itkenyt yksinäisyyttään. Silloinkin äiti otti poikansa kainaloon ja sanoi, että kaikki järjestyy vielä.

Kristian: ”Koulumaailman pitäisi puuttua jotenkin siihen, mistä se yksinäisyyden tunne tulee ja mikä on johtanut siihen. Onko se kiusaamisesta johtuvaa vai sitä, ettei ole ketään, kenen kanssa olla.”
Kristian: ”Koulumaailman pitäisi puuttua jotenkin siihen, mistä se yksinäisyyden tunne tulee ja mikä on johtanut siihen. Onko se kiusaamisesta johtuvaa vai sitä, ettei ole ketään, kenen kanssa olla.”

Hyvää voi nähdä kaikessa

Jos on oikein synkkä hetki, Karoliina ajattelee: en voi tarjota pojalleni ystäviä enkä voi tarjota hänelle samanlaista elintasoa kuin luokkakavereilla.

Karoliina opiskeli kaksi vuotta parturi-kampaajaksi, mutta joutui keskeyttämään opinnot, vaikkei olisi halunnut. Rahat ovat tiukilla.

On vaikea myöntää, että tunnen tietynlaista surua, kun en voi ostaa lapsille samoja asioita kuin luokkakaverit saavat.

Seuraavana suunnitelmana on työkokeilu, sen mahdollisuuksia Karoliina odottaa toiveikkaana.

”Joskus Kristian on harmitellut minulle, että muut pääsevät ulkomaanreissuille. On vaikea myöntää, että tunnen tietynlaista surua, kun en itse voi maksaa sellaisia.”

Yleensä Karoliina kuitenkin karistaa synkät ajatukset nopeasti. Hän haluaa nähdä kaikessa hyvää.

”Olemme päässeet yksinhuoltajayhdistyksen kautta perheleireille joskus. Ja välillä elokuviin, kun olen saanut ilmaislippuja.”

”Lapsille ei ole varaa ostaa oikein mitään uutena, mutta he ovat tottuneet siihen. Kuukausirahaa olen yrittänyt maksaa Kristianille ja nuoremmalle veljelle jonkun verran.”

Ystäviä ei saa rahalla, eikä raha tuo onnellisuutta, Karoliina sanoo joskus Kristianille, kun poika makaa sängyllä ja lukee lempianimepokkariaan.

Kotona on rakkautta ja toivoa

Arki on yleensä pientä ja tapahtuu kotona, oman perheen kanssa. Mutta se on onnellista, koska kotona on paljon rakkautta.

”Ja toivoa”, Karoliina jatkaa ajatusta.

”Kristian on aina ollut hyvin rauhallinen luonne, sellainen myötätuntoinen, ymmärtävä, erinomainen ja esimerkillinen isoveli pienemmille veljilleen. Uskon sen vievän häntä hyvin elämässä eteenpäin.”

Karoliina on päättänyt ajatella positiivisesti.

”Haluan uskoa, että kaikki järjestyy. Elämä on tehty elämistä varten, eikä sen aina kuulukaan olla helppoa. Tietyt asiat on tehty koettaviksi ja opittaviksi. Murehtimalla mikään ei muutu.”

Kun Karoliina ja pojat kuvaavat videoita, joissa leikkivät perheen koiran kanssa, ja nauravat niille sitten yhdessä, tuntuu, ettei mikään voisi olla paremmin.

Elämä on tehty elämistä varten, eikä sen aina kuulukaan olla helppoa.

”Vanhemman tehtävä on opettaa lapselleen, että rakkaus kantaa. Sen kautta ihminen oppii toimimaan oikein itsensä ja muiden kannalta.”

”Kun osaat rakastaa ja kunnioittaa itseäsi, osaat tehdä samoin myös toisille. Näin ihminen voi saavuttaa juuri sen, mitä elämässään haluaa."

Vaikka nyt tuntuisi yksinäiseltä, se ei tarkoita, että niin olisi aina.

Ehkä minulla ja Kristianilla vielä joskus on paljon ystäviä, Karoliina ajattelee.

Mutta juuri nyt tämä on meidän perheemme näköistä elämää.

Kristian: ”Kaikkia pitäisi huomioida enemmän. Toivon, että en tule enää tuntemaan oloani yksinäiseksi ja että taideunelmani toteutuisi.”
Kristian: ”Kaikkia pitäisi huomioida enemmän. Toivon, että en tule enää tuntemaan oloani yksinäiseksi ja että taideunelmani toteutuisi.”

”Kun maalaan, tuntuu hyvältä ja vapaalta”

Vuonna 2015 Kristian katseli YouTubesta animaatiovideoita ja innostui. Hän alkoi seurata animaatioelokuvia, lukea aiheeseen liittyviä kirjoja ja pikkuhiljaa piirtää myös itse.

Karoliina katsoi poikaansa ja muisti, miten oli itsekin rakastanut nuorempana taidetta. Hän kannusti Kristiania kuvataidekouluun. Ehkä poika saisi toteuttaa sen unelman, jota Karoliinalla ei aikoinaan ollut mahdollista toteuttaa.

Eräänä päivänä Kristian sanoi: Kun piirrän tai maalaan, tuntuu hyvältä ja vapaalta, kuin saisin voimia. Tuntuu rennolta.

Sitten hän jatkoi: ”Sä oot niin paras äiti, kun tuet mua kaikessa mitä mä teen.”

Karoliinan sydäntä lämmitti.

”Sillä hetkellä tuntui, että olen tehnyt aivan oikein äitinä. Sehän on minun tehtäväni.”

Lisää Kristianin taidetta löydät täältä.

Karoliinan ja Kristianin nimet on muutettu.

Vierailija

Onpa upea tuo öinen joenranta ja akvarellikoivut, todella hienoja teoksia 14-vuotiaaksi. Näkee, että poika on harjoitellut ahkerasti ja maalannut paljon. Valon ja varjojen käyttö on todella taitavaa.

Tosiaan mikään ei kestä ikuisesti, kyllä niitä ystäviä ehtii myöhemminkin löytää ja laajentaa omia ympyröitään. Koko elämä on edessä vielä tuon ikäisellä! Tsemppiä.

  • ylös 24
  • alas 2
Äiti

Minullakin on yksinäinen, kohta 13-vuotias poika. Niin kovin samanlaiselta kuulostaa persoona kuin omalla pojallani. Poika on surullinen kun kavereita ei ole. Minä olen surullinen pikani puolesta.
Samanlaisia pieniä elämänilon pilkahduksia kuitenkin.

  • ylös 15
  • alas 5
Sisältö jatkuu mainoksen alla