Jukka Tuulivirta, 61, muutti leirintäalueelle karkuun yksinäisyyttä: ”Kärräsin itseni ihmisten ilmoille”

"Kyllä mieskin voi kokea sellaista yksinäisyyden tunnetta", Jukka Tuulivirta, 61, sanoo.

"Aikaisemmin tuntui, että minulle voisi tapahtua mitä tahansa eikä kukaan edes huomaisi. Ratkaisin asian ja kärräsin itseni ihmisten ilmoille."

Jukan koti on nykyään asuntovaunu Messilän leirintäalueella Hollolassa. Vaunuun mahtuu sänky, sohva, hylly, kaappi, televisio ja vähän muuta. Se riittää.

Tällä paikalla ja tässä vaunussa Jukka on asunut neljä vuotta, ympäri vuoden.

"Minne sitä kotoaan lähtisi?"

Jukka nostaa villasukkajalan toisen päälle ja ottaa television kaukosäätimen käteen, vaikka kanavan ylettyisi vaihtamaan kurottamallakin. Sukat on kutonut "kaverin emäntä".

"Saunaolut lumitöiden tekijälle", Jaakko Kitinprami (oik.) kiittää Jukkaa.

Kun katto ja maa ovat peittyneet lumeen, asuntovaunu näyttää pieneltä, somalta mökiltä.

Leirintäalue on hiljainen ja pimeä. Lumessa ei näy jalanjälkiä. Jukan kodin ikkunoista kajastaa valo.

Hyvästit yksinäisyydelle

Valkoinen omakotitalo, murrosikäisellä pojalla jalkapallotreenit lauantaisin, tyttärellä arkisin haitaritunnit, vaimo, työ rakennuksilla kirvesmiehenä, säännöllinen työaika ja illallinen kello seitsemäntoista.

Sellaista oli Jukan elämä kaksikymmentä vuotta sitten, kunnes tuli ero. Lapset kasvoivat ja työt loppuivat.

"Nykyaikana pitää toimia itse, jos haluaa päästä yksinäisyydestä eroon. Yhteiskunta ei auta, eikä kukaan hae kotoa."

"Ajattelin, että mitä minä yksiössä teen. Seiniäkö pitäisi tuijotella? Tai kattoa? Hankin vaunun. Nykyaikana pitää toimia itse, jos haluaa päästä yksinäisyydestä eroon. Yhteiskunta ei auta, eikä kukaan hae kotoa."

Sitä paitsi leirintäalueen vaunupaikan vuosivuokra on halvempi kuin vuoden vuokra yksiöstä.

Talvella Messilässä asuu muutamia vaunuilijoita vakituisesti. Viikonloppuisin määrä kasvaa kymmenillä, kun myös työssä käyvät pääsevät paikalle.

Jukan asuntovaunupaikka on leirintäalueen nurkassa, parin kuusen kupeessa, sopivassa rauhassa.

Maanantaista perjantaihin Jukka heräilee aamuyhdeksältä, katsoo netistä Ilta-Sanomien uutissivut, lämmittää hernekeittoa keittiötiloissa, tiskaa käsin, kahlaa hangessa parisataa metriä vessaan ja kopistelee lumen kengistä.

Talvisin Messilän leirintäalueella ollaan omien joukossa.

Kun Sirpa ja Vote Säynäjoki pääsevät vaunulle, Vote kolaa ensimmäisenä lumet. Sirpa sytyttää ulkotulet. Vasta sitten voi rentoutua. Jimmy on tullut mummon ja papan luokse vierailulle.

Hän kävelee Vesijärven jäällä, muttei innostu hiihtämään. Hän leikkaa kauraleipää vähän hankalasti pienen keittiötason päällä ja noukkii murut lattialta.

"Tämä on erähenkistä olemista. Kun pienetkin asiat vaativat työtä, elämässä tuntuu olevan enemmän merkityksiä. Hanaa ei voi vääntää noin vain päälle ajattelematta, että vesikin on arvokasta."

Sitten koittaa perjantai. Kun ulkona kolahtaa, Jukan katse kääntyy ikkunaan.

"Säynäjoet saapuivat. Yleensä ne tähän aikaan perjantaisin tulevat. Hyvä, että pääsivät perille lumimyräkässä."

Kohta voisi avata oven, astua ulos ja ehkä kävellä Säynäjokien vaunulle tiedustelemaan, että morjens, mikä meininki.

Sielu lepää pläntillä

Jos Sirpa, 60, ja Voitto "Vote", 59, Säynäjoen puutarhatontut seisoisivat ulkona, ne hukkuisivat hankeen. Siksi tontut on nostettu asuntovaunun edessä olevaan lämmitettyyn telttaan.

Säynäjoet ostivat ensimmäisen yhteisen asuntovaununsa vuonna 2012, kun Sirpa myi äidiltään perimänsä pienen asunnon ja toteutti pitkäaikaisen haaveensa.

"Siitä se sitten jotenkin kokeilemalla lähti, ja nyt on homman nimi selvä. Se on viihtyminen", Vote kiteyttää.

Kartoittajana työskentelevä Vote hakee joka perjantai Sirpan töistä toimistohommista kello 14.30. Sitten he ajavat 98 kilometriä Vantaalta Messilään.

"Jos vaunulla tekee suursiivouksen, kuluu korkeintaan tunti. Pieni tila, vähemmän siivousta, naisen onni."

Matkakassiin pakataan alusvaatteita, kaikki muu odottaa vaunulla.

"Kun päästään perille, alan heti kolata lumia. Kesällä leikkaan nurmikon, viimeiset napsut otan kynsisaksilla. Sielu lepää, kun oma pläntti on siistin näköinen", Vote sanoo.

"Minä vain istun ja nautin. Kotona olisi koko ajan olo, että pitää siivota ja jynssätä nurkkia. Jos vaunulla tekee suursiivouksen, kuluu korkeintaan tunti. Pieni tila, vähemmän siivousta, naisen onni", Sirpa jatkaa.

Viikonloppuiltaisin Säynäjokien vaunussa lauletaan ystävien kanssa karaokea. Voten bravuuri on Hopeinen kuu tai Kari Tapion Delfiinipoika. Jukan bravuuri on Kari Tapion Sielu, sydän ja kyyneleet. Sirpa laulaa mieluiten Katri Helenaa tai Jenni Vartiaisen Missä muruseni on.

Lapsenlapsi Jimmy viihtyy Sirpan ja Voten vaunussa. "Yritämme koulia hänestä seuraavan sukupolven vaunulaista."

"Sen vedän jo aika hyvin, olen saanut kehujakin."

"Jokainen vieras tuo tullessaan vähän syötävää: juustoja, keksejä ja rypäleitä. Lisäksi on skumppaa tai punaviiniä. Sitten lauletaan ja höpötellään."

"Puolen yön jälkeen kaikki alkavat olla jo, että eiköhän lähdetä kotiin. Vaikka nuorekkaita ovatkin", Vote sanoo.

Kotimatka on lyhyt. Naapurivaunuun tai muutaman vaunun päähän, ei koskaan leirintäaluetta kauemmas.

Juuri ennen nukahtamista Sirpa ajattelee: Tällaista on olla kuusikymppinen ja tyytyväinen, elämän onni syntyy pienistä asioista. Miksen ymmärtänyt sitä aiemmin?

Ei passaa panikoida

Miten teillä ovat lämmitystehot riittäneet?

Kakskytä ja yksi astetta sisällä. Ei paha.

Lauantaina iltakuudelta miestensaunassa hikoillaan ja keskustellaan. Vote istuu ylälauteella, Jukka saman lauteen toisessa päässä, välissä aika monta muuta.

"Jokainen vakituinen vaunulainen tunnetaan, ainakin naamalta."

Saunailta on viikon paras ilta, silloin kukaan ei ole yksin. Keskustelun ei tarvitse olla syvällistä. Riittää, että keskustelua on. Joku kysyy, kertoo ja kuuntelee.

"Jokainen vakituinen vaunulainen tunnetaan, ainakin naamalta. Jos raitilla kävelee vieras, tiedämme heti, että tuo ei kuulu porukkaan. Niiden, jotka haluavat erakoitua täysin omissa oloissaan, kannattaa ajaa kesämökille."

Kirjoittamattomia sääntöjä on muutama.

Jokaista pitää tervehtiä, mutta titteleistä tai leirintäalueen ulkopuolisesta elämästä ei ole pakko puhua.

Jos asuntovaunun etuteltan vetoketju on kiinni, ei saa häiritä, sillä asukas haluaa olla hetken rauhassa. Jos vetoketju on raollaan, sisään saa astua.

Liian nirppanokka ei saa olla.

Kuten Sirpa sanoo: "Ei tänne kannata tulla missään himpantrimppavaatteissa. Vaikka kyllä minäkin laitan vähän parempaa vaatetta ja kenkää, jos illalla on tanssit."

Rantaan on lyhyt matka.

Sirpa käy avannossa aamuisin ja iltaisin. "Ihanaa ja raikasta!"

Tai kuten Jukka sanoo: "Jos on vähän haasteita, niin ei passaa paniikkiin mennä."

Sunnuntai-iltana Vote tyhjentää Säynäjokien vaunun jääkapin ja vessan. Viisi päivää pitäisi taas jaksaa viettää kaupungissa.

Siellä, rivitalokolmiossa, tuntuu usein ahtaammalta kuin vaunussa.

Vanhetessaan rentoutuu

Maanantaiaamuna Jukka nukkuu puoli kahdeksalta sikeästi. Saunapyyhe on vaunun tuolinkarmilla.

Leirintäalue on jälleen äänetön. Melkein. Jostain kuuluu rapsutusta. Ville Koskela, 26, raaputtaa autonsa tuulilasia lumesta. On aika lähteä töihin.

Puolen tunnin kuluttua hän aloittaa viikon ensimmäisen opetustuntinsa ammattikoulun logistiikkalinjalla. Opiskelijat näyttävät siltä kuin maanantaisin näyttävät. Kohta Ville kertoo heille, kuinka rekkakuski varmistaa kuormansa.

"Ei tämä ihan koti ole, mutta rakas kämppä kuitenkin", Ville sanoo.

Edellisenä viikonloppuna Ville käveli jälleen kaksi olutta ja pyyhe mukanaan saunomaan Jukan ja Voten kanssa. Sitten he lauloivat yhdessä karaokea. Villen suosikki on Kari Tapion Peluri.

Hän on asunut Messilässä viime syksystä ja asuntovaunussa pari vuotta.

"Keksimme isän kanssa idean oikeastaan taloudellisista syistä, sillä vuokrakämpät ovat aika arvokkaita. Vaunu on nyt kämppäni."

Kämpässä on kaksi sänkyä, paljon puolipitoisia farkkuja toisella sängyllä, pöytätaso ja sen päällä tyhjiä limupulloja. Muuta ei tarvita, sillä vaunu on nukkumista varten. Ruuan Ville valmistaa töiden jälkeen alueen keittiössä, pyykit ja suihku löytyvät huoltotiloista.

Lahden vilkkuviin viikonloppuöihin olisi kahdeksan kilometriä, mutta Ville pysyy mieluummin leirintäalueella ja nukahtaa karaoken jälkeen laskettelualueen lumitykkien huminaan.

"Täällä on turvallinen ja mukava meininki."

Ville on hetken hiljaa. Kuulostipa ontolta. Mutta miten asian selittäisi tarkemmin?

Tip top! Villen vaunu on juuri siivottu.

Aamulla ennen seitsemää Ville lähtee pian töihin.

"Tykkään, kun ympärilläni ei ole vain yksipuolista seuraa. Kuusikymppiset vaunukaverit ovat rentoja. Siinä iässä ei enää tarvitse teeskennellä. He osaavat nauraa muiden lisäksi itselleen."

Joskus Ville miettii oivaltaneensa asian, joka usein ymmärretään vasta vanhempana: Ihminen on oikeastaan samanlainen joka iässä, mutta vuosien myötä oma ego pienenee ja turhista asioista murehtiminen vähenee.

Ajaessaan töihin Ville ajattelee, että kohta jäät lähtevät ja järvi aukeaa. Pääsee kalaan.

Jukalla on vaununsa takana oma soutuvene odottamassa kesää. Sitä saisi varmaan lainata. Ehkä vesille voisi mennä yhdessä.

Psykologinen silmä

"Saitko jotain aamupalaa syödäksesi?" Päivi Saarela, 57, huikkaa ohi mennessään Jukalle pari tuntia sen jälkeen, kun Villen auto on kaartanut kohti Lahtea.

Kyllä Jukka sai, kahvia ainakin.

Jukka on palailemassa kävelyltä, jota hän kutsuu käppäilyksi ei mihinkään. Sellaiset kävelyt ovat parhaita, sillä suunnan voi määrätä itse.

Päivi on toiminut Messilän leirintäalueen yrittäjänä yhdessä avomiehensä Hannu Yrjölän kanssa ja tuntee lähes jokaisen vakituisen asiakkaan.

Suurin osa heistä on 40-60-vuotiaita pariskuntia, sellaisia kuin Sirpa ja Vote. Tai Kossu ja Kola tai Tussu ja Tassu.

"Vuosien mittaan on syntynyt hauskoja lempinimiä. Täällä on paljon sisäpiirin huumoria."

Vote laulaa mieluiten Kari Tapiota, Sirpa Katri Helenaa.

Yhteisöllisyyden vaaliminen on Päiville tärkeää, ja siihen on hyvin toimiva keino.

"En vuokraa pitkäaikaista vaunupaikkaa puhelimessa, vaan pyydän aina käymään. Minulla on psykologinen silmä, vaikkei mieheni usko sitä. Kun näen henkilöt, saan mielikuvan, millaiselle paikalle ja kenen viereen heidän vaununsa laitetaan."

Päivin puhelin soi ja soi. Sähköposti kilahtaa ja kilahtaa. Kymmeniä ja kymmeniä kertoja päivässä. Maailma on muuttunut parissakymmenessä vuodessa.

"Ennen asiakkaalle riitti, kun osoitettiin, että tuossa on sinun vaunupaikkasi. Nyt monet vaativat entistä enemmän palveluita, tapahtumia ja ohjelmaa. Ihmisten on vaikeampi vain olla ja rauhoittua."

Vote, Jukka ja Ville ovat ystäviä, vaikka "emme me siitä ystävyydestä niin paljon puhu."

Taidat olla vähän outo?

Taidat olla vähän outo? Eikö vaunussa ole talvella kylmä? Eikö kaikki ole hankalaa? Eikö kyllästytä?

Nämä ovat yleisimmät kysymykset, joihin Jukka, Sirpa, Vote ja Ville joutuvat vastaamaan kertoessaan asuvansa talvella leirintäalueella.

"Täällä vuoden kiertoon liittyvät ihmisetkin, eivät vain linnut."

Yleensä he vastaavat samalla tavalla: En kai oudompi kuin kukaan muukaan. Ei kylmempää kuin sinunkaan kodissasi. Ei erityisen hankalaa, ja pienet haasteet ovat kivoja. Ei, sillä koko ajan tapahtuu jotakin.

Toukokuussa tulevat turistit.

"Täällä vuoden kiertoon liittyvät ihmisetkin, eivät vain linnut", Ville sanoo.

Kun Vote astuu kesällä vaunustaan ulos, hän näkee saksalaisen perheen ihmettelevän grillillä, kuinka HK:n sinisen pakkaus avataan. Silloin voi mennä näyttämään. Sirpaa hakee lauantaitansseissa parketille aivan tuntematon mies.

Syyskuussa hiljenee. Alkaa uusi aika. Odotetaan lunta. Kesän jälkeen tuntuu hyvältä olla omien joukossa.

"Monen mielestä elämäni on ankeaa tai tylsää. He eivät näe, miten monipuolista se on. Joskus on hiljaista, joskus on hälyä. Vaihtelu virkistää", Jukka sanoo.

Kun Jukka lähtee kalaan, saalis ei ole tärkein.

Jukan mielestä toisen ihmisen elämää ei koskaan voi ymmärtää, joten sitä ei kannata arvostella.

Niin paljon vaihtelu ei kuitenkaan virkistä, että Jukka haluaisi lähteä vaununsa kanssa reissaamaan.

"Vaunu on koti ja auto on auto. Koti pysyy paikallaan, autolla liikutaan, mutta vain Lahteen asti. Jos sitä nyt autoksi voi sanoa, se on Fiiatti."

Sirpa ja Vote sen sijaan lähtevät joka kesä kolmeksi viikoksi Messilästä lomalle, vaikka Vote ensin hangoitteleekin vastaan. Hän joutuu toimimaan kuskina, koska Sirpalla ei ole ajokorttia. Viimeksi ajettiin Kilpisjärvelle.

"Matkalla Vote marmattaa, että oltaisiinpa kotona eli Messilässä. Mutta olet silti tyytyväinen. Eikö niin?" Sirpa sanoo.

"No joo."

"Jos toisin tytön leirintäalueelle, hän saattaisi vähän ihmetellä."

Ei koskaan kovin kauas

"Nyt en seurustele. Ihan sinkku olen. Jos toisin tytön leirintäalueelle, hän saattaisi vähän ihmetellä", Ville sanoo.

Villeä alkaa naurattaa. Toisaalta viikonloppu Sirpan, Voten, Jukan ja muiden seurassa voisi olla sopiva testi. Ulkovessa, Kari Tapio, vain pieni peili vaunun seinällä, lumesta märät lahkeensuut.

"Jos tyttö alkaisi nurista ja päivitellä, hän ei ehkä olisi tarpeeksi samanhenkinen. Haaveissa on, että jonakin kesänä vien vaununi Nuorgamiin asti. Etupenkille mahtuisi."

"Täällä kavereille ei tarvitse soittaa tai tekstata, voi mennä suoraan vaunun ovelle", Ville sanoo.

Olisi kiva, jos tytöllä olisi nätti hymy ja mutkaton luonne, Ville sanoo. Sellaisen kanssa voisi perustaa perheen ja rakentaa omakotitalon Lahteen.

Tarpeeksi lähelle Messilää. Joskus. Ehkä.

Talosta lähiseudulla haaveilevat myös Sirpa ja Vote, kunhan jäävät eläkkeelle muutaman vuoden kuluttua. Olisi lyhyempi matka vaunulle.

"Ei ole ollut minkäänlaista sutinaa emäntäehdokkaiden taholta. Saanpahan itse päättää asioistani", Jukka kuittaa seurusteluajatuksensa.

"Jos minulle tapahtuisi jotakin ikävää, vaununaapurit ihmettelisivät viimeistään parin päivän päästä, että missä olen."

Hän ei haaveile myöskään kodista, joka olisi talossa. Kaikki on turvallista ja rauhallista juuri näin.

"Jos minulle tapahtuisi jotakin ikävää, vaununaapurit ihmettelisivät viimeistään parin päivän päästä, että missä olen."

Kesässä parasta on Jukan mielestä se, että vaunun edessä olevan teltan vetoketjun voi pitää koko ajan auki.

Talvellakin joku kysyy joka päivä, mitä kuuluu.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 3/2017.