Eila Simola vietti 91-vuotispäiväänsä Presidentinlinnassa itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Nuorekas jumppaohjaaja toimi sodan aikana lääkintälottana.
Eila Simola vietti 91-vuotispäiväänsä Presidentinlinnassa itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Nuorekas jumppaohjaaja toimi sodan aikana lääkintälottana.

Ikä ei ole este joogamatolla taivuttelulle. Eila Simola on 91-vuotias, vetää edelleen jumppia ja kantaa polttopuut navetasta.

"Sain kipinän liikuntaan vuoden 1947 Suurkisoista. Olin parikymppinen, ja olimme tyttöjen kanssa harjoitelleet koko talven voimisteluesitystä. Ostimme samanlaiset voimistelupuvut ja kesäkuun lopussa esiinnyimme Olympiastadionilla kymmentuhatpäiselle yleisölle.

Se oli yksi elämäni hienoimmista kokemuksista. Silloin liikunnasta tuli elämäntehtäväni.

Asun edelleen maalaistalossa, kannan polttopuut ulkoa navetasta ja haen päivittäin postin postilaatikolta hyvän matkan päästä. Kotityöt on tehtävä joka päivä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

"Olen ohjannut jumppia jo 45 vuotta."

Työn touhussa olen aina kyyryssä. En ehdi ojentua koko päivänä. Siksikin liikunta on niin tärkeää. Olen oppinut, ettei terveyttään voi ylläpitää ilman liikettä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olen ohjannut jumppia jo 45 vuoden ajan.

Nyt 91 vuoden iässä olen suunnitellut senioreille jumpan, jota kutsun kohdejumpaksi. Siinä keskitytään iäkkäille kriittisimpiin kohtiin, kuten polviin, selkään ja niska-hartiaseutuun, ja annetaan niille liikettä. Olen hyödyntänyt jumpan kehittämisessä omia kokemuksiani."

Selkäranka suoraksi

"Monet ovat työelämässä koko päivän samassa asennossa ja jatkavat samaa kotona, jopa eläkkeelle jäätyäänkin. Silloin selkäranka tulee sellaiseksi, ettei osaakaan enää ojentua.

Ohjaamissani jumpissa olen aina yrittänyt oikaista vanhuksia. Kun venyttelee, kiskottelee ja hengittelee, olemus kevenee. Ojentuneet ihmiset näyttävät myös komeammilta.

"Iän myötä liikunta tulee yhä tärkeämmäksi."

Meillä rannikolla on murresana 'sisso'. Se ilmaisee sellaista pientä yllätystä, kun vänkyrässä ollut ihminen oikaisee itsensä ja yllättyy siitä hyvästä tunteesta.

Ikääntyessä liikunta muuttuu entistä tärkeämmäksi. Liikkuminen monipuolistaa kehon käyttöä."

Ajattele, että kyllä pystyt

"Mieli on tärkeä myös. Kun jotain ajattelee, se myös toteutuu. Toiset asettuvat jo aikaisin vanhan ihmisen rooliin ja päättävät, etteivät jotkin asiat enää kuulu heille. Pitäisi ajatella, että kyllä minä vielä pystyn.

Päiväni alkavat jumpalla jo ennen kuin nousen sängystä. Vedän polvet rintaan, teen niillä polkemisliikettä ja venyttelen. Jalkojen pitää ensin hieman 'tekkeentyä', tottua liikkeeseen, ennen kuin lähden liikkeelle. Tätä aamujumppaa teen noin 15 minuuttia.

Jos ilma on hyvä, tartun päivällä kävelysauvoihin ja lähden viiden kilometrin lenkille. Iästäni huolimatta jalkani ovat edelleen hyvässä kunnossa.

Maanantaisin ohjaan seniorien kohdejumppaa kansalaisopistolla. Minulla on kotona myös joogamatto, jolla joogaan muutaman kerran viikossa.

En oikein osaa olla, ennen kuin olen vähän kiskonut itseäni. Kun keho on tottunut liikuntaan, se alkaa myös pyytää sitä. Muuten ei tule hyvä olo."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 4/2016. Katso alla olevasta linkistä video, jolla Eila opastaa liikkeet rauhalliseen ja helppoon jumppaan.
 

Serena

Loistavaa. Juuri noin! Olen ollut itsekin jo melkein eläkeikäisenä vanhainkodissa lähihoitajan tuuraajana, jumppari kun olen, ja siellä näkee vanhuksia joilla ei enää nivelet liiku. Se vaatii niin vähän että edes päivittäin liikuttaisi kaikkia raajoja ja niveliä niin paljon kuin voi. Silloin ei tule sitä ongelmaa ettei vaatteita enää saada päälle kun olkanivelet ovat jumissa. Samoin olisi hyvä treenata ainakin polvien ojentajia, näin pääsee paremmin ylös istuvasta asennosta. Halvaantuminen on tietenkin ihan toinen juttu, mutta monesti se raajojen ja nivelten liikuttaminen vaan jää vaikka ei ole mitään ongelmaa.

hellu

Kyllä on ihanaa nähdä tuollaisia"tyttöjä" asenne on kohdallaan, varmaan positiivinen ihminen ja toivotan hänelle ihania siunattuja päiviä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla