Kun lauletaan, lauletaan rakkaudesta. Kun joikataan, joikataan rakkautta. Angelin tytöstä porotilalliseksi kasvanut Ursula Länsman kertoo ja näyttää, mitä joikaaminen on.

Kun Ursula Länsman oli pieni tyttö ja kotona Inarissa, joikaaminen oli syntiä. Ainoa musiikki, jota hän kotona Pyhjärven rannalla kuuli, oli virren veisuu mummon saarnakaseteilta. Mummo lauloi virsiä kasetin mukana, ja Ursulasta hänen laulussaan oli selvä joiku-nuotti. Sitä vain ei kannattanut sanoa ääneen.

Ainoa paikka, jossa joikaamista joskus kuuli, oli poroerotuspaikka. Pieni Ursula istui hiljaa ja kuunteli, kun iltanuotiolla lämmittelevät poromiehet innostuivat joikaamaan haikeasti. Silloin he olivat ottaneet miestä väkevämpää.

Koskaan Ursula ei haaveillut joikaamisesta. Kun opettaja koulussa sitä ehdotti, Ursula alkoi haaveilla ihan muusta: tunneilta pois olemisesta ja reissaamisesta.

Reissaamaan hän pääsi. Ursulasta tuli yksi kolmesta Angelin tytöstä. Sitten hänen ja Tuuni-siskon yhtyestä tuli Angelit.

Musiikki vei ympäri maata ja maailmaa. 14 vuotta Ursula asui Helsingissä. Mitä vanhemmaksi porotilaa pitänyt isä tuli, sitä enemmän hän odotti Ursulaa takaisin.

Neljä vuotta sitten Ursula palasi Lappiin ja jäi.

Videolla Ursula palaa myös poroerotuspaikalle. Siellä hän kertoo, mitä joikaaminen oikeastaan on. Ja joikaa haikeasti.

Lue uudesta Kodin Kuvalehdestä (KK 23/2014), miksi Ursula aikanaan lähti Lapista ja miksi hän palasi. Jutusta selviää myös, miksi Ursula on aina halunnut olla isänsä poika.