Ari Sitronen, 54, vaihtoi nimensä ja tatuoi päänsä autoharrastuksen vuoksi: ”Citronen ei mennyt läpi”

Jos Kainuussa jonkun vanha sitikka simahtaa, paikalliset tietävät soittaa Ari Sitroselle. Ari on 54-vuotias rakennusalan yrittäjä, joka asuu Kajaanissa avopuolisonsa kanssa. Hänellä on kaksi aikuista poikaa. Mutta miksi juuri sitikka?

Kuinka innostuit Citroën-autoista?

"Ensimmäisen sitikkani ostin 1980-luvulla ja pian hankin toisen sille varaosiksi. Kun ihmiset oppivat, että olen sitikkamiehiä, aloin saada tarjouksia sieltä täältä.

Olen nuoresta pojasta asti ollut kiinnostunut siitä, miten asiat toimivat. 1980-luvulla sitikoiden hydraulijousitus oli jotain, mitä muissa autoissa ei ollut. Innostuin."

Miten pitkälle hurahduksesi on edennyt?

"Suurimmillaan kokoelmassani oli yli 60 autoa. Asuin silloin maalla, ja meillä oli pari hehtaaria tilaa. Kun lapset lähtivät kotoa ja muutimme avopuolisoni kanssa, myin puolet autoista tilanpuutteen vuoksi. Valikoiminen oli rankkaa, mutta ei auta itku markkinoilla.

Arin pihalla seisoo noin kolmekymmentä vanhaa sitikkaa. Erityisesti autojen muotoilu ja tekniikka miellyttävät keräilijää.

Miten sinusta tuli Sitronen?

"Sekä työssä että vapaalla mottoni on: mitä ikinä teet, tee se kunnolla. Miksi en siis vaihtaisi nimeänikin harrastuksen vuoksi? Olisin tahtonut nimeni kirjoitettavan C:llä, mutta Citronen ei mennyt nimilautakunnassa läpi.

Käydessäni sitikkatapahtumissa Suomessa ja ulkomailla olen tapahtuman valokuvatuin takaraivo.

Logotatuointi takaraivossani kuuluu imagooni. Käydessäni sitikkatapahtumissa Suomessa ja ulkomailla olen tapahtuman valokuvatuin takaraivo."

”Koska harrastan sitikoita, voin hyvin ottaa logon takaraivooni”, totesi Ari ja läksi tatuoitavaksi.

Mitä perheesi sanoo harrastuksestasi?

"Isäni oli Ford-mies, joten kaikenlaista naljailua on ollut molemmin puolin. Kun isä vitsaili ranskalaisten autojen ruostumisesta, kommentoin takaisin: 'Osta Ford, voimanpesä, korjaa sitä koko kesä.'

Pojistani ei tullut sitikkamiehiä. He saivat varmaan yliannostuksen lapsena. Kun menimme avopuolisoni kanssa yhteen, hän tiesi jo harrastuksestani. Häneltä en ole koskaan saanut pahaa sanaa."

Tiedonsiirto on tärkeää, koska me harrastajat haluamme pitää vanhat autot liikenteessä.

Mikä pitää sinut koukussa?

"Harrastuksen myötä minulla on ystäviä Suomessa ja ympäri Eurooppaa. Meillä on avulias yhteisö, jossa vanhemmat harrastajat neuvovat nuorempia auton korjaamisessa. Nykyisin nuoriso soittaa minulle. Se tuntuu hienolta. Tiedonsiirto on tärkeää, koska me harrastajat haluamme pitää vanhat autot liikenteessä."

"Kun nuoriso kysyy vinkkejä, saan jakaa tietämystäni auton tekniikasta ja sen korjaamisesta.”

Falcon on Arin tärkein auto. Sillä hän ajaa myös pitkiä matkoja, viimeksi Portugaliin kesällä.

Mikä on seuraava askel?

"Voi olla, että vanhuuden tullen alan luopua sitikoistani, mutta yhdestä en luovu koskaan. Keräilyharvinaisuuteni on Alavudella valmistettu prototyyppi-Falcon. Auto on ainutlaatuinen ja niin tärkeä, että jos muut jaksavat kaivaa tarpeeksi ison montun, otan sen mukaan viimeiselle matkalleni."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 16/2017.