Dekkaristit Johnny ja Janne Ramstedt tekevät töitä samassa työhuoneessa. Kun he kirjoittavat yhdessä kirjaa, juonesta heidän ei tarvitse edes keskustella. ”Tunnen Johnnyn niin hyvin”, Janne sanoo.
Johnny:
”Aistin Jannen suuttumuksen usein ennalta. Ehkä toisen tunteiden aistiminen johtuu siitä, että olemme kaksosia, mutta kyllä myös Jannen latelemat kirosanat auttavat ymmärtämään tilanteen.
Nuorena koettelimme toistemme hermoja. Jannella oli teini-ikäisenä rakas ruskea pikkutakki, eikä toista samanlaista löytynyt koko Pietarsaaresta. Kerran nappasin takin itselleni. Tein kiireessä lähtöä kaupungille ja pesin hampaani sen verran huolimattomasti, että hammastahna sotki takin. Silloin Janne haukkui minut pystyyn. No toisaalta, Janne oksensi 16-vuotiaana lempipaitani pilalle.
En kuitenkaan muista, että olisimme koskaan riidelleet paljon. Teineinä riitelimme vain sarjakuvakirjoista, koska sarjakuvien piirtäminen kiinnosti meitä kumpaakin. Kun Janne suuttui, juoksin mieluiten nopeasti pois. Anteeksi emme ole pyydelleet.
”Tuntui tärkeältä, että muut huomaavat, etten ole yhtä kuin Janne.”
Olen Jannea kiivaampi, mutta muuten olemme olleet aina hyvin samanlaiset. Yläasteella tosin halusin erottautua Jannesta. Oma identiteettini alkoi herätä, mutta kaverit puhuivat meistä aina yhdessä Jannena ja Johnnyna. Se ärsytti ja loukkasi minua. Tuntui tärkeältä, että muut huomaavat, etten ole yhtä kuin Janne.
Bändissä laulamisesta tuli minun oma juttuni. Laulamalla erottauduin Jannesta, ja myös tytöt tykkäsivät. Laulaminen ei kuitenkaan missään vaiheessa luonut kitkaa meidän välillemme, sillä myös Jannella oli oma juttunsa, elokuvat.
”Vierekkäin on helppo pyytää apua, jos tulee vaikea paikka.”
Olemme aina tykänneet piirtää samalle paperille. Lapsena piirsimme vierekkäin ja teemme niin yhä. Vierekkäin on helppo pyytää apua, jos tulee vaikea paikka. Minä esimerkiksi en osaa tehdä sarjakuviin suoria ruutuja, joten Janne tekee ne. Kädet taas ovat meille molemmille vaikeita, joten hahmoilla onkin usein kädet taskussa.
Usein minusta tuntuu siltä kuin ajattelumme ja elämämme olisi jollain tapaa synkronisoitu: pelaamme samoja tietokonepelejä ja katsomme samoja elokuvia tietämättä, että toinenkin tekee samaa. Viimeksi katsoimme tahoillamme Draculan – ja vielä saman vuoden 1979 version.”
Janne:
”Nykyään meillä on yhteinen työhuone. Työ Johnnyn kanssa tuntuu helpolta ja on paljon kevyempää kuin esimerkiksi teini-ikäisten lasten perään katsominen. Huomaan sen, kun olemme perheidemme kanssa yhdessä reissussa. Kun vihdoin pääsemme kahdestaan työhuoneelle, kirjoittaminen tuntuu parhaimmillaan lomalta.
Kun olemme yhdessä, yleensä toinen naputtaa tietokoneella tekstiä ja toinen lukee jotain tunnelmaan sopivaa dekkaria uusien ideoiden toivossa. Sitten vaihdamme osia. Järjestely on tasapuolinen – tosin minusta tuntuu, että viime aikoina Johnny on kirjoittanut minua enemmän liuskoja. Olen vähän laiska.
”Tässä iässä mikään toisessa ei enää yllätä.”
Huomaan Johnnysta heti, kun hänelle tulee mieleen joku hyvä juonenkäänteeseen liittyvä suunnitelma. Niin on käynyt esimerkiksi kesken ruokailun joulupöydässä. Silloin hän hokee ’turpa kiinni, turpa kiinni’ ja ryntää tietokoneensa ääreen tai hakemaan muistivihkon ja kynän.
Tarinan juonen suhteen olemme aina samalla aallonpituudella. Siitä meidän ei tarvitse edes keskustella: tiedämme, mihin olemme menossa, mutta emme sitä, mitä reittiä sinne saavutaan.
Tässä iässä mikään toisessa ei enää yllätä. Tunnen Johnnyn niin hyvin. Emme puhu keskenämme henkilökohtaisista asioista, emmekä ole muutenkaan kovin kiinnostuneita tunteista tai muista tyhjänpäiväisyyksistä. Eniten meitä kiinnostaa tarinoiden suunnitteleminen.”
Mitä ketkua kaksosveli Johnny teki ala-asteella Jannen vuoksi? Entä millaista iloa Jannelle oli teini-iässä siitä, että Johnny lauloi bändissä? Millaiselta Johnnysta tuntui olla opiskeluaikana erossa Jannesta? Mitä Janne huutaa Johnnylle, kun tätä ärsyttää kaksosveljen hitaus? Mitä Johnny ajattelee nykyään siitä, kun hänet sekoitetaan Janneen? Lue lisää Kodin Kuvalehden 7/2025 Perhekuvioita-jutusta! Tilaajana voit lukea haastattelut myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
Me kaksi
Janne Ramstedt
44-vuotias suomenruotsalainen sarjakuvapiirtäjä ja dekkaristi on tehnyt töitä kaksosveljensä Johnnyn kanssa vuodesta 2009. Janne asuu Turussa. Perheeseen kuuluvat vaimo ja 14-vuotias lapsi. Janne on opiskellut elokuva- ja tv-käsikirjoittamista. Jannen ja Johnnyn ensimmäinen suomennettu rikosromaani Mies joka huusi sutta (S&S) ilmestyy huhtikuussa 2025 ja Viides käsky syksyllä.
Johnny Ramstedt
44-vuotias sarjakuvapiirtäjä ja dekkaristi asuu Turussa vaimonsa ja 11-vuotiaan lapsensa kanssa. Johnny on opiskellut Åbo Akademissa uskontotiedettä. Hänet tunnetaan sarjakuvasta Al & Sal ja Hanna Becker -dekkarisarjasta, joita hän tekee yhdessä kaksosveljensä Jannen kanssa.
