Maastohiihtäjä Riitta-Liisa Roposen tytär Ida Roponen kulki äidin mukana kisamatkoilla ja leireillä. Hän oletti, että sellaista on muidenkin lasten elämä, kunnes meni kouluun. ”Tunsin itseni ulkopuoliseksi.”
Riitta-Liisa: ”Raskaus oli yllätys, mutta iloinen sellainen. Emme olleet ehtineet puhua puolisoni Tonin kanssa jälkikasvusta, sillä molempien katse oli tiukasti urheilussa. Jos olisimme alkaneet suunnitella, meillä ei ehkä olisi lasta vieläkään.
Uskon, että äidiksi tuleminen on yksi menestykseni salaisuuksista. Se toi urheilemiseen rentoutta. En enää puristanut liikaa ja ajatellut pelkästään hiihtoa. Pääsin pettymyksistä yli nopeammin, sillä kotona oven avasi hymyilevä pikkuinen. Ymmärsin, että elämässä on tärkeämpiä asioita kuin urheilu.
”Kun Ida aloitti koulun, tunsin syyllisyyttä valinnoistani.”
Ennen kouluikää Ida kiersi mukana useimmilla kisamatkoilla ja leireillä. Reissupäiviä kertyi vuodessa keskimäärin 170. Toni oli siirtynyt valmentajakseni, joten saatoimme kaikki matkustaa yhdessä. Äitini ja Tonin isä olivat usein mukana auttamassa Idan hoidossa.
Olin päättänyt, että hiihto saisi jäädä, jos lapsi kärsisi jollain tapaa urheilustani. En kuitenkaan ajatellut, että reissuelämässä olisi Idan kannalta mitään negatiivista. Ida oppi esimerkiksi maistelemaan ennakkoluulottomasti ruokia, sillä hotelleissa oli syötävä sitä, mitä oli tarjolla. Italiassa kalakeitto tarkoitti mustekalanlonkeroita, simpukoita ja muita mereneläviä.
Kun Ida aloitti koulun, tunsin syyllisyyttä valinnoistani. Hän tuli usein koulusta itkien kotiin ja sanoi, ettei hänellä ollut yhtään kaveria. Ida oli arka ja ujo, ja muut lapset olivat ehtineet ryhmäytyä päiväkodissa ja harrastuksissa. Onneksi kavereita lopulta löytyi, ja Ida alkoi saada itsevarmuutta.”
”Opin kävelemään Levillä ja uimaan Itävallassa.”
Ida: ”Pienenä oletin, että elämämme oli samanlaista kuin muilla. Kun sitten aloitin koulun, ymmärsin olevani erilainen. Sain kuulla ikätovereilta siitä, että äitini on aina kotona eikä tee töitä. Ihmetyksen aihe oli myös se, että sain olla jatkuvasti pois koulusta ja reissata. Ensimmäiset kolme vuotta koulussa olivat pahimpia. Tunsin itseni ulkopuoliseksi.
Elämä lentokoneissa ja hotelleissa oli minulle tavallista arkea. Opin kävelemään Levillä ja uimaan Itävallassa. Monet kaupungeista ja majoituksista tulivat tutuiksi, sillä leirit ja kisat järjestettiin usein samoissa paikoissa. Etenkin Itävallan Ramsau, jossa vietimme kuukauden joka kesä, tuntui minusta enemmän kesämökiltä kuin hiihtäjien leirityskeskukselta.
”Itkin mummulle ikävääni.”
Jos en päässyt mukaan reissuun, itkin mummulle ikävääni. Pyysin häntä kertomaan tarinoita äidin lapsuudesta. Ne toivat kai lohtua.
Jos äiti joutui olemaan pidempään poissa, hän teki minulle kalenterin. Siinä oli joka aamulle pieni lahjapaketti. Kun jäljellä oli enää yksi, tiesin, että äiti palaisi seuraavana aamuna.
Äidin kanssa teimme Haukiputaan-kodissa yhdessä ruokaa ja leikimme, että meistä kuvattiin ohjelmaa. Selostimme ruuanlaiton vaiheita tv-kokkimaisesti. Jossain vaiheessa meillä oli leikeissä myös sisustusohjelma nimeltä Sisustusharakat. Nämä ovat rakkaimpia lapsuusmuistojani.
”Äiti oli huolissaan, mutta yritti kätkeä sen minulta.”
Isäni sai aivoinfarktin, kun olin neljävuotias. Muistan hyvin sen yön. Isä oli mennyt vessaan, joka sijaitsi minun huoneeni ja vanhempieni makuuhuoneen välissä. Sieltä hän huusi äidille, ettei pääse ylös.
Isä oli viikon tehohoidossa. Äiti oli huolissaan, mutta yritti kätkeä sen minulta. Tilanne tuntui pelottavalta, mutta olin niin pieni, etten täysin ymmärtänyt sen vakavuutta. Sen tiesin, että äidillä oli tapana syödä karkkia stressaantuneena. Eräänä iltana, kun äiti kuvitteli minun jo nukahtaneen, hän haki karkkipussin. Sanoin, että äiti, tiedän, että sinua huolettaa, mutta voisitko olla rapistelematta sitä pussia.”
Riitta-Liisa ja Ida kertovat suhteestaan Kodin Kuvalehden 2/2025 Perhekuvioita-jutussa. Millaisen runon Ida kirjoitti lapsena äidille, joka oli pettynyt hiihtotulokseensa? Miksi Ida ei halunnut tähdätä huippu-urheilijaksi? Miksi hän lopetti hiihtämisen kokonaan? Entä mitä Riitta-Liisa ajatteli, kun Ida otti sukset jaloistaan ja ilmoitti, että tämä oli tässä? Millaisen viestin Riitta-Liisa lähettää tyttärelleen joka ilta? Lue koko tarina Kodin Kuvalehdestä! Tilaajana voit lukea haastattelut myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
Riitta-Liisa ja Ida
Riitta-Liisa Roponen on 46-vuotias hiihtovalmentaja ja maastohiihtäjä. Hän asuu Haukiputaalla puolisonsa Toni Roposen kanssa. Perheeseen kuuluvat tytär Ida, puolison aikuinen poika Tommi ja labradorinnoutaja Ibra.
Riitta-Liisa on kisannut viidet olympialaiset ja yhdeksät MM-kisat vuosina 2005–2021. Hän ilmoitti lopettavansa ammattilaisuransa keväällä 2022, mutta kilpaili vielä viime kaudella maailmancupissa. Riitta-Liisa rentoutuu neulomalla, kuuntelemalla podcasteja ja katsomalla kotimaisia tosi-tv-sarjoja.
Ida Roponen on 21-vuotias, asuu Oulussa ja opiskelee kauppatieteitä toista vuotta Jyväskylän yliopistossa. Ida harrastaa juoksemista, salilla treenaamista ja makeiden leivonnaisten leipomista.
