Riikka koirineen Helsingin Käpylässä. ”Koko elämäni minulla on ollut koira. Jos joskus ei ole, tarvitsisin kummikoiran."
Riikka koirineen Helsingin Käpylässä. ”Koko elämäni minulla on ollut koira. Jos joskus ei ole, tarvitsisin kummikoiran."

Kokoomuskodissa kasvanut Riikka Suominen sai jo lapsena vihreän herätyksen. Nyt ekologisuus vaikuttaa hänen elämässään kaikkeen. Ostamisesta hän sai iloa vasta, kun löysi täydelliset lastenrattaat. 

Alas ydinvoima! Riikka Suomisen ensimmäisen lehtijutun otsikko oli ytimekäs ja viesti karu: ydinvoima tulee ja tappaa. Oli vuosi 1986, ja Riikan perheen mökkikunnassa Eurajoella oli kaksi ydinvoimalaa. Kahdeksanvuotiaan Riikan mielestä Kevätpörriäisen lukijoiden oli aika havahtua. 

Ydinvoimaa vastaan Riikka Suominen, 35, on yhä. Hän ei tiedä, mistä ajatus lapsena tuli – ei ainakaan kotoa. Mutta eri mieltä saa olla. Niin sanoi Riikan isä, kokoomuksen puheenjohtaja ja ydinvoiman kannattaja Ilkka Suominen, kun hän luki Kevätpörriäisen ydinvoimajuttua. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, tyttärellä vihreyteensä. 

Riikalle ekologisuus on elämäntapa. Hän miettii kaikkea ekologiselta kannalta: hedelmien ostoa, maidon juontia, kodin lämmitystä, lapsen saamista. 

Sama asenne on Huilissa. Se on Suomen ensimmäinen ja ainoa ekologinen aikakauslehti, ja Riikka on sen päätoimittaja. Huilissa ei tehdä reportaaseja surkeana kituvista sademetsistä vaan esitellään houkuttelevia ja samalla ekologisia asioita. Kuusi sivua kuuminta kesämuotia, kaikki kierrätyskeskuksesta. Lapsiperhe matkustaa Espanjaan, junalla. 

Kituuttaa ei tarvitse, kunhan ajattelee vähän. 

Mökillä Eurajoella. Verkoilla Ilkka-isä ohjaa venettä, Riikka nostaa verkon, kumpi vain perkaa.

Kylmenee, kylmenee 

Suomisen perheen koti oli kylmä ja pimeä. Se oli Riikan ansiota. Koulussa oli kerrottu, että lämpötilan lasku pienentää sähkölaskua. Riikka oli tarkkana. 

– Vanhempani saattoivat pitää patterit päällä, aukaista ikkunan, sytyttää valot ja lähteä kaupungille. Kuljin kärppänä perässä sulkemassa ja sammuttamassa. 

Koko Riikan lapsuuden Riitta-äiti oli kotona. Ilkka-isä ei ollut kotona juuri koskaan. Hän oli puolueen puheenjohtajana ja ministerinä ja puhemiehenä, kävi välillä kotona antamassa tyttärelle periksi ja lähti taas. 

– Isä on niin kiltti. Äiti yritti opettaa, että lautanen on syötävä tyhjäksi, ja sitten isä kävi vesittämässä sen. Nyt hän antaa mäyräkoirillemme salaa herkkupaloja. Olen varma, että pöydästäkin. 

Ekologinen herätys tuli kerralla. Eduskunnan puhemiehenä ollut isä oli saanut töistä Maailman tila -kirjat vuosilta 1991 ja 1992 ja kysyi, haluaako lukioon menevä Riikka selailla niitä. Riikka makasi lämpimässä vesisängyssään kotona Helsingin Kampissa, luki kirjoista kaikki taulukotkin ja kauhistui. 

– Ilmastonmuutos oli silloin ihan vieras asia. Ainoa ympäristöviesti oli ollut, että luontoa ei saa roskata. Yhtäkkiä tajusin, että maapallo ei kestä sitä elämää, mitä siihen aikaan pidettiin hyvänä. 

Kun ei vielä paljon muuta voinut, Riikka alkoi valistaa vanhempiaan. Murrosikäisen ja vanhempien keskusteluja ei heilläkään käyty säkenöivän älyllisissä merkeissä. 

– Olin tavallinen kiukutteleva teini. Murahtelin vanhempieni elämäntavasta, varmaan se oli kulutuskeskeinen ja välinpitämätön. He eivät istuneet kotona murehtimassa energiakriisiä vaan elivät kuin sitä ei olisi, roistot, Riikka nauraa. 

Kun vanhemmat lähtivät Stockmannille tai kauppahalliin, Riikka sammutti patterit ja paleli tyytyväisenä pimeässä kodissa. Vesisänky oli saanut kylmentyä. Nyt Riikka tiesi, että säästi rahan lisäksi myös maapalloa. 

 

Vihreämpiä tomaatteja 

”Tee ekoteko!” Se on Riikka Suomisen inhokkilause. Ekoteko tarkoittaa hänestä yleensä sitä, että lemmikkimarsun ulkoilupukuun on sekoitettu viisi prosenttia luomupuuvillaa, jonka varjolla sitäkin turhaketta markkinoidaan ekoilulla. 
Suomisen perheen koti oli kylmä ja pimeä. Se oli Riikan ansiota.

Vähän ekologisempi elämä on enimmäkseen arkisia valintoja. Ajaako kauppaan pyörällä vai autolla? Säästääkö tomaatteja valitessaan ennemmin luontoa vai rahaa? Riikka ostaa paljon kasviksia, liikaa juustoja ja mahdollisimman vähän kananmunia. Israelilaisia appelsiineja ei koskaan: vähä vesi pitäisi antaa palestiinalaisille eikä appelsiineille. Espanjalaiset mandariinitkin jäävät kauppaan. Siirtotyöläisten olot ovat Espanjassa kurjat, ja tuotteiden ostaminen olisi osa riistoa.

– Ruoka vaikuttaa kauheasti siihen, millaista maailmaa haluamme. Kun on niin onnekas, että pystyy menemään supermarkettiin ja valitsemaan, mitä syö, olisi piittaamatonta olla miettimättä sitä.

Kalatiskillä Riikka kaivaa lompakosta WWF:n kalaoppaan ja tarkistaa, saako kuhaa ostaa. Hän pitää kovasti äitinsä lihapadasta, mutta ei syö sitä.

– Liha on minusta hyvää! Tehotuotannossa eläimen elämä vain on kamalaa alusta loppuun. Kaupat ovat niin täynnä houkuttelevaa ruokaa, että on helpotus, jos on vähän vähemmän mistä valita.

Joskus ympäristöaate on mennyt liiallisuuksiin. Niin kuin silloin, kun Riikka asui vuoden Etelä-Ruotsissa.

– Se on valtaisan kaunista seutua – mutta siitähän minä en paljon tiedä, koska en tahtonut autoilla. Nyt luen matkailulehdistä sikäläisistä hienoista paikoista ja mietin, että vähän hassua intoa se oli.

Riikka ja Eero-poika syksyllä 2011. –Kauheasti se pieni tyyppi tuo iloa elämään. 

Yhden lapsen politiikka

Runsas vuosi sitten Riikka Suominen istui seminaarissa kuuntelemassa, kuinka väestönkasvu vaikuttaa ilmastotavoitteisiin. Tieto oli tuttua: Meitä on liikaa. Käytämme puolitoistakertaisesti sen määrän luonnonvaroja kuin maapallo pystyy tarjoamaan. Yhden lapsen hankkimatta jättäminen on amerikkalaiselle 20 kertaa tärkeämpi keino pienentää omaa hiilijalanjälkeä kuin mikään muu.

Riikka yritti vaihtaa asentoa vähemmän tukalaan, vatsassa potki niin. Mieleen tuli, että väestönkasvuhan se siellä.

Riikka Suomisen ja avopuoliso Timo Purosen esikoinen Eero syntyi viime elokuussa. Perheeseen kuuluvat myös mäyräkoirat Armi ja Iiris. Joka toinen viikko laumaan liittyy Timon ja hänen entisen vaimonsa yhteishuoltajuudessa oleva labradorinnoutaja Elsa.

Riikka on lapsen saamisesta valtavan iloinen. Silti yhden lapsen politiikka taitaa sopia heille.

– Lapsi kasvattaa ekologista jalanjälkeä enemmän kuin mikään. Tämä on helpompi sanoa, kun ei muutenkaan ole paloa suureen perheeseen.

Äidiksi tulo on muuttanut arjen täysin. Joogatunti on muisto vain. Ajatukset ovat pysyneet samoina, ekologisuus ja eettisyys etenkin. Yksi asia vetoaa tunteisiin entistä enemmän. Maito.

– Kun sain oman lapsen, ymmärsin, miten mielettömän iso asia pienen olennon perusturvallisuudelle ja terveydelle imettäminen on. Yhtä lailla maito, jota syön kastikkeissa ja juustoissa, on tarkoitettu vasikalle. Lehmä laitetaan poikimaan, jotta se tuottaisi vasikoille maitoa, jonka me sitten vedämme välistä.

Kiltteys kunniaan

Piparintuoksuinen kotiäiti omakotitalossaan, se Riikka Suominen oli pienen hetken viime talvena. Sitten hän veti pikkuleivät uunista, vaihtoi Eeron kestovaipan, nosti pojan kantoreppuun ja lähti tarjoamaan kanelikakkosia: kaneliässien reseptillä tehdyt kakkoset tukivat presidenttiehdokas Pekka Haavistoa.

– Olisin halunnut osoittaa tuleville sukupolville, että kiltteydellä voi päästä presidentiksi asti.

Riikka on vihreiden jäsen, vasemmistolaisempi kuin vanhempansa. Se ei ole ongelma kenellekään.

– Vanhempani ymmärtävät, että vihreät on minulle luontevin valinta. Ja kyllä minä liikun äitini kanssa, vaikka hänellä olisi turkki päällä. Se on hänen valintansa.

Poliittisuutta ei tarvitse pelätä, sen Riikka oppi jo lapsena. Muuten kasvaminen poliitikkoperheessä oli melkein tavallista. Isä oli paljon poissa, mutta kun oltiin mökillä, kukaan ei saanut isää puhelimella kiinni. Joskus joku toimittaja teki leppoisan Suomisen perhe viettää kesää -jutun.

– Kuljin vanhempieni mukana ja hölpötin haastatteluissa, aika oli silloin ihan eri. Journalismin muutos on ollut hurja. Nykyään politiikassa olo on raskaampaa ja perhe on muuttunut pyhemmäksi.

Vanhempien kanssa tavataan yhä usein. Koirat menevät heille hoitoon, vävy korjaamaan tietokonetta. Kun syödään yhdessä, sivutaan myös yhteiskunnallisia asioita, viime aikoina esimerkiksi valtionyhtiöiden johtajien moraalia.

– En voi ymmärtää, miten joku voi ihan pokkana olla sitä mieltä, että hänen työpanoksensa on kymmeniä kertoja arvokkaampi kuin muiden. Ja sitten vielä asua yhtiön vuokraamassa asunnossa puoli-ilmaiseksi.

Olisiko Riikan isä voinut aikanaan olla niitä herroja?

– Siitä päätellen, miten paljon isäni paheksuu tätä ilmiötä, toivon ja uskon, että hän ei ole ollut. Hänenkin mielestään se on moraalitonta.

Riikan kotiäitipäivät loppuivat äkkiä. Eero oli neljä kuukautta vanha, kun ekologisen aikakauslehden kustantaja kertoi lopettavansa palkitun lehden kustantamisen. Päätös suretti oman työpaikan takia, mutta vielä enemmän asian vuoksi.

– Puuveneiden rakentajille on omia lehtiä, samoin kissafaneille. Ihmiset miettivät elämäntapansa ympäristövaikutuksia. On se nyt hitsin outoa, jos sille asialle ei ole Suomessa vähintään yhtä lehteä!

Päätökset oli tehtävä nopeasti. Neljä Huilissa töitä tehnyttä lunasti liiketoiminnan itselleen ja jatkaa lehden tekoa samanlaisena mutta omillaan. Mies jäi lapsen kanssa kotiin, kun Riikasta tuli päätoimittaja ja kustantaja sekä Huilin ainoa täysipäiväinen työntekijä. Tämä vuosi lehteä saadaan tehtyä pankkilainan turvin, ensi vuodeksi olisi saatava riittävästi tilaus- ja mainostuloja.

Töihin paluu on ollut mahtavaa. Vauvan kanssa kotona ollessaan Riikka ei löytänyt sisältään perhepäivähoitajaa vaan työorientoituneen äidin.

– Saan tehdä työkseni sellaista, mihin olen aina uskonut.

Riikka ajaa joskus pyörällä lippakiuskin tiskille limulle tai jätskille. –Olen yrittänyt kokoveganismiakin, mutta vielä ei olla siellä. 

Lainaa vain

Muutamia asioita Riikka Suominen inhoaa. Yksi on muoti ja toinen on shoppailu. Onneksi mummin vintiltä löytyi äidin vanha keltainen kesätakki, josta tuli Riikalle sopiva hihoja pidentämällä.

– Vanhempieni sukupolvelle on ollut lohdullinen ajatus, että rahalla voi ostaa uuden. Minun sukupolveni ei tahdo ostaa uutta vaan löytää vanhalle korjaajan.

Enää Riikka ei uskalla käydä edes kirpputoreilla, ettei vain tekisi yhtään löytöä. Samaan aikaan uutta tavaraa tarjotaan joka puolelta niin kuin mikään ei riittäisi. Pian ei riitäkään.

– Lähivuosikymmeninä meidän kaikkien elämäntapa muuttuu radikaalisti. Energian hinta nousee ja raaka-aineiden hinta nousee.

Riikka uskoo, että tulevaisuuden elämään liittyy kaikilla jakaminen. Autoklubit, koneiden vaihto, luomuruokapiirit.

– Tähän asti omistaminen on ollut statusjuttu. Jos lainaan naapurin autoa, sehän luulee, että mulla ei ole rahaa omaan! Että kohta pummaan siltä sokeria tai sampoota. Tämä ajatus on onneksi muuttumassa. Asumisneliöt ovat sikahintaisia, ei jokaisen kannata säilöä siellä leipäkonetta tai trampoliinia.

Omassa elämässä jakamista on esimerkiksi kirjastojen suurkäyttö. Autoa perheellä ei ole, tarvittaessa lainataan vanhemmilta.

Kevääseen saakka Riikka luuli, että ostaminen ei tee onnelliseksi. Kunnes näki täydelliset lastenrattaat.

– Ne ovat kevyet ja menevät kasaan yhdellä kädellä niin, että liikkuminen muuttui kertaheitolla helpommaksi. Pakko myöntää: tavara voi tehdä onnelliseksi.

Riikka Suomiselle vihreys on vastustamatonta. –Kestävässä elämäntavassa maailma ja ihminen voivat hyvin. Ekologisuus ei ole kompromisseja elämänlaadussa. 

Hellitä, hippiäiti!

Maailmanparantaja on liian mahtipontinen sana. ”Periaatteellinen” sopii Riikka Suomisen mielestä häneen paremmin. Hän yrittää elää periaatteidensa mukaan, koska tahtoo maailman voivan paremmin ja itsensä voivan paremmin.

Ekologiset valinnat eivät tunnu uhrauksilta. Mielestään Riikka ei edes elä erityisen ekosti – niin paljon on asioita, joista on huono omatunto. Hänen on vaikea myöntää edes itselleen, kuinka hankala asia koirien pitäminen on.

– Lemmikit kuluttavat hirveästi maapallon yhteisiä resursseja. On hassua, että koiramme syövät lihaa, kun emme itse sitä syö. Paljon joudun miettimään sitäkin, kuinka koiran arvoista on elämä kahden työssäkäyvän ihmisen perheessä.

Päätöntä on asua turhan isossa, sähkölämmitteisessä omakotitalossa. Se vain jäi miehelle hänen entisestä elämästään.

– Sähkölämmitys ja lapsen hankkiminen – paljon pahempaa ei voi tehdä. Nyt täytyy pistää kaikki panokset siihen, että elää lapsen kanssa ekologisesti ja yrittää kasvattaa siitä tolkun ihmisen.

Ihan hyvin voi käydä niinkin, että myös Eero kapinoi vanhempiensa elämäntapaa vastaan. Riikka on varautunut merkkifarkkuja mankuvaan ja Mäkkärissä syövään murrosikäiseen.

– Eero varmaan pitää hippiäitiään rasittavana. Ehkä hän satsaa uraan pokerin pelaajana ja ostaa ensimmäisestä voitostaan vesiskootterin tai lehtipuhaltimen.

– Toivon hänen silti aikuisena ymmärtävän, että ympäristönsuojelumme liittyy myös siihen, että hänellä olisi kemikaaliton ja turvallinen luomuruokalapsuus. Ja että ainakin yritimme säästää luonnonvaroja hänen sukupolvelleen.

Ohimenevän hetken Riikka mietti politiikkaan lähtemistä. Sitten hän päätti vaikuttaa mieluummin omalla elämällään ja lehdellään.

– Ihmisten ympäristöasenteisiin vaikuttaa kaikkein eniten käsitys siitä, miten ”muut” tekevät. Olisin mielelläni se asenteisiin vaikuttava ”muut”.

Riikan puoliso tilaa nykyisin sushinsa ilman tonnikalaa ja jättikatkarapuja. Riikan vanhemmat kiertävät Porin kirpputoreja etsimässä tyttärenpojalle sänkyä.

Turhan pieniä parannuksia ei ole. Vasta tänä kesäpäivänä Riikka tajuaa, että margariinirasian foliosuojus kuuluukin metalleihin eikä sekajätteisiin.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 14-15/2012.