Elina ja Oliver Backman
Elinan ja OIiverin kodissa kaikilla esineillä on tarina. ”Tykkään maailmasta, jonka Oliver on rakentanut. Alan vähitellen ymmärtää, että tunnelmaa ei voi ostaa kerralla kaupasta”, Elina sanoo.

Elinan kodissa jokaisen yksityiskohdan on valinnut puoliso, antiikkiasiantuntija Oliver Backman. Heidän elämäänsä voi tutustua myös uudessa Keräilijän talo -blogissa.

Elina ja Oliver Backmanin koti on vastakohta pelkistetylle sisustustyylille, johon moni tuntuu nykyisin pyrkivän. Kaikkialla on kummallisten esineiden kokoelmia: krumeluureja kynttilänjalkoja, japanilaista posliinia, valtavia kattokruunuja, peltirasioita, täytettyjä eläimiä, mallinuken pää.

"Miksi mies ei voisi päättää kodin sisustuksesta?” Oliver kysyy.

Jokainen sisustuksen yksityiskohta on Oliverin miettimä. Juuri oikeanlaista ovea tai sohvaa hän etsii, kunnes löytää sen. Tarvittaessa vuosia.

”Meillä menevät sisustuksessa sukupuoliroolit päälaelleen. Mitä sitten? Nehän ovat perinteiset, syötetyt roolimallit. Miksi niiden mukaan pitäisi elää? Miksi mies ei voisi päättää kodin sisustuksesta?” Oliver kysyy.

Löytämisen riemu iskee kuin adrenaliinipiikki. Hetkellinen onnen tunne, euforia. Kutina siitä, että käsillä on ainutlaatuinen tilaisuus.

”Se on sellainen jes! Tämä on aarre”, Oliver kuvailee.

Erikoismies jaksaa etsiä

Erikoismies. Niin Elina ajatteli, kun vieraili seitsemän vuotta sitten Oliverin luona ensimmäistä kertaa. Koti oli täynnä tummia huonekaluja, tuntui ihan mummolalta.

Elinan omassa kodissa kaikki oli päinvastoin. Hänen luonaan oli skandinaavisen vaaleaa ja minimalistista. Osa tavaroista lojui vielä muuttolaatikoissa.

Se oli keräilijälle lottovoitto. Kun Elina muutti Oliverin luo, hän otti mukaansa vain sängyn ja pienen kiinalaisen lipaston.

”Riitelisimme varmasti enemmän, jos minulla olisi tosi vahva visio, joka olisi ihan päinvastainen kuin Oliverilla. Olen aika sopuisa ja poikkeuksellisen vähän kiinnostunut sisustuksesta.”

Elinasta on oikeastaan helpottavaa, ettei hänen tarvitse miettiä sisustusta. Jos hänen pitäisi päättää, koti olisi tyylisuuntien sekamelska tai sitten ihan pelkistetty ja todella paljon vaaleampi. Ainakin kaikki olisi valmista, todennäköisesti ostettu uutena kaupasta.

”Meillä olisi paljon enemmän uutta kamaa, koska en olisi malttanut odottaa oikeaa fiilistä. Ajattelen, että jos meiltä puuttuvat tuolit, ne ostetaan.”

Keräilijän ilo tarttuu

Oliver uskoo, että taipumus keräilyyn on selkärangassa.

”Minusta tällainen keräilijän talo on kotoisa, koska olen kasvanut samantyyppisessä ympäristössä.”

Lukion jälkeen Oliver opiskeli Taideteollisessa korkeakoulussa ja päätyi töihin Hagelstamin huutokauppakamarille. Sieltä hänet löydettiin asiantuntijaksi television Antiikkia, antiikkia -ohjelmaan. Nykyään hän työskentelee työmestarina ja tuntiopettajana Kuvataideakatemiassa ja on vastikään julkaissut kirjan Ullakon aarteet. Siinä hän antaa vinkkejä arvotavaroiden tunnistamiseen.

Keräily on silti elämäntapa, ei työ. Oliver metsästää aarteita kirpputoreilta, roskalavoilta ja huutokaupoista, joita hän seuraa netissä. Kesälomareissuilla perhe ajaa hitaasti kiertoteitä, ja lomakohteet valitaan sen mukaan, missä ovat parhaat antiikkimarkkinat ja kirpputorit.

Elina on oppinut, että kun Oliver tekee löydön, hän kertoo, kuinka paljon esineellä tienaisi, jos sen myisi. Oikeasti tiedolla ei ole väliä: keräilijä ei koskaan luovu aarteestaan.

Toisen intohimon ehdoilla eläminen aiheuttaa joskus pientä vääntöä. Joskus, vaikkakin harvoin, jokin löytö saa lähtöpassit. Jos Elinalta kysyttäisiin, seuraavana lähtövuorossa olisivat täytetty sammakko ja verkkopytonin nahka.

”Se kapinen käärmeennahka on minusta todella ällöttävä. Kerran keräsin voimia sanoakseni, että nyt tämä nahka joutuu lähtemään meiltä, mutta sitten en raaskinut kuitenkaan”, Elina sanoo.

Lue lisää Elinasta ja Oliverista Kodin Kuvalehdestä 22/17. 

Elinan ja Oliverin maailmaan voit tutustua uudessa blogissa Keräilijän talossa. Tervetuloa mukaan!

Oopperalaulaja Jorma Hynninen soitti tyttärelleen Lauralle ennen vain työasioissa. Nyt he puhuvat myös perheestä ja tunteista.

Oopperalaulaja Jorma Hynnisen elämässä kuluneet puolitoista vuotta ovat olleet muutosten aikaa. Hänen puolisonsa Reetta Hynninen menehtyi munasarjasyöpään keväällä 2017. 

”Voi sanoa, että lapseni pelastivat minut”, Jorma Hynninen kertoo. Hänellä on aikuiset tyttäret, kanttori Ursula Hynninen ja harpisti Laura Hynninen. Poika, oopperalaulaja Marko Salo menehtyi vuonna 2005.

Jorma Hynninen asuu Leppävirralla, mutta Reetan kuoleman jälkeen hän on viettänyt usein aikaa Lauran perheen luona Porvoossa. 

”Aikaisemmin isä soitti vain työasioissa, mutta nyt hänestä on tullut esiin välittävä ja kuunteleva puoli. Kun isä on meillä, teemme ihan tavallisia asioita: käymme Käpy-koiran kanssa ulkona ja puhumme musiikista, töistä, luonnonilmiöistä ja nykyään myös perheestä ja tunteista”, Laura kertoo. 

”Yhteys lasten kanssa on kääntänyt suremisen elämän puolelle.”

”Uusi henkinen yhteys lasten kanssa on antanut minulle tukea ja kääntänyt suremisen elämän puolelle”, Jorma kertoo.

”Oli coolia, kun isä kuoli lavalla”

Kun Jorma Hynninen nuorempana lauloi maailmalla eri oopperataloissa, Laura ja Reetta kulkivat hänen mukanaan.

”Ursula ja Marko olivat jo sen ikäisiä, että he pärjäsivät kotona mummin paimentamina. Lauran mukanaolo oli suuri helpotus, sillä minua vaivasi jatkuva koti-ikävä.”

Laura muistaa, miten koulussa opettajat pyysivät häntä kertomaan kaikille, minkälaista oli ollut Pariisissa.

”En osannut vastata. Kaupungit ja maat menivät päässäni sikin sokin. Aika paljon matkustaminen oli odottelua. Aina oli kuitenkin hienoa, kun isä kuoli lavalla. Se oli jotenkin coolia.”

Mitä musiikkia Jorma inhoaa? Miten Laurasta tuli sirkkafarmari? Lue Jorma ja Laura Hynnisen koko haastattelu Kodin Kuvalehdestä 14/2018. Voit lukea sen myös digilehdestä tai tähtiartikkelina.

Tilaajille
”Laura on luova. Vanhan talon osto Porvoosta oli yksi hänen tempauksistaan. Ihmettelin sitä aluksi, mutta nyt ajattelen, että se oli hyvä ratkaisu”, oopperalaulaja Jorma Hynninen sanoo.
”Laura on luova. Vanhan talon osto Porvoosta oli yksi hänen tempauksistaan. Ihmettelin sitä aluksi, mutta nyt ajattelen, että se oli hyvä ratkaisu”, oopperalaulaja Jorma Hynninen sanoo.