"Näin onnellinen en ole ollut koskaan ennen. Olen kiitollinen kaikesta tuesta, jota olen saanut", Ella Viitala, 59, sanoo.
"Näin onnellinen en ole ollut koskaan ennen. Olen kiitollinen kaikesta tuesta, jota olen saanut", Ella Viitala, 59, sanoo.

55-vuotiaana Ella Viitalalla oli kaksi vaihtoehtoa: hakea apua tai päättää elämänsä. Kun Ella suostui nöyrtymään, hän löysi myös voiman luopua päihteistä.

"Kukaan ei olisi lyönyt euroakaan vetoa sen puolesta, että lopetan joskus päihteiden käytön. En uskonut siihen itsekään, olen ollut niin täynnä henkisiä lukkoja. Toivon, että joku saisi tarinastani kipinän siihen, että apua kannattaa hakea ja voi saada. Minulla kesti 26 vuotta tajuta, etten menetä kasvojani pyytämällä apua.

Synnyin Mikkelissä kolmilapsisen perheen kuopukseksi. Osa lapsuusvuosistani on minulta täysin pimennossa, sillä vanhempani ovat kuolleet, eikä perheemme ollut tekemisissä sukulaisten kanssa. Olen viime vuosien aikana selvittänyt erilaisista arkistoista perheemme asioita.

"Äiti ei käynyt katsomassa minua niiden viiden vuoden aikana, jotka vietin lastenkodissa."

Papereiden mukaan minut annettiin lastenkotiin kolmevuotiaana. Minusta on kirjoitettu, että itkin ja ikävöin äitiäni valtavasti. Hän ei käynyt katsomassa minua niiden viiden vuoden aikana, jotka vietin lastenkodissa. Siksi en tuntenut häntä, kun hän lopulta tuli hakemaan minut kotiin.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Perheemme muutti pääkaupunkiseudulle, kun olin kahdeksan. Asuimme taloröttelöissä, autoissa ja teltoissa. Koulua kävin milloin missäkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Äitini työskenteli keittäjänä rakennustyömailla. Kun hän oli poissa, olin sisarusteni kanssa täysin heitteillä.

"Elimme kouluruualla ja yritimme vältellä väkivaltaista isäämme."

Isä joi paljon ja toi kotiin juoppoporukoita. Elimme kouluruualla ja yritimme vältellä väkivaltaista isäämme. Kun äiti tuli viikonloppuisin kotiin, hän laittoi ruokaa ja teki kotitöitä sekä otti isän raivokohtauksia vastaan. Äidillistä rakkautta en häneltä saanut. Ikävöin takaisin lastenkotiin, sen turvaa ja jokapäiväistä ruokaa.

"Muutin 16-vuotiaana alivuokralaiseksi omakotitalon yläkertaan. Huone oli pieni ja kylmä, mutta siellä ei tarvinnut pelätä."
"Muutin 16-vuotiaana alivuokralaiseksi omakotitalon yläkertaan. Huone oli pieni ja kylmä, mutta siellä ei tarvinnut pelätä."

Salaa äidiksi

Kolmetoistavuotiaana muutin pois kotoa. Elätin itseni siivoamalla pankkeja ja matkatoimistoja eri puolilla Helsinkiä.

Asuin toisen veljeni kanssa rappukäytävissä, metsässä, naapurin sikalassa – siellä, mistä milloinkin saimme yösijan. Isä jahtasi meitä, ja pakenimme aina uusiin suojapaikkoihin. Välillä pääsin asumaan kavereiden luokse. Toinen veljeni asui poikakodissa ja joutui sieltä vankilaan, jossa hän sitten eräällä tuomiollaan kuoli.

"Hyväksyin lähelleni kenet tahansa, joka vain piti minusta."

Itsetuntoni rakentui lapsena heikoksi. Hyväksyin lähelleni kenet tahansa, joka vain piti minusta. Ensimmäinen lapseni sai alkunsa tällaisesta suhteesta.

Esikoispoikani syntyi vuonna 1972. Vetäydyin itse suhteesta mieheeni, sillä häpesin vaatimatonta taustaani hänen varakkuutensa rinnalla.

Kielsin täysin raskauteni enkä käynyt neuvolassa. Vaikka äiti selvästi huomasi raskauteni, hän ei kommentoinut sitä mitenkään. Vauva syntyi auto-onnettomuuden takia keskosena. Olin juuri täyttänyt 18 vuotta.

Ennen synnytystä työskentelin kotiapulaisena. Perheen äiti tarjosi mahdollisuutta muuttaa asumaan heille. Se oli pelastukseni, sillä minulla ei ollut mitään tietoa, mihin muualle olisin voinut vauvan kanssa mennä.

"Kun aloitin päihteiden käytön, katkaisin yhteydenpidon entisiin tuttuihini."

Asuin poikani kanssa vuoden verran tämän ystävällisen perheen luona. He auttoivat minua myös löytämään seuraavan vuokra-asunnon. Pariskunnasta tuli poikani kummeja, ja myöhemmin ensimmäinen lapsenlapseni Meri sai nimensä perheen äidin mukaan.

Siinä vaiheessa, kun aloitin päihteiden käytön, katkaisin yhteydenpidon entisiin tuttuihini. En halunnut sotkea heitä levottomaan elämääni. Nyt haluaisin ottaa yhteyttä Meriin ja kiittää häntä.

"Hiusteni tyyli on vaihtunut useasti. 37-vuotiaana olin jatkuvasti menossa."
"Hiusteni tyyli on vaihtunut useasti. 37-vuotiaana olin jatkuvasti menossa."

Suorittaminen verissä

Poikani valvotti minua paljon. Itkimme yhtä aikaa yön pimeinä tunteina. Tunsin itseni yksinäiseksi ja väsyneeksi, mutta luontoni ei antanut periksi antaa häntä lastenkotiin.

Ratkaisun yksinäisyyteni löysin Kulttuuritalon tansseista. Mies oli hyvä tanssimaan ja tuntui turvalliselta, koska hän ei juonut. Aloimme seurustella, kun poikani oli vuoden ikäinen. Rakkautta se ei ollut, mutta suhde toi turvaa. Koin itseni onnekkaaksi, koska kelpasin miehelle. Menimme naimisiin ja saimme kolme lasta, tytön ja kaksi poikaa.

"Pesin ikkunat kahden viikon välein ja desinfioin ovenkahvat vieraiden jälkeen."

Elätin perheemme siivoojana. Mieheni ei käynyt töissä. Hän viihtyi kotona, luki kirjoja ja ratkaisi matemaattisia tehtäviä. Kotityöt jäivät kontolleni, ja riitelimme paljon. Tein kaikkeni, että mies jättäisi minut. Hän rakasti minua, vaikka seurustelin samaan aikaan naisen kanssa.

Äitinä olin suorittajatyyppi. Huolehdin, että lapsilla on puhtaat vaatteet, ja leivoin ja askartelin heidän kanssaan.

Halusin, että koti on siisti. Pesin ikkunat kahden viikon välein ja desinfioin ovenkahvat vieraiden jälkeen. Vaatepinojen suoruuden olisi voinut tarkistaa vatupassilla. En pystynyt vain olemaan lasten kanssa ilman jatkuvaa suorittamista.

Kovempiin aineisiin

En osannut puhua miehelleni mieltäni ahdistavista asioista, lapsuuden kipeistä muistoista ja seksuaalisesta suuntautumisestani. En ollut aiemmin käyttänyt alkoholia, mutta nyt löysin siitä keinon helpottaa oloani.

Aluksi jäin töiden jälkeen muutamalle oluelle baariin tai lähdin iltaisin ravintolaan, vaikka sanoin meneväni ruokakauppaan. Pian join myös krapularyyppyjä aamuisin. Olin 28-vuotias ja luisumassa päihderiippuvuuteen.

"Poikani muutti vuoden ikäisenä sijaisperheeseen viideksi vuodeksi."

Muutimme mieheni kanssa erilleen, mutta suhteemme jatkui välillä eron jälkeenkin. Lapset asuivat osan viikosta isänsä luona, ja sillä aikaa join runsaasti. Selviydyin nippa nappa työstäni. Näin jälkikäteen mietin, miten hyvä olisi ollut, jos juomiseeni olisi puututtu ja minut olisi irtisanottu. Suomessa siedetään alkoholiongelmaa liian pitkään.

Päihteiden käyttöni laajeni lääkkeisiin ja huumeisiin. Narahdin amfetamiiniin ensimmäisestä piikistä, ja tuota kokeilua olen katunut syvästi. Neljännen lapseni syntymä ei rauhoittanut minua, joten poikani muutti vuoden ikäisenä sijaisperheeseen viideksi vuodeksi.

Elin pitkään kaksoiselämää: entinen mieheni ja äitini eivät tienneet päihderiippuvuudestani, ennen kuin jäin kiinni huumeiden salakuljetuksesta ja jouduin vankilaan. Päätökseni myydä huumeita oli tietoinen. Tarvitsin amfetamiinini päivittäin, ja halusin varmistaa, ettei se pääse loppumaan. Tämän valinnan seurauksena olen istunut vankilassa yhteensä seitsemän vuotta.

"Hyvitin lapsiani rahalla. Pelkäsin, että muuten he hylkäisivät minut."

Päihteet vinouttivat ajatteluani. Hyvitin lapsiani rahalla, ja hankin heille kalliita merkkivaatteita. Pelkäsin, että muuten he hylkäisivät minut. Aiheutin heille myös paljon huolta, vaikka en tajunnut sitä. Kerroin avoimesti, miksi jouduin olemaan välillä pois kotoa, ja annoin ohjeita siltä varalta, että kuolen.

Silmäni avautuivat vasta tyttäreni kommentista. Hän sanoi raitistumiseni jälkeen: "Rakastan sinua siitä huolimatta, että olen syyttänyt sinua vaikeuksistani."

Minulla ei ollut käynyt mielessäkään, että lapsilla olisi ollut syytä moittia minua. Turruin esimerkiksi poliisien kanssa asioimiseen niin, etten tajunnut, miten ikävältä kotitarkastukset tuntuivat lapsista. Poliisihan penkoi myös heidän tavaroitaan.

Uusi mahdollisuus

Vapauduin viimeiseltä tuomioltani vuonna 2007. Reilun vuoden hain rohkeutta hakeutua hoitoon. Myös itsemurha-ajatukset pyörivät mielessäni. Lopulta päätin niellä ylpeyteni ja suostua katkaisuhoitoon. Kuntoutumiseni jatkui myöhemmin puolitoista vuotta avohoidossa. Nyt käyn vertaistukiryhmissä. Olen kiitollinen tuesta, jota olen saanut. 

"Kun kyynelkanavat aukesivat, itkin ulvomalla."

Pidin hoidosta kiinni sisulla, mutta en ollut tottunut ilmaisemaan tunteitani. Kun kyynelkanavat aukesivat, itkin ulvomalla. Paljon patoutunutta pelkoa, surua ja vihaa purkautui. Olin kantanut kaunaa vanhemmilleni, mutta tajusin, että anteeksianto helpottaa elämääni. Olen vapautunut kostonhalusta myös muita ihmisiä kohtaan.

"Olin 49-vuotias, kun neljäs lapsenlapseni syntyi. Nyt olen kuuden lapsenlapsen mummi."
"Olin 49-vuotias, kun neljäs lapsenlapseni syntyi. Nyt olen kuuden lapsenlapsen mummi."

Päihteet eivät onneksi tuhonneet terveyttäni peruuttamattomasti. Nyt iloitsen siitä, että minulla on viihtyisä vuokra-asunto sekä läheiset suhteet lapsiini ja lastenlapsiini sekä riittävä toimeentulo. Tuloni eivät ole suuret, mutta en valita. Elämä raittiina on niin hienoa, että se voittaa huumekaupoilla rahoitetun leveämmän elämän.

Arvokasta työkokemusta olen saanut Kylätalkkari-projektissa. Haaveissani on päästä ammatilliseen koulutukseen ja saada työskennellä toimintaryhmien ohjaajana.

"Kaksikymmentä vuotta elämästäni katosi huumeisiin. Nyt jokainen aamu on uusi mahdollisuus."

Enää minun ei tarvitse salata tai peitellä mitään, eikä selvitä yksin. Kun vaikeita hetkiä tulee, soitan ystävilleni ja vertaistovereilleni. Retkahtamista en itselleni salli. 

Kaksikymmentä vuotta elämästäni katosi huumeisiin. Nyt jokainen aamu on uusi mahdollisuus, täynnä iloa. Näin vapautunut ja onnellinen en ole ollut koskaan ennen."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 3/2013.

Ellan tyttären kirje äidilleen:

Maailman tärkeimmälle Äidille,

Neljä vuotta sitten päätit muuttaa ratkaisevasti elämäsi suuntaa. Tuolloin pelkäsin hetken aikaa, että päädyit ratkaisuusi minun tai muiden läheistesi vuoksi. Pian sain kuitenkin huomata, että teit sen itsesi takia.

Olen loputtoman onnellinen siitä, että arvostat itseäsi ja elämääsi niin paljon, että teet joka päivä töitä hyvinvointisi eteen. Olet niin usein elämässäsi asettanut muiden tarpeet ja hyvinvoinnin omiesi edelle ja muita auttaessasi unohtanut itsesi.

Minulle sinä olet ollut aina yhtä rakas, ja toivonkin, että muistaisit itsekin rakastaa itseäsi. Olet nimittäin ihan huipputyyppi!

Tyttäresi

Vierailija

Kuinka hienoa lukea, että Ella on saanut asiansa kuntoon. Toivottavasti hänelle kuuluu nykyäänkin hyvää ja haaveet mieluisasta työstä toteutuivat. Tämmöisistä tarinoista on apua myös muille ongelmien kanssa kamppaileville. Kiitos tästä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla