Tässä sarjassa ihmiset kertovat, mikä saa heidät jaksamaan paremmin. Enduro on opettanut Maire Jänttiä, 59, elämään rohkeammin mutta suojelemaan päätään.
1. Meillä on vain yksi pää.
Jos päähän tulee isku, se voi olla ensimmäinen ja viimeinen.
Endurossa saatetaan ajaa useita tunteja putkeen vaikeassa maastossa. Kilpailuissa erikoiskokeet ajetaan moottoripyörällä mahdollisimman nopeasti. Erikoiskokeiden välillä on siirtymätaipaleet, jotka voivat olla hyvinkin vaikeita maastoreittejä. Kaatumiset kuuluvat lajiin, joten suojaus on tärkeää: on polvi-, kyynärpää- ja kaulasuojat sekä erikoisvaatteet.
Kaikkein tärkein suoja on kypärä. Siihen kannattaa satsata. Sovittamalla löytyy omaan päähän hyvin istuva kypärä, jota voidaan vielä muokata erivahvuisilla pehmusteilla. Itselläni on erikseen kisakypärä sekä useita erilaisia treenikypäriä.
2. Onneen ei ole oikotietä.
Olen aina ollut hirveän levoton ja äkkipikainen. Nuorempana oli kiire kehittyä ja halusin heti kaiken niin töissä kuin endurossakin. Epäonnistuessani saatoin vielä nelikymppisenä melkein heittää pyörän menemään ja manata, että ei tästä tule mitään.
Tässä lajissa tarvitaan kuitenkin järkeä. Tämä ei sovi höyrypäille. Olen vuosien saatossa ymmärtänyt, että harppauksia ei voi ottaa. Saatan treenata yhtä tiettyä kurvia vaikka tuhat kertaa.
Enduron ansiosta minusta on tullut kärsivällisempi ja levollisempi. Näin sanoi myös pomoni, joka kielsi minua edes ajattelemasta lajin lopettamista. Lajin vaikutus pääkopassani näkyy kuulemma myös työnteossani.
3. Uskallan olla minä.
Ennen itsetuntoni oli heikko. Olen ison perheen lapsi, jonka on pitänyt hakea huomiota vanhemmilta.
Endurosta löysin oman lajini. Pyörän selässä koin saman tien vapauden olla oma itseni. Vapauden tunne liittyi ulkona oloon ja siihen, että laji on niin vaativa. Siinä ei ole koskaan valmis.
Enduro on miesvaltainen laji, mutta minut hyväksyttiin mukaan heti. Sain lajini vuoksi arvostusta toisilta ajajilta ja muilta ystäviltäni. Arvostus on vahvistanut itsetuntoani. Nykyään uskallan olla eri mieltä ja sanoa sen.
Töissä jännitin aiemmin uusia projekteja ja uusia ihmisiä. Nyt uskallan tarttua asioihin, koska en pelkää epäonnistumista. Uskallan nauraa itselleni enkä jää märehtimään. Aina on uusi päivä, ja vastamäen jälkeen tulee alamäki.
Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 9/2017.
Maire Jäntti
59-vuotias koulutussihteeri asuu Jyväskylässä. Hän haaveili lapsesta asti moottoripyöristä, kunnes osti itselleen 30-vuotislahjaksi enduropyörän. "Mami" on naisajajien valmentaja ja harjoittelee itse enduroa pari kertaa viikossa.
