”Kun asuin yksin, ratkaisin kaikki arjen asiat yksin. Nyt minulla on hyviä tyyppejä ympärilläni”, Helka sanoo.
”Kun asuin yksin, ratkaisin kaikki arjen asiat yksin. Nyt minulla on hyviä tyyppejä ympärilläni”, Helka sanoo.

Kun Helka Lundell eli ydinperhe-elämää, hän kaipasi ystäviä. Eron jälkeen kotona ei ollut iltaisin ketään, jolle jutella. Yksinäisyys väistyi, kun Helka muutti lastensa kanssa kimppakämppään, jossa asuu viisi muutakin aikuista.

”Laitoin lapset iltapalan jälkeen nukkumaan ja jäin sohvalle yksin istumaan. Sama toistui illasta toiseen.

Olin reilu kolmekymppinen ja asunut lasteni kanssa kolmestaan jo useamman vuoden. Kotona ei iltaisin ollut ketään, kenelle jutella. Eikä sieltä tietenkään voinut lähteäkään, kun lapset nukkuivat.

Kaipasin aikuista seuraa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Päivisin kävin usein kylässä ystäväni yhteisössä. Siellä pidettiin illanistujaisia ja tehtiin yhdessä ruokaa. Kun vertasin sitä elämää omaani, tajusin, että olin aika yksin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ydinperhekokeilu kavensi elinpiiriä

Ensimmäinen lapsemme syntyi, kun olin 23-vuotias. Toisen saimme pari vuotta myöhemmin.

Aiemmin nuoruudessani asuin kimppakämpissä, joissa minulla oli aina ollut kavereita kotonakin. Nyt aloimme elää perinteistä perhe-elämää. Se oli arjen pyöritystä, vaippojen vaihtamista, päiväkotiin viemistä, pyykin pesemistä ja ruuan tekemistä.

Elinpiirini kapeni, koska olimme paljon vain perheen kesken. Kaipasin muitakin ihmisiä, sillä olen aina ollut todella sosiaalinen.

Toisaalta meillä oli mieheni kanssa myös kova tarve parisuhdeajalle. Haaveilimme, että pääsisimme kahdestaan jonnekin edes pariksi tunniksi. Oli kuitenkin hirveän vaikea saada lapsia hoitoon.

Lopulta erosimme viiden vuoden perhe-elämän jälkeen, kun lapset olivat 2- ja 4-vuotiaita. Se oli sellainen ydinperhekokeilu. Jos saisin nyt jälkikäteen kelata takaisin, huolehtisin ainakin säännöllisestä yhteisestä ajasta paljon paremmin.

Nyt ajattelen, että ydinperheiden ja yksinhuoltajien kannattaisi kokeilla yhteisöllistä elämää. En ymmärrä, miksi minun pitäisi valita erikseen, että olen vain kumppanini ja lasteni tai ystävieni kanssa. Haluan arkeeni heidät kaikki.

Isossa talossa on tilaa yhteisille telkkari-illoille kämppisten kesken.
Isossa talossa on tilaa yhteisille telkkari-illoille kämppisten kesken.

Kolme keittiötä, kaksi saunaa ja merinäköala

Vieraillessani eron jälkeen ystävieni yhteisössä aloin miettiä, voisiko minustakin olla taas asumaan muiden kanssa.

Hauduttelin asiaa yhden syksyn. Pohdin, saisinko yhteisössä omaa rauhaa ja pysyisivätkö paikat siisteinä. Nuorena kimppakämpässä siivous hoitui miten hoitui, mutta tämän ikäisenä en enää kestä hirveää kaaosta.

Lopulta kysyin siskoltani Vapulta sekä nuoruuden kämppikseltäni Riinalta, haluaisivatko he perustaa kanssani yhteisön. Riina sai mukaansa myös Mikon ja Joonaksen, kaikki kolmi-nelikymppisiä kuten minäkin. Myöhemmin mukaan tuli myös Elina.

Päätimme kokeilla, millaista yhteisessä kodissa olisi. Yli kymmenen vuoden perhe-elämän jälkeen minusta ja lapsistani tuli muiden kämppiksiä.

Löysimme Helsingistä talon, jossa on yhteensä noin 500 neliötä, kolme kerrosta, viisi suihkua ja ihana aurinkoinen piha. Keittiöitä on kolme.

Jokaisella on kotonamme oma huone, myös minä ja lapset nukumme kaikki omissa huoneissamme.

Säästän kuukaudessa useita satasia verrattuna siihen, kun asuin lasten kanssa kolmestaan. Saamme nyt pienemmällä rahalla enemmän neliöitä. Siivoojan palkkakaan ei ole kuuden aikuisen kesken summa eikä mikään. Yksin en ehkä laittaisi siihen rahaa.

Olen onnellinen siitä, että yhteisen asunnon myötä olen saanut kotiini kaikkea kivaa. Meillä on merinäköala, sähkösauna ja puusauna. Talossamme on myös kerhohuone ja kuntosali. Ei minulla olisi koskaan yksin mahdollisuutta tällaisiin tiluksiin, ei edes parisuhteessa.

Helkasta tuntuu hyvältä, kun Vappu-sisko asuu saman katon alla.
Helkasta tuntuu hyvältä, kun Vappu-sisko asuu saman katon alla.

Haaveena loppuelämä yhteisössä

Olemme nyt asuneet yhteisössä kolme vuotta. Ensimmäiset puoli vuotta menivät totutellessa. En osannut olla kotona rennosti. Mietin tavallisista asioista, esimerkiksi sähköhammasharjan äänestä, häiritseekö se muita.

Olemme huomanneet, että kaikista asioista on hyvä sopia ja listata ne ylös. Konfliktit vähenevät, kun asiat pyörivät omalla painollaan ja kaikki tietävät, kuka loi viimeksi lumet tai pesi ikkunat.

Persoonakin vaikuttaa siihen, miten yhteisöelämä sujuu. Yhteisössä ei voi olla liian introvertti ja omissa oloissa mutta ei myöskään liian sosiaalinen.

Olen tapaillut muutaman kuukauden miestä, joka hänkin asuu yhteisössä. Pitäisi olla todella painavat syyt, että lähtisin taas ydinperhekämppään.

Haaveilen siitä, että asun loppuelämäni yhteisössä.”

Millaisia ehtoja Helkalla oli kimppakämppään muuttamiselle? Miten kämppikset viettävät aikaa yhdessä? Mistä asioista yhteisökokouksissa päätetään? Mikä Helkasta tuntuu välillä epäoikeudenmukaiselta? Mitä lapset Helkan mielestä oppivat yhteissössä asuessaan? Millaisessa yhteisössä Helka haluaisi asua vanhana?

Lue koko juttu Kodin Kuvalehdestä 12/2021 tai digilehdestä täältä.

.

Sisältö jatkuu mainoksen alla