Hilkka Riihivuori oppi hiihtovuosinaan, miltä tuntuu voittaa ja hävitä. Kokemukset urheilusta auttoivat, kun elämässä tuli tiukka paikka.
Kun Pekingin talviolympialaiset ovat täydessä käynnissä, Tampereen Lamminpäässä tapahtuu seuraavaa:
1970- ja 1980-luvun hiihtolegenda Hilkka Riihivuori, 69, naksauttaa sukset jalkaansa ja lähtee ladulle. Niin hän tekee talvikaudella joka päivä. Vakiolenkki vie kotipihalta Julkujärven taakse, ja sillä on mittaa 22 kilometriä.
Lenkiltä palattuaan Hilkka käy suihkussa ja panee kahvin tippumaan.
”Sitten avaan telkkarin ja alan katsoa hiihtoa. Se on juhlahetki.”
”Aina miettii, mistä ne sekunnit olisi voinut ottaa”
Pekingissä hiihtävien suomalaisnaisten kisoja Hilkka on seurannut siitä asti, kun nämä hiihtivät nuorten Hopeasommissa. Krista Pärmäkoski, Katri Lylynperä, Kerttu Niskanen, Anne Kyllönen, tuttuja kaikki. Jasmi Joensuun hiihdot ovat kiinnostaneet senkin takia, että myös Jasmi on pohjalaista sukua. Johanna Matintalon Hilkka muistaa jo 2010-luvulta, kun tämä juoksi mitaleille Kalevan Kisoissa.
”Ajattelin, että tuo tyttö pärjäisi hiihtäjänäkin.”
”Kun yhden kerran suksi lipsahtaa, olet heti metrin pari jäljessä ja rytmi sekoaa. Se on vain näin.”
Naisten menestystä on mukava katsella, mutta tietää Hilkka urheilun toisenkin puolen. Hän muistaa hyvin, mitä hiihtäjän päässä liikkuu, jos tappio tulee niukalla aikaerolla.
”Aina siinä jää miettimään, mistä ne sekunnit olisi voinut ottaa. Olisiko auttanut, jos suksi olisi ollut himppusen pitävämpi? Kun yhden kerran suksi lipsahtaa, olet heti metrin pari jäljessä ja rytmi sekoaa. Se on vain näin.”
"Moni sanoo, että liian aikaisin lopetit"
Kisojen aikaan tulee tasan 40 vuotta siitä, kun Hilkka lopetti oman hiihtouransa. Se päättyi Oslon MM-hiihtoihin helmikuussa 1982. Hilkka toi Oslosta hopeamitalit viiden ja kymmenen kilometrin hiihdoista ja pronssin kahdeltakympiltä. Viitosella kultamitali jäi viiden sekunnin päähän.
”Moni on tullut sanomaan, että liian aikaisin lopetit. Vielä olisi pitänyt tähdätä Sarajevon olympialaisiin ja puristaa se viimeinenkin, kun henkilökohtainen olympia- ja MM-kulta olivat aina jääneet niin pienestä kiinni.”
”Urheilu-ura on kumminkin niin lyhyt. Kolmekymppisenä oli hyvä kohta siirtyä normaalielämään.”
Tuttu olympiavoittajakin sanoi, että sinulla, Hilkka, on repullinen arvokisamitaleja, mutta kyllä olympiavoitto olisi aina olympiavoitto.
”Niin se varmaan on, mutta ei se nyt enää sillä lailla mielessä pyöri. Sitä ajatteli silloin, että kullan olisi pitänyt jo tulla, kun olin kilpaillut nuoresta lähtien samojen kilpakumppaneiden kanssa. Juniorina heitä voitin, mutta naisten sarjassa se jäi aina pikkuista vaille.”
Lopettaessaan Hilkka oli 29-vuotias. Kesällä ruvettiin rakentamaan taloa Lamminpäähän, ja joulukuussa syntyi poika. Työuransa Hilkka teki liikunnanohjaajana.
”Urheilu-ura on kumminkin niin lyhyt. Kolmekymppisenä oli hyvä kohta siirtyä normaalielämään.”
Kokemukset urheilusta auttoivat puolison sairastuttua
Hilkalla on hienoja muistoja leireistä samanikäisten hiihtäjänaisten kanssa sekä kisoista varsinkin Salpausselällä ja Holmenkollenilla. Yleisöä oli ladun varrella koko matkan pituudelta, ja kaikki kannustivat kaikkia.
”Kun on tullut menestystä ja tappioita, osaa niitä käsitellä muussakin elämässä.”
”On urheilu antanut ihan valtavasti. Kun on tullut menestystä ja tappioita, osaa niitä käsitellä muussakin elämässä.”
Kokemukset hiihtovuosilta auttoivat silloinkin, kun Hilkan puoliso Erkki Riihivuori sairasti pitkään ja joutui käymään läpi vaikeita leikkauksia.
Nyt Erkin kuolemasta on kuusi vuotta. Yhteisiä vuosia kertyi melkein 45.
”Kyllä minä sanon, että juuri urheilu minut opetti siihen, että kaikki on otettava vastaan. Elämä on tätä.”
Mistä menneiden vuosien hiihtäjäsuuruudet juttelevat aina tavatessaan? Millaisia tunteita taitoluistelumestari käy läpi jäällä? Mikä tuo mäkihypyn olympiamitalistille vieläkin paremman olon kuin onnistunut hyppy arvokisoissa? Lue Hilkka Riihivuoren, Kristiina Wegeliuksen ja Mika Laitisen haastattelut Kodin Kuvalehdestä 4/2022. Tilaajana voit lukea ne myös digilehdistä.
