Hiusalan yrittäjä Annikki Hagros-Koski, 74, olisi voinut jäädä eläkkeelle jo vuosia sitten, mutta hän ei halua. Miksi olla eläkkeellä, kun töissä käyminen on mukavaa ja tekee hyvää?
Hiustutkija Annikki Hagros-Koski tutkii mikroskoopillaan pientä hiustukkoa. Vastaanotolle tulleen nuoren miehen päästä on viime aikoina lähtenyt runsaasti hiuksia, ja Annikki yrittää selvittää, miksi.
Annikki on 74-vuotias ja työskentelee viidestä seitsemään päivää viikossa. Viikonloppuisin on usein työmatkoja.
”Yleensä olen vähintään neljä tuntia töissä, mutta joskus menee 12 tuntia.”
Annikilla on oma yritys Hiusakatemia. Hän ottaa vastaan hiustutkimukseen tulevia asiakkaita, jotka kärsivät vaikkapa epänormaalista hiustenlähdöstä, kutisevasta päänahasta tai pälvikaljusta. Lisäksi hän hoitaa yrityksen paperitöitä ja laskutusta, palvelee vastaanotossa ja kirjoittaa blogia.
”Toimin myös tsupparina eli ostan tuotteita tukkuliikkeestä. Jos kahvi tai vessapaperi loppuu, käyn kaupassa. Mutta lattioita en pese”, Annikki nauraa.
Kiehtovat, lähtevät hiukset
Annikki on ollut yrittäjä koko aikuisikänsä. Toisin olisi käynyt, jos hän olisi kuunnellut isäänsä.
Isällä oli maalaistalon tyttären varalle suunnitelma: emännäksi naapuritaloon. Annikki halusi käydä koulua ja opiskeli ylioppilaaksi. Sen jälkeen hän haaveili opiskelevansa lääkäriksi, mutta isä sanoi, että maalaistalosta ei kerta kaikkiaan lääkäreitä tule. Opettaja voisi tulla.
”Sanoin isälle, että menen Helsingin yliopistoon opiskelemaan matikkaa ja valmistun opettajaksi. Pidin sormia ristissä selän takana, sillä en todellakaan halunnut opettajaksi, mutta yliopistoon halusin.”
”Minusta olisi hölmöä olla tekemättä töitä niin kauan kuin järki juoksee.”
Opiskeluaikana Annikilta alkoi mystisesti lähteä hiuksia, ja hän halusi selvittää, mistä on kysymys.
”Luulin, että hiusalalla tiedetään, mistä hiusten lähteminen johtuu. Mutta lääkäritkään eivät oikein tienneet hiustenlähdöstä.”
Valmistuttuaan luonnontieteiden kandidaatiksi Annikki hankki lääketieteelliseen tutkimukseen tarkoitetun mikroskoopin, perusti kampaamon ja pisti kyltin kadulle: ”Ilmaisia hiustutkimuksia tehdään”.
Siitä alkoi 46 vuotta sitten hiustutkimus, jota Annikki tekee edelleen.
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/b881043742z.1_20180125150539_000gec1mil6v.10.iptcstrip.jpg?itok=YjDRgNUJ)
Eläkkeellä laiskistuisin
Annikki olisi voinut jäädä eläkkeelle yli kymmenen vuotta sitten, mutta hän ei halua. Hänestä eläkeikärajat ovat keinotekoisia. Jos on fyysisesti hyvässä kunnossa ja haluaa tehdä töitä, pitäisi saada olla töissä.
”Minusta olisi hölmöä olla tekemättä töitä niin kauan kuin järki juoksee. Työni on mielekästä, innostun omista ja työkavereiden onnistumisista. Tähtään siihen, että käyn töissä vielä satavuotiaana.”
Annikin mies Jussi on eläkkeellä ja hoitaa kotia. Työpäivän jälkeen Annikkia odottaa Jussin valmistama illallinen.
”Jos olisin eläkkeellä, en ehkä riisuisi yöpaitaa koko päivänä. Laiskistuisin. Popsisin jätskiä, söisin liikaa. On paljon kivampi tulla töihin, se tuo elämään säännöllisyyttä.”
”Mieheni ymmärtää, että työni on minulle tärkeää. Olisi ihan hassua, jos me vain kotona tuijoteltaisiin toisiamme. Minä pyörittelisin peukaloita, tekisin sudokua tai ristisanaa”, Annikki sanoo.
”Jos olisin eläkkeellä, en ehkä riisuisi yöpaitaa koko päivänä.”
Vaikka ei se ehkä ihan niin menisi. Annikki ei tunne itseään eläkeläiseksi eikä kotona olijaksi.
”Eläkkeellä lähtisin vaikka vanhuksia hoitamaan. Tai ostaisin vanhan pakettiauton ja kysyisin maanomistajilta, saanko kerätä kaatuneita puita. Sahaisin puut ja myisin mökkiläisille. Aina voi keksiä hommaa.”
Haaveena väitöskirja
On kuitenkin päiviä, jolloin tulee mieleen, että jokohan lopettaisi työnteon.
”Välillä saan kuulla, että tuo sinun hommasi on huuhaata. Silloin mietin, että pirskatti, lyön hanskat naulaan. Seuraavana päivänä joku sanoo, että kiitos, kun pelastit hiukseni. Jatkan taas innostuneena.”
Jokin aika sitten Annikki kiersi Suomea ja teki kaksi viikkoa putkeen töitä aamukahdeksasta iltakahdeksaan. Kun hän pääsi kotiin, hän oli rättiväsynyt. Annikki paiskasi laukun eteiseen ja julisti, että nyt riittää. Tähän loppuu työnteko.
”Sitten nukuin yön yli ja menin töihin.”
Annikki voisi ajatella myyvänsä yrityksensä. Työstään hän ei silti luopuisi. Niin paljon hänelle on kertynyt hiusalan tietoa, jota hän haluaa jakaa.
”Vaikkapa hiusten juurialue on lääketieteeltä yhä pitkälti tutkimatta.”
Annikin haave on tehdä vielä väitöskirja. Aihe on jo selvillä: hiuspohjan tulehdus hiustenlähdön aiheuttajana.
Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 1/2018.
Annikin viikko
MAANANTAI: Kello 7.30 junalla Parikkalaan. Hiustutkimuksia asiakkaille, joilla on hiustenlähtöä ja tulehtunut hiuspohja.
TIISTAI: Lisää hiustutkimuksia Parikkalassa. Kotona Helsingissä illansuussa.
KESKIVIIKKO: Kertyneiden sähköpostien kahlaamista pari tuntia. Iltapäivällä asiakkaana alle kouluikäinen hiustenlähdöstä kärsivä tyttö isänsä kanssa.
TORSTAI: Yrittäjien kokous. Yrityksen laskujen maksua. Kotona seitsemältä.
PERJANTAI: Töissä aamukahdeksalta. Hiustutkimuksia asiakkaille, kahvin keittoa sekä puhelimeen vastailua ja aikojen varaamista asiakasvastaanotossa.
LAUANTAI: Hyvinvointitapahtuma, luento hiustenlähdöstä ja kaljuuntumisesta. Messuilla päivystämistä.
SUNNUNTAI: Rokulipäivä. Lastenlapsia kylässä. Nuotioilta pihalla, naapureita makkaranpaistossa.
Töitä viikon aikana noin 48 tuntia.
