Aina kun Maarit Kolmonen saapuu kesällä Suomeen, hän pesee ensimmäisenä ikkunat.
Aina kun Maarit Kolmonen saapuu kesällä Suomeen, hän pesee ensimmäisenä ikkunat.

Maarit Kolmonen on asunut 11 viime vuotta ulkomailla. Suomesta hän ikävöi pieniä asioita, kuten kardemummaa ja raesokeria.  ”Kaipaan myös hiljaisuutta. Suomalainen hiljaisuus on niin voimakasta, että sen voi kuulla. Sen voi myös nähdä, vaikkapa tyynenä järvenpintana.”

Rutiini on aina sama. Joka kesä, kun Maarit Kolmonen lentää Tokiosta Ouluun ja avaa siellä kotitalonsa oven, hän pudottaa matkalaukut eteiseen ja menee napsauttamaan saunan päälle.

Seuraavana aamuna Maarit alkaa pestä ikkunoita – pikkutarkasti, nautiskellen. Ensimmäisenä aamuna hän ehtii pestä monta ikkunaa jo ennen kahdeksaa.

”Siitä on tullut jo tapa. Ehkä se on jonkinlaista puhdistautumista, hassu pieni siirtymäriittini Suomeen.”

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Japanissa Maarit, hänen puolisonsa Juha ja lapset Titta-Riina, 16, ja Tomi, 18, asuvat kerrostalon yhdeksännessä kerroksessa. Siellä ikkunoita ei saa pestä itse, urakan hoitavat ikkunanpesijät.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Rakastan kävelemistä, se on tapani tutustua uuteen kotimaahan. Tokiossa kävelen usein 10-20 kilometrin päivälenkkejä, korttelista ja nähtävyydestä toiseen.
"Rakastan kävelemistä, se on tapani tutustua uuteen kotimaahan. Tokiossa kävelen usein 10-20 kilometrin päivälenkkejä, korttelista ja nähtävyydestä toiseen.

Mitä pidempään Maarit ulkomailla on asunut, sitä enemmän hän on alkanut ikävöidä pieniä, arkisia asioita. Sellaisia, jotka Suomessa pysyvästi asuessa tuntuvat itsestään selviltä.

"Suomalainen hiljaisuus on niin voimakasta, että sen voi kuulla."

Kuten sitä, että ikkunansa saa pestä itse. Tai sitä, että kaupasta voi ostaa tarpeeksi leveää leivinpaperia.

”Tai sipulikeittopusseja lihapullia varten. Niitä ja leivinpaperia pakkaan aina mukaani palatessani Japaniin", Maarit sanoo.

"Ulkomailla kaipaan myös suomalaista hiljaisuutta. Suomalainen hiljaisuus on niin voimakasta, että sen voi kuulla. Sen voi myös nähdä, tyynenä järvenpintana tai puun lehtien lepatuksena."

Alun perin ulkomaille oli tarkoitus lähteä kahdeksi vuodeksi. Siitä on kulunut nyt 11 vuotta.

”Aina tuli kaksi vuotta lisää. Ja sitten taas kaksi.”

Ensin perhe asui kahdeksan ja puoli vuotta Kiinassa, sieltä Juha-puolison työ kuljetti Tokioon.

Kaikki ekspattivuodet perhe on säilyttänyt omakotitalonsa Oulussa. Siellä lapset ovat viettäneet elämänsä jokaisen kesän.

Lue Kodin Kuvalehdestä 17/2022 tai digilehdistä, mitä Japanissa asuva Maarit, Nepalissa asuva Juha ja Saksassa asuva Helen Suomesta eniten kaipaavat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla