Kuvat
Juha Salminen
”Isä ei osannut paijata. Minunkin päätäni hän aina taputti, täp täp täp. Se oli hänen tapansa osoittaa, että minä välitän. Mahdollisimman vähän kosketuskontaktia”, Lilli Earl kertoo.
”Isä ei osannut paijata. Minunkin päätäni hän aina taputti, täp täp täp. Se oli hänen tapansa osoittaa, että minä välitän. Mahdollisimman vähän kosketuskontaktia”, Lilli Earl kertoo.

Kun Lilli Earlin isä, pilapiirtäjä Kari Suomalainen kuoli vähän keskiyön jälkeen, hänen yöpöydälleen jäi kirja nimeltä Kuolema tulee keskiyöllä.

Teatteri Jurkan hallintopäällikkö Lilli Earl oppi isältään Kari Suomalaiselta, että tavallisuus ei ole mitään.

”Isä sanoi aina, että ihmisen pitää olla kiinnostava”, Lilli kertoo.

Isä oli saanut saman opin omalta äidiltään. Itse hän toteutti sitä viimeiseen asti.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

”Elämänsä lopussa isä oli pitkiä aikoja sairaalassa. Siellä hän pelkäsi, että perhe ei välitäkään hänestä ja jättää hänet yksin. Siitäkin huolimatta, että kävimme hänen luonaan joka päivä”, Lilli kertoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Perusturvattomuutta se oli. Isän oli hirveän vaikea luottaa ihmisiin.”

”Vakaasti uskon, että isä päätti kuolla.”

Isän ainoa sisko kuoli juhannuksena 1999 Roomassa. Isän elämänhalu sammui siihen.

”Vakaasti uskon, että silloin isä päätti kuolla. Hän sanoi, ettei hän kuulu seuraavalle vuosituhannelle.”

Viimeiset ajat isä vietti perheen kesäpaikan Visavuoren takaverannalla ja katseli hiljaisena järvelle. Lillikin asui kesäloman ajan Visavuoressa.

”Kun maanantaiaamuna 9. elokuuta lähdin perheen kanssa takaisin Helsinkiin, isä sanoi, että kyllä tämä tästä. Päivällä hän meni sairaalaan rutiinitarkastukseen. Yöllä äiti sai puhelun, että isä oli kuollut puolenyön jälkeen.”

Sairaalahuoneen yöpöydälle oli jäänyt kirja Kuolema tulee keskiyöllä.

Pitkän aikaa Karin kuoleman jälkeen perhe kuuli hänen huoneestaan askeleita ja yskimistä.

Pitkän aikaa perhe kuuli Visavuoren yläkerrasta askeleita ja yskimistä. Siellä oli isän huone.

”Kävimme monta kertaa tarkistamassa, mutta ei siellä ketään näkynyt. Se oli vain meidän isä.”

Ei ainakaan ollut tavallista.

Millaista oli kasvaa Suomen tunnetuimman pilapiirtäjän lapsena? Millaiseen solmuun Lilli itsensä ajoi yrittäessään kaikin voimin olla kiinnostava? Mitä hän ajattelee nuoruuden sekaisista vuosista nyt? Lue Lilli Earlin haastattelu Kodin Kuvalehdestä 11/2021 tai tilaajana digilehdistä.

tia.a.mummo 68v.

Taidan olla tuikki tavalinen,kun kukaan ei kysy minulta mitä Oikesti minulle kuuluu? Tai mitä sinulle kuuluu?Oli kyse kohtaaminen tai s-posti. Kertovat omat kuulumiset heti ja ne on sairaskertomus lähinnä.Sitten kyselevät lapsistani ja lasten lapsistani johdatellen kysymys heihin.Ja minä pirulainen en kerro mitään.Kysehän on minusta,minuun kontaktit.Onhan tää korona vuosi kun ohjeistuksia noudan vähän kuin J.Karjalaisen laulun sanoja:Mies jolle ei koskaan tapahdu mitään...ainoa että olen vanha nainen.Omasta mielestäni jokainen ihminen on arvokas.Selaisia ihmisiä ei ole olemassakaan,jotka eivät olisi kiinostavia.Jokaisen pitäisi kunioitaa edessä olevaa ihmistä,kuunella oikesti mitä hän puhuu ja itse kunella itseä mitä hänelle  puhuu!Laitaa syrjään se älypuhelin ja äänetön,ei häiritse oikean ihmisen kohtaamista.( ps.anteksi jos on teksti virheet-lukihäiriöni johtuu)

Sisältö jatkuu mainoksen alla