Katri Leikola
Katrin intohimo on teatteri, mutta itse hän ei halua lavalle. "Se ei ole yhtään mun juttu. Mieluummin katson, kun lahjakkaat ihmiset tekevät taikoja."

Katri Leikola nauttii teatterin taiasta melkein joka päivä. Kulttuuri saa hänet voimaan hyvin.

Viime vuoden luku oli 219. Niin monta kertaa tamperelainen Katri Leikola, 47, kävi silloin teatterissa.

Tilastojensa mukaan hän jäi siis pikkuisen jälkeen sitä edellisestä vuodesta, jolloin hän kävi teatterissa 229 kertaa, siis useammin kuin joka toinen päivä. Syy on yksinkertainen: Katri rakastaa teatteria.

”Se on se taika. Kun valot sammuvat ja esitys alkaa, tunne on aina yhtä ihmeellinen – vaikka olisin nähnyt saman näytelmän jo monesti. Mitä minulle nyt on loihdittu?”

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

"Toisella kerralla huomaa uusia asioita."

Viime aikoina Katri on käynyt katsomassa kuusi kertaa sekä Turun Kaupunginteatterin Tom of Finland -musikaalin että helsinkiläisen Kom-teatterin Pasi was here -näytelmän. Niistä hän piti erityisen paljon, mutta hän saattaa varata liput uudestaan myös silloin, jos ei erityisesti pitänyt esityksestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Toisella kerralla huomaa uusia asioita. Lopulta mielipide saattaa muuttua.”

Jokaisesta näkemästään esityksestä Katri kirjoittaa blogiinsa Paljon melua teatterista.

”Aloin pitää blogia, sillä halusin muistaa esitykset paremmin.”

Farkuissa tai viitassa

Teatterissa Katrilla on sylissään pieni muistikirja. Siihen hän kirjoittaa repliikkejä, muutaman lauseen lavastuksesta ja puvustuksesta ja joskus juonenkäänteitä.

”Olen aika hyvä kirjoittamaan pimeässä. Harvoin silti blogia tehdessäni avaan muistikirjaa. Se on kainalosauva siltä varalta, että asiat katoaisivat päästäni.”

"Olen ajatellut jättää käsiohjelmat Teatterimuseolle.”

Muistikirjoja täyttyy vuodessa kuusi tai seitsemän. Ne Katri säästää, samoin liput ja käsiohjelmat, jotka hän arkistoi Postin sinisiin laatikoihin katsomisjärjestykseen.

”1980-luvun käsiohjelmat ovat nostalgisia. Olen vähän hamsteri. Koska minulla ei ole lapsia, olen ajatellut jättää käsiohjelmat Teatterimuseolle, kun minusta aika jättää.”

Kun Katri lukee aamulla kotonaan sanomalehteä, hän leikkaa irti teatterikritiikit. Sitten hän laittaa ne talteen.

”Luen arviot vasta, kun olen itse nähnyt esityksen. Jos joku on vaikka sanonut esityksen olevan aivan kaamea, en halua sen vaikuttavan omaan mielipiteeseeni.”

Sen kummempaa valmistautumista teatterikäynti ei vaadi. Jos kyseessä on ensi-ilta, Katri saattaa pukea mekon ja pikkukengät. Tavallisesti asuksi riittävät farkut ja paita.

"Yleensä en mieti pukeutumista."

”Kun vielä kävin teatterissa kuin normaalit ihmiset, puin monesti hameen. Nyt teatterista on tullut niin arkista, etten yleensä mieti pukeutumista.”

Toisinaan hän kyllä panostaa. Jos jossain esitetään yhtä lempinäytelmistä, Shakespearen kirjoittamaa ja Skotlantiin sijoittuvaa Macbethia, Katri saattaa pukeutua Edinburghista ostamaansa kilttiin. Kaapista löytyy myös Dracula-viitta.

”Teetin sen Vampyyrien tanssi -ensi-iltaa varten. Viitta on painava ja hieno, toiselta puolelta punainen ja toiselta musta.”

Mennäkö vai eikö mennä?

Noin viisi kertaa vuodessa Katri matkustaa Englantiin katsomaan Shakesperea ja muutakin teatteria. Kiinnostus brittikulttuuriin syntyi, kun hän teininä asui isänsä työn vuoksi neljä vuotta Australiassa.

”Siellä käytiin koulun kanssa paljon teatterissa, ja silloin Shakespeare-rakkauteni varmaan alkoi.”

Lontoossa Katri viettää tuntikausia paitsi teatterissa myös arkistoissa. Hän istuu pienessä huoneessa ja katsoo videolta näytelmiä, joita ei ole nähnyt lavalla.

”Ja myös niitä esityksiä, jotka olen nähnyt ja joista olen pitänyt erityisen paljon.”

Teatteriharrastus vaatii aikaa ja rahaa. Aikaa Katrilla on, sillä hän on tällä hetkellä työttömänä. Hän on opiskellut kirjapainoteknikoksi ja metsätalousinsinööriksi, mutta aloilta on vaikea saada töitä.

"Rummutan suomalaisen teatterin puolesta."

”Työmarkkinatuella ei paljon teatterissa käytäisi, mutta blogini vuoksi saan nykyään kutsuja. Jos haluan nähdä esityksen useasti, saatan saada lipun halvemmalla, ammattilaishintaan. Rummutan suomalaisen teatterin puolesta, ja teatterit armahtavat tällaista köyhää hullua.”

Joskus puoliso lähtee Katrin kanssa teatteriin, toisinaan joku ystävistä, mutta usein hän käy yksin.

”Ystävät välillä ihmettelevät, pitääkö minun kaikki nähdä. Koti on välillä teatterin vuoksi kuin pommin jäljiltä, ja marja-aikaan mehut jäävät tekemättä.”

Koskaan Katrista ei silti tunnu, että teatterin penkissä aika kuluisi hukkaan.

”Vaikka esitys olisi huonokin, siinä on aina jotain hyvää.”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 23/2017.

Katri Leikola

47-vuotias kirjapainoteknikko ja metsätalousinsinööri asuu puolisonsa kanssa Tampereella ja harrastaa intohimoisesti teatteria. Toinen hänen harrastuksensa on koirat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla