”Minut on kasvatettu yrittämään kaikkeni ja tekemään töitä”, syksyn esikoiskirjailija Joona Keskitalo sanoo. Isä on opettanut myös heittäytymistä ja tunteiden näyttämistä. ”Sitä, että ei tarvitse pelätä ja stressata turhista.”
”Minulla on ADHD, ja se näkyi varmaan lapsuudessani. Koulussa olin niin villi, etten pystynyt istumaan paikallani. Olin tosi kiinnostunut luonnontieteistä, matematiikasta ja äidinkielestä, mutta niiden aineiden tunnit, jotka eivät niin miellyttäneet, olivat katastrofeja koko luokalle.
Kokeisiin ADHD ei juuri vaikuttanut. Ne olivat minulle kilpailuja siitä, kuka saa parhaan arvosanan. Linnoittauduin lukemaan, ja kouluni meni siksi tosi hyvin.
Kilpailut ovat aina saaneet minut innostumaan asioista, ja sitä vipua faijakin (ex-urheilija Petri Keskitalo) on varmaan väännellyt, kun olin nuori. Hän on tykännyt itse kirjoista ja jekuttanut minut kirjoittamaan.
Kun olin ala- ja yläasteella, faija järjesti kirjoituskisoja, minä vastaan hän. Joka kerta kun koulussa piti kirjoittaa aine, faija kirjoitti samasta aiheesta. Äiti päätti, kumpi voitti.
Ensimmäisen kerran voitin isän, kun kirjoitin sotavuosista ja Kajaanin pommituksista. Opettaja itki, kun hän luki ainetta luokan edessä.
Ajattelen, että kilpailuhenkisyys on hyvä eteenpäin vievä voima, niin kauan kuin osaa myös hävitä. Kun kirjoitin Tottelemattomat-esikoiskirjani käsikirjoitusta, kysyin yhdeltä kirjailijalta, miten hän sai ensimmäisen käsikirjoituksensa julkaistua. Hän sanoi, että älä toivo liikoja, käsikirjoituksia tulee kustantamoihin niin paljon, ettei kaikkia hyviäkään julkaista. Siinä hetkessä päätin, että teen tämän sitten niin hyvin kuin pystyn.
”Olen saanut kotoa myös tosi hyvän parisuhteen mallin.”
Minut on kasvatettu yrittämään kaikkeni ja tekemään töitä. Olen saanut sen opin, että ei ole häpeä hävitä tai kaatua, mutta aina yritetään täysillä. Se on tullut paljon mutsiltakin.
Olen saanut kotoa myös tosi hyvän parisuhteen mallin. Petri ja Maria ovat aina olleet läheisiä, ja lämpö ja rakkaus on näkynyt arjessa. He ovat pelanneet hyvin yhteen, eikä heillä ole ollut mitään kaavoja siitä, kumpi tekee mitäkin.
Luulen, että sama näkyy omassakin parisuhteessani. Emme aja omia etujamme, vaan kokonaisuus hoidetaan tiiminä.
Olen oppinut isältä periksiantamattomuutta, työntekoa, heittäytymistä ja tunteiden näyttämistä. Sitä, että ei tarvitse pelätä ja stressata turhista.
”Meille tuli golfista sen verran kilpailua, että isän selkä meni huonoon kuntoon.”
Muutin kotoa vähän alle 18-vuotiaana. Sen jälkeen oli muutamia vuosia, joina emme nähneet isän kanssa niin paljoa. Minulla oli paljon omia menoja, ja halusin itsenäistyä.
Nykyään näemme joka viikko ja juttelemme kaikesta muustakin kuin lapsenlapsista. Leffoista, sarjoista, kirjoista, golfista ja ruuasta. Jossain vaiheessa meille tuli golfista sen verran kilpailua, että isän selkä meni huonoon kuntoon.
Olemme molemmat analyyttisia omaa suoritustamme kohtaan, on se sitten kirjoittamista tai urheilua. Mietimme, miten voisimme swingata golfissa paremmin tai miten voisimme jakaa kirjoittaessa kappaleet paremmin. Soitan isälle aina kirjaan liittyvissä asioissa sekä hyvän ja huonon golfrundin jälkeen.”
Petri ja Joona Keskitalo kertovat suhteestaan Kodin Kuvalehden 17/2021 Perhekuvioita-juttusarjassa. Voit lukea koko haastattelun myös digilehdestä täältä.
