”Siskoni tuntee vaatekokoni paremmin kuin minä ja tekee kirpputoreilta tyylikkäimmät löydöt”, kirjailija Leena Parkkinen kiittelee Laura-siskoaan.
Leena kertoo:
”Kutsun isosiskoani Lauraa hänen kolmannella nimellään Elinaksi. Näin on ollut aina. Koulussa hänestä tuli Laura, mutta Elina on hänen kotinimensä.
Elinalle taisi olla valtava shokki se, että synnyin. Pitkän aikaa hän selitti vanhemmilleni, että minut pitäisi palauttaa. Hän sanoi, ettei koulustakaan tulisi mitään, kun vauva parkuu. Hän oli niin tunnollinen.
Kasvoimme Turun lähiössä. Olin ylpeä isästämme Jukka Parkkisesta, joka luki uutisia Ylellä ja kirjoitti kirjoja, joita luettiin koulussakin. Mutta muiden maailmassa pojat pelasivat jääkiekkoa ja tytöt harrastivat aerobicia, ja lukeminen oli jotenkin noloa.
Isän takia olin silmätikku. Jostain syystä en muista tästä kuin sen, että minua kiusattiin. Se oli sanallista, sellaista huutelua.
”Lukihäiriöni ei estänyt kirjailijan työtä.”
Siskoni on superlahjakas. Hän oppi koulussa kaiken, hetkessä kielet ja oikean intonaation. Minä taas opin lukemaan vasta ensimmäisen ja toisen luokan välisenä kesänä.
Lukihäiriön takia minulla oli suuria vaikeuksia hahmottaa esimerkiksi oikeinkirjoitusta. Koulussa tein paljon töitä, mutta silti olin ajoittain surkea. Siihen aikaan lukihäiriötä ei tunnettu samalla tavalla kuin nyt. Ajattelin, että olen tyhmä ja laiska. Luin kuitenkin paljon. Koska hahmotan sanat kuvina ja sivun kerralla, pystyin lukemaan nopeasti. Luen edelleen vähintään pari kirjaa viikossa.
Lukihäiriöni ei estänyt kirjailijan työtä, vaikka tekstin tarkistaminen on yhä työlästä. Aivot ikään kuin korjaavat virheellisen sanan oikeaksi.
”Kadehdin siskoni vapautta, vaikka olen tehnyt omat ratkaisuni.”
Kun Elina kiinnostuu jostain, hän tekee siitä gradun. Siinä hän ja isä ovat samanlaisia, molemmilla on kolme tutkintoa.
Elina ei mieti sellaisia asioita kuin eläkesäästäminen. Kadehdin hänen vapauttaan, vaikka olen tehnyt omat ratkaisuni. Olen halunnut esimerkiksi lapsen, jonka yksinhuoltaja olin ensimmäiset kolme vuotta. Aina olen toivonut, että Almalla olisi sisko, mutta ehkä se ei ole enää mahdollista.
Siskoni osaa tehdä minut iloiseksi. Hän tuntee vaatekokoni paremmin kuin minä ja tekee kirpputoreilta tyylikkäimmät löydöt. Hän heittäytyy leikkimään tyttäreni kanssa. Hän löytää aina syyn syödä leivoksia.
Elina ei murehdi ja se näkyy: joskus minulta kysytään, onko hän minun pikkusiskoni.
Siskolleni minun ei tarvitse selittää asioita. Hän ymmärtää. Kenenkään muun kanssa keskustelu ei kulje yhtä nopeasti ja luontevasti Ranskan populismista vadelmaleivoksiin.”
Kodin Kuvalehden 2/2023 Perhekuvioita-jutussa Leena ja Laura kertovat myös, millaiset asiat aiheuttivat lapsena sisaruskateutta ja miten vanhemmat suhtautuivat, kun Leena päätti jättää työnsä ja alkaa kirjailijaksi. Tilaajana voit lukea jutun myös täältä. Jos et vielä tilaa lehteä, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
