Jari Järvelä on kurinalainen mies ja tiuhaan julkaissut kirjailija. Yksi hänen romaaneistaan jäi silti melkein ilmestymättä. Sitten postissa tuli kultaa.

Jos kirjailija Jari Järvelän pitäisi valita romaaneistaan itselleen tärkein, hän valitsisi Veden painon. Veden painoa (2001) varten hän keräsi sukunsa tarinoita vuosikausia. Päähenkilöstä, tukinuittaja Yrjö Pihlavasta, tuli yhdistelmä Jarin isoisää, isää ja Jaria itseään.

Romaani sai ylistävät arviot, ja päähenkilö jäi elämään Järvelän mielessä. Mitä Yrjölle kuuluisi kymmenen vuotta myöhemmin, kolmekymppisenä 1920-luvulla? Järvelän piti kertoa se. Pieni taivas (2004) ilmestyi.

”Kahden kirjan jälkeen minulle tuli pakkoajatus: täytyy tehdä trilogia. Tarina ei ole täydellinen, ellen tee kolmatta osaa, ajattelin. Intoa ja pontta ei vain ollut yhtään. Ei tippaakaan.”

Jari yritti. Vuoden verran hän kaiveli arkistoja, keräsi materiaalia 1930-luvusta. Kirjoittamisesta ei tullut yhtään mitään.

Sitten kotona Kotkassa eteisen lattialle putosi postiluukusta kirje. Kuori oli kirjoitettu koukeroisella käsialalla. Kirje tuli syvältä Pohjois-Suomesta kullanhuuhtojalta, joka oli kuullut radiosta Järvelän kirjoista.

Mies kirjoitti olevansa 300 kilometrin päässä kirjakaupasta ja sitä paitsi haluton jättämään hyvää huuhdontapaikkaa. ”Voisitko lähettää kirjasi minulle?” mies pyysi Järvelältä.

Pyyntö oli niin kummallinen, että Järvelällä ei ollut vaihtoehtoja.
”Lähetin kirjani kullanhuuhtojalle enkä uskonut kuulevani hänestä enää ikinä.”

Muutama viikko myöhemmin eteisen lattialla oli taas kirje. Nyt Järvelä tunnisti käsialan. Kuoren sisällä oli koeputki, ja siinä kultahippuja.

”Kullanhuuhtoja kirjoitti, että pankkiin on pitkä matka, joten hän lähettää korvaukseksi kirjoista huuhtomaansa kultaa. Lisäksi hän kirjoitti yhden lauseen: Mielelläni lukisin tarinalle jatkoa.”

Järvelän into tuli siitä. Samana päivänä hän alkoi kirjoittaa kolmatta osaa, trilogian päätöstä. Kansallismaisema (2006) ja tarina tulivat valmiiksi.