
Kaikki keinui ympärillä. Karim Rapatista tuntui, kuin hän seisoisi laivan kannella ja olisi myrsky.
Päässä vihloi ilkeästi, silmät eivät tarkentaneet kunnolla. Vasen käsikin tuntui oudolta. Siitä oli kadonnut tunto.
Karim googletti oireita yksi kerrallaan. Pahalta näytti, hyvin pahalta.
Terveysasema ei ottanut Karimia vastaan. Sieltä sanottiin, että ei sinulla ole mitään hätää.
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/karimkuulokkeet.jpeg?itok=fjXE-JSv)
Yksityiselle lääkäriasemalle sentään pääsi. Karim kävi pään magneettikuvassa, kaularangan magneettikuvassa, sydänfilmissä. Satoja euroja meni, mutta helpotti. Hätää ei tosiaan ollut.
Vai oliko? Jos sittenkin oli? Noin viikkoa myöhemmin Karimin epäilykset heräsivät uudelleen.
Isän sydän oli pysähtynyt. Tuosta vain. Ilman ennakkovaroitusta. Isä oli kuollut.
Oli vuosi 2014 ja Karim 22-vuotias. Kalvava sairastumisen pelko oli alkanut yhtenä iltapäivänä ennen joulua. Karim oli silloin kansanopistossa opiskelemassa kohti unelmaansa, näyttelijän ammattia. Hän harjoitteli ensimmäistä esitystään Juhannusyön uni, ja isän piti tulla sitä katsomaan.
Kesken kenraaliharjoituksen Karim sai kolme puhelua isän numerosta, mutta ei päässyt vastaamaan. Harjoituksen päätyttyä hän huomasi, että isän numerosta oli tullut viestikin, mutta ei isältä vaan isän kumppanilta. Tämä oli yrittänyt soittaa Karimille ja kertoa suru-uutisen.
Isän sydän oli pysähtynyt. Tuosta vain. Ilman ennakkovaroitusta. Isä oli kuollut.
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/karimportaat.jpeg?itok=snokS0NA)
Siitä lähtien Karim googlasi jokaisen huolestuttavan oireen, jonka hän kehossaan havaitsi.
Jos isällä oli ollut jokin piilevä sairaus, sama voisi olla pojallakin. Eikö voisikin?
Karim tilasi ajan uuteen sydänfilmiin.
Mitä tarinaa kertovat suurikokoiset tatuoinnit, jotka Karim otti iholleen isän kuoleman jälkeen? Miksi Karimin peruskoulu ja sen jälkeiset vuodet menivät aivan pieleen? Millä tavoin paniikkikohtaukset muuttivat hänen elämänsä suunnan? Mikä on tuonut helpotusta mielessä vaanivaan sairastumisen pelkoon? Koko jutun pääset lukemaan Kodin Kuvalehdestä 16/2025 tai tilaajana täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.