Sinikettu Otto asuu Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä, jossa Mia Takula on käynyt vapaaehtoistöissä. Otto löytyi pyörimästä teollisuusalueelta ja otettiin kiinni poliisin luvalla. Otto lienee tarhakarkulainen, sillä sen jalat ovat vääntyneet, niin kuin häkissä kasvaneille ketuille voi käydä.
Sinikettu Otto asuu Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä, jossa Mia Takula on käynyt vapaaehtoistöissä. Otto löytyi pyörimästä teollisuusalueelta ja otettiin kiinni poliisin luvalla. Otto lienee tarhakarkulainen, sillä sen jalat ovat vääntyneet, niin kuin häkissä kasvaneille ketuille voi käydä.

Mia Takula teki teininä valinnan, jonka seurauksista hän maksaa yhä. Miten siitä selviää?

Auto seisoo turkistarhan pihassa keula tulosuuntaan käännettynä. Tarhaajan taloon on 30 metriä. Sen ikkunat ovat pimeinä. Kettujen ulostekasoista leviää pistävä haju.

Mia Salli, 19, on hankkinut tummat vaatteet varta vasten tätä yötä varten. Niitä on vaikeampi huomata hämärässä. Hän hävittäisi ne myöhemmin, hyvissä ajoin ennen kuin lähtisi liftaamaan Pohjanmaalta takaisin Helsinkiin.

Mia hiipii ystävänsä kanssa varjotaloihin, jossa häkit ovat. Toinen ystävä jää ulos vartioon. Sanaakaan sanomatta Mia alkaa avata luukkuja.
Pujottautuessaan takaisin autoon hän vilkaisee metsän suuntaan. Kevät-yössä vilahtelee tummanharmaita ketun selkiä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Ei koskaan luotolla

Kun perheessä on kouluikäinen lapsi ja kaksi koiraa, arkiaamut toistuvat aina samanlaisina. Niin on hyvä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mia herää kännykän hälytysääneen vähän yli 7. Poikaa ei tarvitse herättää. Hän on kohta viidentoista, huolehtii itse kouluun ehtimisestä ja aamupalastaan. Mia syö mysliä soijamaidon kanssa, hedelmiä tai marjoja, juo mehua ja vihreää tai valkoista teetä.

"Aina. Aamiaiseni on juuri niin tylsä kuin vegaaniaamiaisten väitetään olevan", Mia sanoo ja purskahtaa kirkkaaseen nauruun.

Mian ääni ei ole muuttunut 21 vuodessa yhtään, eivätkä juuri kasvotkaan. Kettutyttöhän se siinä, se ensimmäinen ja alkuperäinen. Sama vakavakatseinen nainen, joka ystäviensä Minna Salosen ja Kirsi Kultalahden kanssa vapautti noin 600 kettua pohjanmaalaisilta turkistarhoilta toukokuussa 1995.

Sanaakaan sanomatta naiset alkavat avata kettuhäkkejä.

Nyt Mia Salli on 41-vuotias, ja hänen sukunimensä on Takula. Hän asuu pääkaupunkiseudulla poikansa ja koiriensa kanssa eikä halua puhua pojasta tai paikkakunnasta sen enempää. Kyse on yksityisyydestä, ennen kaikkea pojan oikeudesta siihen.

Mutta tavallisesta aamusta Mia kertoo mielellään. Aamiaisen jälkeen se jatkuu koiralenkillä. Onkin jo kiire. 10-vuotias Junnu-beagle on entinen koe-eläin, ja vaikka se on jo nykyisin sisäsiisti, pissatusväli ei saa venyä pitkäksi.

Junnun kaverina perheessä on sekarotuinen, jalkoihinsa kompasteleva Asja, joka on pelastettu Pietarin kaduilta. Se rakastaa lapsia mutta pelkää kuollakseen miehiä ja keppejä.

Lenkin jälkeen Mia kirjoittaa kauppalapun. Tänään on kauppapäivä, eikä hän koskaan lähde ruokaostoksille ilman lappua. Soijamaitoa, soijarahkaa, leipää, hedelmiä. Pankkikortti.

Kun ihmisellä on velkaa enemmän kuin hän koskaan pystyy maksamaan, hän ei omista luottokorttia.

Vapaaehtoistyö ja retkeily ovat harrastuksia, joihin Mialla on varaa.
Vapaaehtoistyö ja retkeily ovat harrastuksia, joihin Mialla on varaa.

"Kettumisu, terroristi"

"Pieni tyttö sodassa maailman puolesta."

"Kettuleidi, kettumisu, pieni tirriäinen, kettuneiti, kettumissi, kettukapinallinen, mirri, pikkusoturi."

"Terroristi."

Tiedotusvälineet keksivät kettujen vapauttajille paljon muitakin nimiä kuin kettutyttö. Nuo mainitut ovat yhdestä ainoasta aikakauslehtijutusta.

Julkisuuteen pääsi myös IKL:n eli Isänmaallisen Kansallis-Liiton edustaja, joka vaati kettutytöille kuolemanrangaistusta. Vaasan hovioikeus päätyi yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja lähes 900 000 markan yhteisvastuullisiin vahingonkorvauksiin. Naiset eivät saaneet valituslupaa korkeimpaan oikeuteen.

Kun julkisuutta joka tapauksessa tuli, Mia Salli ja Minna Salonen päättivät käyttää sen eläinten hyväksi. He pitivät tiedotustilaisuuksia ja lähtivät melkein jokaiseen haastatteluun, johon heitä pyydettiin. Kolmas iskuihin osallistunut nainen ei ollut mukana. Mia ei ole kuullut hänestä mitään oikeudenkäyntien jälkeen.

Toinen oppilas tulee Mian eteen, tähtää ja sylkäisee.

Kerta toisensa jälkeen Mia ja Minna kertoivat, että turkikseksi kasvatettavilla ketuilla on elintilaa vain 0,8 neliömetriä.

Kyllä, he olivat ymmärtäneet, että tarhassa kasvanut eläin ei välttämättä pärjää vapaudessa.

Ei, heitä ei kaduttanut, koska jokainen ketuista olisi kuitenkin tapettu sähköiskulla suuhun ja peräaukkoon. Nyt edes osa sai mahdollisuuden tuntea tassujensa alla muutakin kuin metallista häkkiristikkoa.

Tuntemattomat tunnistivat Mian kadulla ja tervehtivät ystävällisesti. Hän sai kirjeitä, joiden kuoreen oli kirjoitettu pelkästään "Mia Salli, kettutyttö". Postinjakelukeskus osasi ohjata ne keltaisen puutalon yläkertaan Helsingissä.

Vääränlainen lapsi

Koulubussissa, bussia odottaessa, koulun pihalla. Kiusaajat iskevät missä tahansa. Lievimmillään kiusaaminen on tätä: saman koulun oppilas toisensa jälkeen tulee Mian eteen, tähtää ja sylkäisee. Mia muistaa vieläkin, miltä ihmisen sylki haisee kasvoilla.

Tekevät koulukaverit pahempaakin, joka päivä. Vasta aikuisena Mia ymmärtää, että väkivalta ja laittomat uhkaukset olivat rikoksia.

Mian perhe - äiti, isä, isoveli ja pikkusisko - on palannut maalle Vihtiin muutaman Espoon vuoden jälkeen. Mia on aloittanut uudessa koulussa kesken viidennen luokan. Hän on vääränlainen.

Hän on tulokas. Hän saa kokeista kiitettäviä. Hänen ärränsä sorahtaa. Hän ei omista farkkuja eikä paitoja, joissa lukisi O'Neill, Kappa tai Levi's; 1980-luvun juppivuosina se on maalaiskoulussa paha vika.

Yläasteella kiusaamiseen osallistuu jo kymmeniä lapsia joka päivä. Rehtori ehdottaa ratkaisuksi, että Mia voisi jäädä joksikin aikaa pois koulusta.
Mia laskee päiviä siihen, että yläaste loppuu.

"Olen vegaani, mutta suurin osa ystävistäni ei ole. Erilaisuus ei ole ongelma, suvaitsemattomuus on", Mia Takula sanoo.
"Olen vegaani, mutta suurin osa ystävistäni ei ole. Erilaisuus ei ole ongelma, suvaitsemattomuus on", Mia Takula sanoo.

Lounaaksi näkkäri

Kirjoittaminen ja tanssiharrastus tuovat lohtua. Ja eläimet, niitä on kotona melkein aina: koiria, hamsteri, undulaatteja.
Mia tuntee olevansa sisäsyntyinen eläinihminen. Se on enemmän kuin vain sitä, että tykkää eläimistä. Moni sanoo olevansa eläinrakas, mutta syö lihaa hyvällä ruokahalulla. Mia ei halua syödä eläimiä.

Peruskoulun ajan Mian kouluateriat ovat samanlaisia: kaksi palaa näkkileipää, salaattia tai raastetta.

"Lukiossa aloin saada kasvispihvejä, joka päivä kaksi samanlaista. Ne ojennettiin minulle ruokalan tiskiltä folioon käärittyinä. Oli se vähän yksitoikkoista, mutta tuntui tosi hienolta, että sain ne", Mia kertoo.

Kiusaaminen jatkuu peruskoulun loppuun asti, mutta 13-vuotiaasta lähtien Mia ei enää ole yksin. Hän on löytänyt punk-musiikin. Yhtyeet huutavat tekstejä, joissa puhutaan väkivallattomuudesta, aseistakieltäytymisestä ja vapaudesta.

Hän löytää alakulttuurilehden nimeltä Toinen vaihtoehto. Se kertoo punkista ja bändeistä, ja sen sivuilla on kirjeenvaihtoilmoituksia. Mia vastaa muutamaan niistä, muiden joukossa pietarsaarelaiselle Kirsi Kultalahdelle. Ensimmäistä kertaa elämässään hän saa samanhenkisiä ystäviä.

"Minusta tuli punkkari koulukiusaamisen takia."

Jos tavalliset ihmiset käyttäytyvät niin kuin koulukiusaajat, en halua olla tavallinen, Mia ajattelee. Hän ei halua edes näyttää samalta kuin tavalliset. Hän kreppaa, tupeeraa ja lakkaa hiuksensa pystyyn.

Mian ylellisyysesine on leivänpaahdin.

16-vuotiaana Mia perustaa Suomen Punk Anarko -yhdistyksen. Se on maan ensimmäinen järjestö, jonka agendalla ovat myös eläinoikeudet. Parinkymmenen nuoren porukka liftaa ympäri maata järjestämässä mielenosoituksia ja konsertteja ja liisteröimässä turkisten vastaisia julisteita.

18 vuotta täytettyään Mia ryhtyy vegaaniksi. 1990-luvun alkupuoliskolla se tietää nälkäkuuria. Hän keittelee herne-maissi-paprika-sekoitusta ja vispaa soijajauhoja veden sekaan, jotta saisi kostuketta muroihinsa. Pahaa on, mutta Mia ei anna periksi.

"Kiusaajat eivät pystyneet tasapäistämään minua. Siinä kävi juuri päinvastoin."

28. toukokuuta 1995 Mia ja hänen ystävänsä Minna nostavat peukalot pystyyn ja lähtevät liftaamaan kohti turkistarhojen Suomea.

Kyyttöhärkä Nunnu saa elää harvinaisen elämän. Tavallisesti sonnivasikat teurastetaan heti, kun ne ovat saaneet sopivasti painoa.
Kyyttöhärkä Nunnu saa elää harvinaisen elämän. Tavallisesti sonnivasikat teurastetaan heti, kun ne ovat saaneet sopivasti painoa.

Virallisesti köyhä

Turkistarhaiskujen vahingonkorvaukset ovat kasvaneet korkoa kaksi vuosikymmentä. Mia on virallisesti köyhä.

Luottotiedottomana hän ei pysty tekemään sähkö- tai kännykkäsopimusta omiin nimiinsä. Hän tietää, millaista on hakea toimeentulotukea ja käydä ruokakaupassa diakonin kanssa. Kodin ylellisyysesine on leivänpaahdin.

"Sen verran olen kuitenkin maailmalla käynyt, että tiedän, miten kaukana suomalainen köyhyys on oikeasta hädästä. Se on hyvä muistaa. Suhteellisuudentaju auttaa elämässä", Mia sanoo.

Ei Mia tällaista aikuisuutta itselleen ajatellut. Silti hän ei usko, että elämä olisi kovin erilaista ilman korvauskierrettä. Materia ei häntä kiinnosta, ja talous pyörii, kun suunnittelee ostokset tarkasti ja hyvissä ajoin.

Jos kuukaudessa pitää tehdä yksi iso vaatehankinta, toisen voi tehdä vasta seuraavan kuun rahoista. Retkeilyharrastus ei vaadi paljon rahaa, jos tyytyy siihen, että varusteet ovat 1990-luvulta ja makuupussissa tulee yöllä vilu.

Vapaaehtoistyötä Mia on tehnyt koko ikänsä. Hän on työskennellyt nuorisotaloilla, pelastustoiminnassa ja kehitysmaakaupassa. Hän on ollut perustamassa Suomeen Maan Ystävät -kansalaisjärjestöä ja Oikeutta Eläimille -yhdistystä ja antanut kodin lukemattomille hylätyille eläimille.

"Muun muassa kääpiöhamstereille. Kääpiöhamsterin elinikä on keskimäärin kaksi vuotta. Jonkun mielestä sekin on liian pitkä aika huolehtia eläimestä."

"Totta kai  poikani saa valita toisin kuin minä. Mikä on hyvä minulle, ei ole sitä automaattisesti toiselle."

Erityisen onnellinen hän on Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä. Se on perustettu Somerolle 2012, ja se tarjoaa turvapaikan tuotantoeläimille, jotka ovat käyneet ihmisille hyödyttömiksi.

Tuulispäässä Mia on luonut lantaa, ruokkinut sikoja ja kukkoja, rakentanut aitaa. Kuunnellut hevosia sukiessaan, kun villisika Osku örisee aitauksessaan kuin black metal -laulaja.

Sitten ovat palkalliset työt. Pian oikeustuomion jälkeen hän opiskeli media-alaa ja on siitä lähtien tehnyt tv-ohjelmia, kirjoittanut lehtiin ja kuvannut.

"En ole kieltäytynyt yhdestäkään työstä."

Nautalauman pomo Jennifer muutti Tuulispäähän 50 lehmän parsinavetasta. Se oli joutumassa teuraaksi, koska se oli liian pieni siemennettäväksi.
Nautalauman pomo Jennifer muutti Tuulispäähän 50 lehmän parsinavetasta. Se oli joutumassa teuraaksi, koska se oli liian pieni siemennettäväksi.

Poika saa ajatella toisin

Kun perheessä on kouluikäinen lapsi ja kaksi koiraa, illat toistuvat samanlaisina. Niin on hyvä.
Tänään päivälliseksi on pizzaa. Mia levittää sen päälle maustettua tomaattikastiketta, härkistä, oliiveja, herkkusieniä, valkosipulia ja kahta vegaanista juustoa. 2010-luvulla vegaanikin pystyy syömään itsensä ähkyyn.

"Vegaanina oleminen on nyt hauskempaa kuin koskaan. Pari vuotta sitten en olisi vielä uskonut, millaiseen suosioon veganismi nousee."

Päivällisen jälkeen Mia kyselee pojan maantiedon koealueen. Tänään voisi taas katsoa yhdessä Breaking Bad -sarjaa Netflixistä samalla, kun syödään iltapalaa. Poika tykkää siitä, ja on se Miastakin yllättävän hyvä.

Silloin Mia ajatteli, että häkkien avaaminen on ainoa tapa auttaa niitä eläinyksilöitä.

Mia on puhunut pojalle kettujen vapautuksista, koulukiusaamisesta ja siitä, että kaikesta voi selvitä. Hän pitää tarkasti huolen, että puhuu asioista lapsen ikään sopivasti eikä sälytä tälle omia taakkojaan.

"Tosin nyt poika on sen ikäinen, ettei välttämättä halua keskustella äidin kanssa mistään", Mia sanoo ja nauraa.

Mia itse kasvoi hyvin erilaiseksi kuin vanhempansa. Siitä hän ei halua puhua sen enempää, sillä siinä mentäisiin taas toisten ihmisten yksityisasioihin.
Mutta entä jos hänen omakin lapsensa alkaa ajatella eri tavalla kuin äiti? Jos pojasta tulee ydinvoiman kannattaja tai jos hän äitiä ärsyttääkseen hankkii takkiinsa turkiskauluksen?

"Totta kai hän saa valita toisin kuin minä. Mikä on hyvä minulle, ei ole sitä automaattisesti toiselle", Mia sanoo.

"Hän elää oman elämänsä, ja joka tapauksessa hän on minun lapseni. Vanhemman rakkauden täytyy olla ehdotonta. Muuten se ei ole oikeaa vanhemmuutta."

Tarhaiskuista tuomitut vahingonkorvaukset saattavat vanhentua vuodenvaihteessa.

"Uskon kun näen, eikä se elämääni muuta. Paremmat retkeilyvälineet voisin ehkä ostaa", Mia sanoo.

Nykyisessä elämäntilanteessaan Mia ei ole valmis lainvastaisuuksiin, mutta hän ei kadu vanhoja tekoja. Hän on aina tiennyt, että turkistarhaus ja eläinkokeet loppuvat vain lainsäädännön kautta. Mutta silloin, toukokuisena yönä 1995, hän ajatteli, että häkkien avaaminen oli ainoa tapa, jolla hän saattoi edes yrittää auttaa juuri niitä eläinyksilöitä.

"En tekisi mitään toisin. Jos emme olisi jääneet kiinni, olisin jatkanut eläinten vapautuksia."

Poika nukkuu jo, kun Mia vie koirat illan viimeiselle lenkille. Mitä myöhempään, sen parempi. Silloin Junnukin, entinen koe-eläin, jaksaa pidätellä aamuun asti.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 1/17.

Säälin

Mitä kävi heille, joiden elämän ja elinkeinon tuhosit?
Mistä he karsivat rahat kasaan?
Minkälaiseen ahdinkoon ajoit tarhaajan ja hänen läheisensä?

He joutuivat kärsimään tekosistasi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla