”Ihminen tahtoo tietää, kuka on, mistä tulee ja miksi on sellainen kuin on. Aikaisemmin jotenkin leijuin ilmassa, mutta nyt olen kiinni jossain”, Mikaéla sanoo.
”Ihminen tahtoo tietää, kuka on, mistä tulee ja miksi on sellainen kuin on. Aikaisemmin jotenkin leijuin ilmassa, mutta nyt olen kiinni jossain”, Mikaéla sanoo.

Mikaéla Gröndahl kasvoi adoptiovanhempiensa ainokaisena. Aikuisena hän löysi kymmenen sisarustaan. ”Matka sisarusten luo oli mutkikas, mutta se todellakin kannatti tehdä.”

”Nimeni oli Leena Marjukka elämäni ensimmäiset kahdeksan kuukautta. Sitten biologinen äitini antoi minut Pelastakaa Lapset ry:lle luovutettavaksi adoptioperheeseen. Uusi perhe vaihtoi nimeni, minusta tuli Mikaéla Alexandra.

Lapsuuteni oli ihan hyvä. Aloin miettiä juuriani vasta noin 13-vuotiaana.

Silloin suurin huoleni oli, että entä jos ihastun vahingossa veljeeni. Voisihan käydä niin, että kokisimme jotakin ihmeellistä yhteyttä, jos tapaisimme sattumalta. Jos minulla siis on veli.

Lisäksi halusin tietää, minkä näköinen biologinen äitini oli. Onko tumma, onko kaunis? En tiennyt biologisesta äidistä mitään.

Kirjoitin sisaruksille kirjeet, joissa kerroin, että haluaisin tavata.

Vuonna 1978 sain adoptioäidiltä puhelun: sinulle tuli postissa tällaisia papereita, mitä näille tehdään?

Papereiden mukaan biologinen äitini oli kuollut muutamaa kuukautta ennen 50-vuotispäiväänsä ja minut oli merkitty omaiseksi perunkirjoituksessa.

Papereista sain tietää äitini nimen. Hän oli Maila. Maila-nimisellä naisella oli kuusi lasta: yksi poika ja viisi tyttöä. Lapsista neljä oli adoptoitu, jokainen meistä eri perheeseen.

Kirjoitin sisaruksille kirjeet, joissa kerroin, että haluaisin tavata. Siitä alkoi rakentua uudenlainen elämä.

Myöhemmin sain kuulla, että minulla on isänkin puolelta viisi sisarusta.

Aikoinaan äiti asui aitassa, hoiti lehmiä ja huomasi olevansa raskaana. Äiti parka. Minun käy äitiä sääliksi.

Minua itkettää, kun ajattelen biologisen äitini elämää. Millaista on ollut synnyttää vauva toisensa jälkeen ja joutua antamaan lapset pois.

Sen tiedän, että aikoinaan äiti asui aitassa, hoiti lehmiä ja huomasi olevansa raskaana. Äiti parka. Minun käy äitiä sääliksi.

Minulla on ollut aina aika hyvä elämä. Jollakin tavalla elämä sai kuitenkin uuden suunnan, kun löysin biologiset sisarukseni.

Ihminen tahtoo tietää, kuka on, mistä tulee ja miksi on sellainen kuin on. Aikaisemmin jotenkin leijuin ilmassa, mutta nyt olen kiinni jossain.”

Mistä Mikaélan ja sisarusten ensitapaamisella puhuttiin? Millainen Mikaélan isä oli? Lue Mikaélan koko tarina Kodin Kuvalehdestä 18/2018. Voit lukea jutun myös digilehdestä tai tähtiartikkelina.