Marianne Byström, 41, työskentelee apulaisosastonhoitajana Turun yliopistollisen sairaalan naistentautien poliklinikalla. Perheeseen kuuluvat puoliso sekä 18-, 14- ja 11-vuotiaat lapset.
Marianne Byström, 41, työskentelee apulaisosastonhoitajana Turun yliopistollisen sairaalan naistentautien poliklinikalla. Perheeseen kuuluvat puoliso sekä 18-, 14- ja 11-vuotiaat lapset.

Naistentautien poliklinikan odotushuoneessa istuvat sekä lapsettomuushoitoja läpikäyvät että raskaudenkeskeytystä harkitsevat. Tarinansa kertoo apulaisosastonhoitaja Marianne Byström. 

"Kylmänä aamuna vedän jalkaan itse kudotut villasukat. Osastolla vetää aika lailla. Panen kotivaatteet kaappiin, puen työvaatteet päälle. Siitä päivä alkaa kello 7.45.

Naistentautien poliklinikalla hoidetaan muun muassa keskenmeno- ja lapsettomuuspotilaita, raskauden keskeytyksiä ja seksuaaliongelmia.

Odotusaulassa näen ihmisiä istumassa. Asento kertoo paljon. Ilmeet ovat usein vakavia, pelästyneitä tai jännittyneitä. Joku ehkä itkee. Mukana on koko tunteiden kirjo.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

MONET ASIAKKAISTA tsemppaavat lääkärin huoneessa, pysyvät asialinjalla. Hoitajalle he kertovat, miltä oikeasti tuntuu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jos näen, että ihminen on ihan rikki esimerkiksi aborttipäätöksen kanssa, saatan ehdottaa, että hän menee vielä viikoksi kotiin harkitsemaan asiaa, mikäli se on mahdollista.

Jokaisessa kohtaamisessa on tärkeintä selvittää naisen oma tahto ja päätös. Se vaatii herkkyyttä. Tarpeen vaatiessa en tuijota kelloon enkä sano, että vastaanottoaika päättyi jo.

Säilytän ammattiroolini, mutta toisinaan tirautan kyyneleitä ison ilon tai surun edessä.

Tuen ja kuuntelen, en arvostele.

Lounaan jälkeen seisahdun usein osaston päätyikkunan eteen. Katson alas kadulle, missä ihmiset odottavat liikennevaloissa. Pysäytän mieleni hetkeksi, sitten jatkan työtäni.

Jokainen päivä on ihana omalla tavallaan. En koskaan joudu miettimään, onko työlläni merkitystä.

MEILLÄ KÄY joka päivä sadasta kahteensataan asiakasta. Jotkut tulevat vain kerran, mutta esimerkiksi lapsettomuushoitopotilaisiin muodostuu pitkiäkin suhteita.

Säilytän ammattiroolini, mutta toisinaan tirautan kyyneleitä ison ilon tai surun edessä.

Ihailen erityisesti vanhempia naisia. Heistä huokuu arvokkuus: nuoruuden epävarmuus ja keski-iän tyytymättömyys ovat takana.

Olen tavannut yli kymmenen työvuoteni kuluessa valtavan määrän eri-ikäisiä naisia. Se on opettanut, ettei koskaan tiedä, mitä elämä tuo mukanaan.

Naisen elämään mahtuu valtavasti kaikenlaista ainutlaatuista, minkä vain nainen voi kokea ja ymmärtää.

Teinipojat tulevat tyttöystävän tueksi keskustelemaan vahinkoraskaudesta. 

Ihailen erityisesti vanhempia naisia. Heistä huokuu arvokkuus: nuoruuden epävarmuus ja keski-iän tyytymättömyys ovat takana. He osaavat arvostaa naiseuttaan.

POLIKLINIKALLA NÄKYY nykyään ihailtavasti myös miehiä.

Teinipojat tulevat tyttöystävän tueksi keskustelemaan vahinkoraskaudesta. Ja kun iäkkäämmät naiset saapuvat vastaanotolle, monella on isäntä aulassa odottamassa, kun rouva käy toimenpiteessä.

Kun päivä päättyy, valmistan kotona lapsille kiireellä uunilohta ja vahdin kelloa. Aina on kiire jalkapallotreeneihin.

Sitten lähden koiran kanssa lenkille ja hengitän syvään."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 21/2016. Juttu kuului sarjaan, jossa kerrottiin Turun yliopistollisen keskussairaalan naistentautien poliklinikasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla