Ria Kataja pelkäsi työkavereille juttelemista paniikinomaisesti vuosia. ”Ensimmäisenä vuonna KOM-teatterissa en puhunut muille mitään. En sanaakaan. Se painoi minua joka ikinen päivä.”
Näyttelijä Ria Kataja, 43, istuu porvoolaisessa kahvilassa ja pitää kättä sydämellään.
”Just tähän. Tähän vasemmalle puolelle rintaa mulla tulee painon tunne, josta nykyään tunnistan: ahaa, nyt ylitin rajani. Nyt pitää levätä”, Ria sanoo.
Rian päässä on villapipo, jalassa raidalliset säärystimet, olalla rispaantunut Marimekko-laukku.
Kaikki hänessä on niin rentoa ja luontevaa, että on vaikea kuvitella, että toisinaan hänelle tulee vieläkin päiviä, jolloin jopa roskapussin ulos vieminen tuntuu ylivoimaiselta.
”Paniikki iskee enää harvoin. Jos se on iskemäisillään, nujerran sen sanomalla ääneen, että nyt pelottaa”, Ria sanoo.
Näyttelemistä Ria ei ole jännittänyt juuri koskaan, mutta sosiaalisia tilanteita hän on pelännyt paniikinomaisesti.
”Sisälläni ei ollut muuta kuin pelkoa. Olin varma, että kohta kaikki näkisivät sen.”
Pelkotilat alkoivat teatterikorkeakoulussa. Yhteiset kahvitauot muiden näyttelijöiden kanssa ahdistivat Riaa toisinaan niin paljon, että hän piiloutui niiden ajaksi vessaan.
”Sisälläni ei ollut muuta kuin pelkoa. Olin varma, että kohta kaikki näkisivät sen.”
Teatterikoulusta valmistuttuaan Ria pääsi vierailijaksi KOM-teatteriin. Kahvitaukojen karttelu jatkui.
”Jäin kiinni puhumattoman tyypin rooliini. En voinut enää edes kuvitella, että ilmestyisin jonain päivänä treeneihin ja huikkaisin että moi, sori se puolentoista vuoden hiljaisuus, nyt tulee kuulkaa juttua.”
”Ensimmäisenä vuonna en puhunut muille mitään. En sanaakaan. Se painoi minua joka ikinen päivä”, Ria sanoo.
”Jäin kiinni puhumattoman tyypin rooliini. En voinut enää edes kuvitella, että ilmestyisin jonain päivänä treeneihin ja huikkaisin että moi, sori se puolentoista vuoden hiljaisuus, nyt tulee kuulkaa juttua.”
Sitten koitti KOM-teatterin viikon mittainen kiertue. Seitsemän päivää puhumatta oli mahdottomuus jopa Rialle.
Tuli siis ilta, jolloin hän avasi suunsa.
Ensin hän kuunteli sivusta kuten yleensä ja kuuli, kuinka muut juttelivat vinksahtaneista äitisuhteistaan.
”Sitten, ilman sen kummempaa päätöstä, aloin puhua. Kerroin, että kun kerran pienenä sain matematiikan kokeesta kutosen, äiti katsoi koetta ja sanoi: Tiedätkö Ria, että jos sulla olisi ollut kaikki nämä laskut oikein, olisit saanut kympin.”
Ei ole todellista, muut vouhkasivat, kuulitteko mitä Rian äiti sanoi.
”Se oli kaikille muille ihan tavanomainen hetki, mutta minulle merkittävä. Pikkuhiljaa aloin puhua.”
Lue Ria Katajan koko haastattelu Kodin Kuvalehdestä 24/2018. Voit lukea sen myös digilehdestä tai tähtiartikkelina.
Oho, kuulostaakin hankalalta. Toivottavasti ikä tuo lisää varmuutta ja helpottaa tuota ongelmaa. Mikä tuohon oikein johti?
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
