Kuvat
Juha Salminen
"Juoksen tavoitteellisesti, nyt on kasassa 33 maratonia. Iän myötä palautuminen on tullut hitaammaksi ja tarvitsen enemmän unta. Täytän maaliskuussa 50. Haaveeni on pysyä siinä kunnossa, että voisin minä päivänä tahansa lähteä höntsämaratonille", Nina Poppius kertoo.
"Juoksen tavoitteellisesti, nyt on kasassa 33 maratonia. Iän myötä palautuminen on tullut hitaammaksi ja tarvitsen enemmän unta. Täytän maaliskuussa 50. Haaveeni on pysyä siinä kunnossa, että voisin minä päivänä tahansa lähteä höntsämaratonille", Nina Poppius kertoo.

Nina Poppius on tehnyt vetotreenejä autiolla Esplanadilla ja juossut yössä yhtä matkaa ketun kanssa. 

”Jo koululaisena juoksin paikasta toiseen, koska juokseminen oli niin kivaa. Asuin Helsingin keskustassa Kruununhaassa, niin kuin asun nytkin. Kerran presidentti Koivisto poimi koulukirjoja perässäni, kun juoksin kouluun.

Öiset juoksulenkit aloitin, kun lapset olivat pieniä. Teimme työnjaon miehen kanssa. Hän kävi lenkillä sillä aikaa, kun minä nukutin lapset – ja nukahdin usein itsekin. Palattuaan mies herätti minut, ja lähdin vuorostani juoksemaan. Kun tulin takaisin, mies oli tehnyt meille valmiiksi salaatit ja teekupilliset.

Sama rutiini jatkuu, vaikka lapset ovat isoja. Kun olen tullut juoksemasta, istumme sohvalle juomaan teetä ja katsomaan jotain hyvää sarjaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

"Poliisit välillä kysyvät ohi ajaessaan, onko kaikki kunnossa."

Yölenkit onnistuvat, koska minulla on käsittämättömän hyvät unenlahjat. Sänkyyn mentyäni laitan äänikirjan soimaan. Kun Vesa Vierikko alkaa lukea Harry Potteria, kuluu 30 sekuntia ja olen unten mailla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Juostessani katselen keskustan valaistuja ikkunoita ja mietin, miksi tuolla vielä valvotaan. Aleksanterinkatu ja Esplanadi ovat hyviä lenkkikatuja. Ne pysyvät sulina talvellakin. Kerran tein niillä 10 kertaa 1 000 metrin vetotreeniä ja sain yleisöksi ihanan taksikuskin. Hän sanoi, että et näytä lopussa yhtään väsyneemmältä kuin aloittaessasi.

Poliisit välillä kysyvät ohi ajaessaan, onko kaikki kunnossa. Kyllä on, vaikka joskus olen kiljaissut säikähdyksestä, kun joku on ilmestynyt pimeästä. Ehkä siksi, että kuuntelen juostessani kuulokkeista dekkareita.

"Kesäöinä aistin nousevan kasteen tuoksun."

Yöllä ilma on erilaista. Se ikään kuin puhdistuu, kun vanha päivä pyyhkiytyy pois. Liikenteen melua ei ole, mustarastaan laulu kuuluu selvänä ja satumaisen kauniina. Kesäöinä aistin nousevan kasteen tuoksun.

"Juokseminen on minun tapani nollata pää."
"Juokseminen on minun tapani nollata pää."

Kerran ohitseni juoksi kettu ja jäi vähän matkan päähän odottelemaan. Kun pääsin kohdalle, hän jatkoi juoksemista samaan suuntaan kanssani. Sanon hän, koska se oli niin erikoista. Meillä oli selvästi jonkinlainen yhteys.

Yöllä saan nauttia rakkaan kotikaupunkini parhaista puolista ihan yksin. Silloin Helsinki on minun omani.”

Kun yö laskeutuu, Nina juoksee, Rauni aloittaa maalaamisen, Jonna suuntaa katseensa tähtiin ja Hilkka lähtee kävelylle Nallu-kissan kanssa. Lue koko juttu yökukkujista Kodin Kuvalehden numerosta 2/2022 tai tilaajana digilehdestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla