Nina Poppius, 49, lähtee lenkille, kun useimmat meistä jo nukkuvat: ”Aloitin tavan, kun lapset olivat pieniä”

”Jo koululaisena juoksin paikasta toiseen, koska juokseminen oli niin kivaa. Asuin Helsingin keskustassa Kruununhaassa, niin kuin asun nytkin. Kerran presidentti Koivisto poimi koulukirjoja perässäni, kun juoksin kouluun.

Öiset juoksulenkit aloitin, kun lapset olivat pieniä. Teimme työnjaon miehen kanssa. Hän kävi lenkillä sillä aikaa, kun minä nukutin lapset – ja nukahdin usein itsekin. Palattuaan mies herätti minut, ja lähdin vuorostani juoksemaan. Kun tulin takaisin, mies oli tehnyt meille valmiiksi salaatit ja teekupilliset.

Sama rutiini jatkuu, vaikka lapset ovat isoja. Kun olen tullut juoksemasta, istumme sohvalle juomaan teetä ja katsomaan jotain hyvää sarjaa.

"Poliisit välillä kysyvät ohi ajaessaan, onko kaikki kunnossa."

Yölenkit onnistuvat, koska minulla on käsittämättömän hyvät unenlahjat. Sänkyyn mentyäni laitan äänikirjan soimaan. Kun Vesa Vierikko alkaa lukea Harry Potteria, kuluu 30 sekuntia ja olen unten mailla.

Juostessani katselen keskustan valaistuja ikkunoita ja mietin, miksi tuolla vielä valvotaan. Aleksanterinkatu ja Esplanadi ovat hyviä lenkkikatuja. Ne pysyvät sulina talvellakin. Kerran tein niillä 10 kertaa 1 000 metrin vetotreeniä ja sain yleisöksi ihanan taksikuskin. Hän sanoi, että et näytä lopussa yhtään väsyneemmältä kuin aloittaessasi.

Poliisit välillä kysyvät ohi ajaessaan, onko kaikki kunnossa. Kyllä on, vaikka joskus olen kiljaissut säikähdyksestä, kun joku on ilmestynyt pimeästä. Ehkä siksi, että kuuntelen juostessani kuulokkeista dekkareita.

"Kesäöinä aistin nousevan kasteen tuoksun."

Yöllä ilma on erilaista. Se ikään kuin puhdistuu, kun vanha päivä pyyhkiytyy pois. Liikenteen melua ei ole, mustarastaan laulu kuuluu selvänä ja satumaisen kauniina. Kesäöinä aistin nousevan kasteen tuoksun.

"Juokseminen on minun tapani nollata pää."

Kerran ohitseni juoksi kettu ja jäi vähän matkan päähän odottelemaan. Kun pääsin kohdalle, hän jatkoi juoksemista samaan suuntaan kanssani. Sanon hän, koska se oli niin erikoista. Meillä oli selvästi jonkinlainen yhteys.

Yöllä saan nauttia rakkaan kotikaupunkini parhaista puolista ihan yksin. Silloin Helsinki on minun omani.”

Kun yö laskeutuu, Nina juoksee, Rauni aloittaa maalaamisen, Jonna suuntaa katseensa tähtiin ja Hilkka lähtee kävelylle Nallu-kissan kanssa. Lue koko juttu yökukkujista Kodin Kuvalehden digilehdestä. Jos et vielä tilaa lehteä, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.