Ulrika Jakobsson, 46, on helsinkiläinen sovellusasiantuntija ja samban harrastaja.
Ulrika Jakobsson, 46, on helsinkiläinen sovellusasiantuntija ja samban harrastaja.

Kun Ulrika Jakobsson sairastui rintasyöpään, samban rytmi ja kimallus lohduttivat.

"Kun parikymmentä vuotta sitten osallistuin ensimmäistä kertaa sambakarnevaaleihin Helsingin keskustassa, en osannut vielä juuri mitään. Lajissa kiehtoivat samat asiat kuin nyt: liike ja glamour, kimallus, sulat ja irtoripset.

Parasta sambassa on, että siinä voi kehittyä koko ajan. Tanssija ei ole koskaan valmis.

Kymmenen vuotta sitten sain mahdollisuuden liittyä tanssikoulu Sambicin aikuisten naisten esiintyvään ryhmään Grupo Super-Eleganteen. Nyt käyn kolmella sambatunnilla joka viikko ja esiinnyn erilaisissa tilaisuuksissa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Ryhmämme on tiivis, ja olemme ystäviä tuntien ulkopuolellakin. Laji ei katso ikää eikä kokoa. Samban perusajatus on, että kaikilla on oikeus pitää hauskaa. Nuorimmat ryhmästämme ovat noin 35-vuotiaita, vanhin on jo täyttänyt 60. Jotkut ovat reheviä naisia, toiset hentoja tyttösiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Toisinaan käymme kimpassa Tallinnassa ostamassa sambatanssijan varaosia kuten irtoripsiä, hiuslisäkkeitä, toppauksia ja glitteriä. Siellä valikoima on suurempi ja hinnat halvemmat kuin Helsingissä.

Lääkäri painotti, etten saa jäädä kotiin säälimään itseäni. Syksyllä palasin sambatreeneihin.

Sisätossuilla ja verkkareilla pääsee treeneissä pitkälle, mutta esiintyminen vaatii panostusta asuun. Nykyisen fantasiapukuni tein alusta asti itse. Rahaa projekti nieli yli kolmesataa euroa, ja aikaa kului puoli vuotta. Jotta sain tehtyä päähineen ja rinkan tukirangan, opettelin hitsaamaan metallilankaa. Pikkuruiset paljetit ompelin kiinni asuun yksitellen.

Samba auttoi minua paljon, kun sairastuin rintasyöpään keväällä 2014. Onneksi sairaus huomattiin aikaisessa vaiheessa ja pääsin nopeasti leikkaukseen ja hoitoihin.

Tanssikaverit olivat perheen ohella ensimmäiset ihmiset, joille kerroin syöpädiagnoosista. He tukivat minua läpi sairauden.

Pikkujouluaikaan laitoin peruukin ja sulkapäähineen kaljuun päähäni ja nousin lavalle.

Lääkäri painotti minulle, etten saa jäädä kotiin makaamaan ja säälimään itseäni. Otin neuvosta vaarin, ulkoilin kesän mittaan paljon kavereitteni kanssa ja syksyllä palasin sambatreeneihin.

Pikkujouluaikaan laitoin peruukin ja sulkapäähineen solumyrkkyjen kaljuksi jättämään päähäni ja nousin lavalle toisten mukana. Katsojat eivät nähneet tilanteessa mitään epätavallista, mutta minulle se oli iso juttu.

Uskon, että samba auttoi minua ylläpitämään toivoa ja valoisaa asennetta. Tanssi vei ajatukset hetkeksi pois murehtimisesta, ahdistuksesta ja kuolemanpelosta.

Samba on antanut minulle uskoa siihen, että kaikesta selviää."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 20/2016.

Sisältö jatkuu mainoksen alla