Shawn Huff: ”Pitkään itkin pukuhuoneessa jokaisen hävityn ottelun jälkeen”

Koripallomaajoukkueen entinen kapteeni Shawn Huff, 39, kertoo, mitä on oivaltanut voittamisesta ja häviämisestä.

1. Kaikki ei ole minun käsissäni

"Itkin jokaisen hävityn koripallo-ottelun jälkeen pukuhuoneessa 15-vuotiaaksi asti. Häviäminen oli minusta hirveää. Lapsena lautapelit lensivät ja sain raivarin, jos hävisin.

Kolmenkympin kieppeillä aloin ymmärtää, että on liian raskas vuoristorata, jos olen pilven päällä jokaisen voiton jälkeen ja maani myynyt aina tappion jälkeen.

Ensimmäinen lapseni oli juuri syntynyt, ja pelasin Ludwigsburgissa Saksassa. Valmentajan kanssa oli vaikeaa, ja heikkojen pelisuoritusteni takia minua uhkasivat potkut. Samana syksynä mummini kuoli. Olin kuin sumussa enkä oikein jaksanut keskittyä peleihin.

Epätoivon hetkellä auttoi ajatus, että kaikki ei ole minun käsissäni. Aloin suhtautua voittamiseen ja häviämiseen uudella tavalla: on asioita joihin voin vaikuttaa, ja asioita, joihin en.

Voin tehdä parhaani, että nostan joukkueen henkeä ja vältän tekemästä omia virheitäni uudelleen. Tällä tavalla annan itselleni ja joukkueelle parhaan mahdollisuuden voittaa.

Silti saatamme hävitä. Yksikään koripallo-ottelu ei ole päättynyt 0–0. Kaikki ei ole minun käsissäni. Vaikka puolustaisin niin hyvin kuin pystyn, jossain vaiheessa vastustaja tekee korin.

Minusta tuli armollisempi itseäni kohtaan. Häviöt harmittivat edelleen, mutta pääsin niistä nopeammin yli."

”Tunne oli samanlainen kuin uimahyppytornissa juuri ennen hyppyä.”

2. Jännittäminen on hyväksi

"Aina ennen pelejä jännitin. Tunne oli samanlainen kuin uimahyppytornissa juuri ennen hyppyä. Olin tavallista hiljaisempi ja omissa oloissani.

Toisaalta enemmän olisi pelottanut mennä kentälle, jos en olisi jännittänyt yhtään. Jännittäminen kertoo, että asia on tärkeä itselle.

Opin, että paras keino vähentää jännitystä on valmistautua hyvin. Silloin jännitys ei lamauta, vaan auttaa keskittymään paremmin.

Ennen pelejä kävin mielessäni läpi juuri sen ottelun tärkeimmät asiat, kuten ketä puolustan, mitkä ovat tämän pelaajan vahvuudet ja mitä pelikuvioita vastustaja käyttää.

Samaa valmistautumistapaa käytän nykyisessä tehtävässäni kaupunginvaltuutettuna. Minulle on melko luontevaa puhua julkisesti, mutta silti se kuumottaa. Jos olen menossa esimerkiksi paneelitilaisuuteen, teen paljon muistiinpanoja. Pohdin, mikä on se viesti, jonka haluan kertoa. En opettele ulkoa, jotta en menisi esiintymistilanteessa lukkoon.

Kirjoitan ylös kolme virkettä, jotka vilkaisen juuri ennen esitystä. Sen jälkeen annan mennä. Alku on vaikein, sitten se lähtee."

”Kun asiat menevät hyvin, onnesta pitää iloita.”

Shawn valmentaa koripallojunioreita. "Haluan antaa lajille takaisin. Urheilussa ei tarvitse päätyä maailman parhaaksi, jotta se olisi kivaa ja jotta siitä olisi hyötyä elämässä."

3. Mikään ei ole ikinä niin hyvin tai huonosti kuin miltä tuntuu

"Istuin joukkueen bussissa Bundesliigan pelimatkalla Saksassa vuonna 2014. Olimme hävinneet ottelumme, ja surkuttelin sitä yhdysvaltalaiselle joukkuetoverilleni Coby Karlille.

Mikään ei ole ikinä niin hyvin tai huonosti kuin miltä tuntuu, hän sanoi. Kävimme aiheesta pitkät keskustelut. Ajatuksesta tuli voimalauseeni.

Kun asiat menevät hyvin, onnesta pitää iloita. Huonolla hetkellä suru pitää surra.

Ei kuitenkaan pidä jäädä kiinni ajatukseen, että kaikki on hyvin tai että kaikki on huonosti. Esimerkiksi menestyksestä saa nauttia, mutta pitää silti nähdä, jos omassa suorituksessa on parannettavaa. Vastaavasti häviön hetkellä on tärkeä huomata, missä asioissa tuli myös onnistumisia.

Viime EM-kisojen runkosarjassa heitin kaikki kolmen pisteen heittoni ohi. Tässä vaiheessa uraani tiesin, että ainoa asia, jolla oli merkitystä, oli seuraava heitto. Olen hyvä heittäjä. Nyt oli mennyt paljon heittoja ohi, joten tulossa olisi paljon heittoja sisään. Mikään ei ole niin huonosti tai hyvin kuin miltä tuntuu, muistutin itseäni.

Käytän voimalausettani myös, kun tuntuu siltä, että tekemistä on ihan liikaa ja kaikki kaatuu päälle. Muistutan itseäni, että tämäkään vaihe ei kestä ikuisesti. Asia kerrallaan, ja pääsen tästä yli."

4. On tärkeää kuulla, että joku uskoo sinuun

"Koripallokentällä on tietyllä tavalla paljaana: omia virheitään tai huonoja suorituksiaan ei voi peitellä. Jos heitän ohi tai puolustan huonosti, pelikaverit, valmentaja ja yleisö näkevät sen.

Mikään ei ole kannustavampaa kuin joukkuekaveri, joka huonon pelin jälkeen laittaa käden ympärille ja sanoo, että ei se mitään, olet oikeasti tosi hyvä tässä. Hän on nähnyt minun epäonnistuvan mutta sanoo, että ei ole mitään hätää, olet tehnyt paljon työtä ja kaikki menee hyvin.

Urani loppuvaiheessa olin itse se, joka kannusti nuoria pelaajia. Viime EM-kisoissa sanoin Suomen joukkueen 18-vuotiaalle Miro Littlelle, että hänen ei tarvitse olla mitään muuta kuin oma itsensä. Se, että hän on kisajoukkueessa, kertoo, että häneen luotetaan.

Joukkueurheilussa ei ole koskaan yksin. Siitä pidin koripallossa.

Yksilöurheilussa olisi vain oma suoritus, eikä se kestä huonoa päivää. Joukkue saattoi voittaa, vaikka pelasin huonosti – tai hävitä, vaikka pelasin parhaan pelini. Joukkuekaverit voivat nostaa ylös sen, jolla on huono päivä."

”Voitontahtoni on periytynyt lapsilleni.”

"Ei pidä jäädä kiinni ajatukseen, että kaikki on hyvin tai että kaikki on huonosti", Shawn sanoo.

5. Pettymyksiä ei pidä purkaa läheisiin

"Mitä tärkeämmässä roolissa joukkueessa olin, sitä suuremmat voittamisen paineet olivat.

Minulla oli periaate, että en pura pettymystäni tappioista perheeseeni, joka tuki minua eniten. Haluaisin uskoa, että opin tässä aika hyväksi.

Yleensä käsittelin tunteeni matkalla hallilta kotiin. Lapset auttoivat suhteuttamaan häviöt – he eivät olisi voineet vähempää välittää siitä, että isä oli ammattiurheilija.

Tällä hetkellä olen perheestäni ainoa, joka ei pelaa koripalloa. Molemmat lapset pelaavat, ja myös vaimoni aloitti nuoruudenharrastuksensa uudelleen. Vein lapsiamme ensin jalkapalloiluun ja voimisteluun, mutta koris vei heidät mukanaan. En halua, että he pelaavat sen takia, että heidän isänsä on koripalloilija, vaan koska se on heistä kivaa.

Voitontahtoni on periytynyt lapsilleni. Kun he olivat ihan pieniä, annoin heidän vielä voittaa lautapeleissä. Nykyään laitan kaikkeni peliin Kimblessä ja Eläinpyramidissa. Jos he voittavat, se on heidän omaa ansiotaan. Näin voitto tuntuu paremmalta kuin jos olisin antanut heidän voittaa."

Juttu on julkaistu alun perin Kodin Kuvalehdessä 23/2022.