Esko ja Susanna Roine  pistäytyivät Pyynikin näkötorniin.­ Viime talvena he näyttelevät ensimmäistä kertaa yhdessä.
Esko ja Susanna Roine pistäytyivät Pyynikin näkötorniin.­ Viime talvena he näyttelevät ensimmäistä kertaa yhdessä.

Susanna Roine on odottanut koko ikänsä, että isällä olisi hänelle aikaa. Esko Roine ajattelee, ettei ole ollut kovin hyvä isä.

Näyttelijä Susanna Roine, 43, asuu Järvenpäässä.  Hänellä on kolme lasta: 20-vuotiaat Hilda ja Wilhelmiina näyttelijä Kari Väänäsen kanssa sekä vuonna 2003 syntynyt Helli.

Susanna Roine:

"Nassutin tuttipullosta mehua ainakin nelivuotiaaksi. Mehu mädätti yhden etuhampaankin. Mehupulloineni odotin isää kotiin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Nyt tuntuu, että odotin koko ajan. Keikuin veljeni Samin kanssa ikkunassa, tönimme toisiamme ja tähyilimme ulos. Tunnista toiseen oli valpas olo: rapiseeko ovella, ajaako auto pihaan? 

Kun isä sitten lopulta tuli, menin hänen­ syliinsä punaiseen nojatuoliin. Istuimme vain, minulla tuttipullo tiukasti suussa.

Äiti ja isä erosivat, kun olin viisi. Me lapset asuimme ensin isän luona. Kun suunnilleen vuoden kuluttua matkustin äidin luo kylään, hän ei palauttanutkaan minua kotiin.

Tilanne oli pienelle tytölle käsittämätön. Kukaan ei kertonut, mitä tapahtuu. Aikuiset sanoivat vain, että tästä ei keskustella. Lakkasin kyselemästä. Muutuin kiltiksi.

Tanssin olohuoneessa äidin levyjen tahdissa, kun kukaan ei nähnyt. Abbaa, Boney M:ää... ja pulska vaaleatukkainen tyttö yksin tanssimassa.

Alakouluiässä sain tavata isää joskus viikonloppuisin. Pääsin Järvenpäästä Tampereelle, eksoottiseen suureen maailmaan. Isä vuokrasi rullaluistimet, joissa oli neljä pyörää, osti hampurilaisia ja vei Särkänniemeen. Isä viihdytti.

Siinä vaiheessa isällä oli kuitenkin jo toinen avioliitto ja toinen tyttö. Meillä oli toisen tytön kanssa vain pari kuukautta ikäeroa. Hän sai asua isän luona koko ajan. Olimme isän kanssa harvoin kahdestaan.

Turvallisinta oli isän äidin, Sylvi-mummin luona. Mummi ei ollut mikään isotissinen mamma, vaan leidi loppuun saakka. Muille lapsenlapsille hän keitti mannapuuroa, mutta minä sain herkkuani: paistettuja perunoita ja ketsuppia. Silloin ajattelin, että olen erityinen.

Olin raivopää, mukaan tulivat kaiken maailman päihteet, avioliitotkin menivät. 

 

Et pärjää, ei kannata, ei ole töitä... Halusin näyttelijäksi, vaikka äiti ja muut sukulaiset maalailivat kauhu­kuvia. Ammatti oli ainoa oikealta tuntuva, jääräpäinen valinta.

On yhä.

Omille lapsilleni olen aina sanonut, että kuunnelkaa sisäistä ääntänne ja toteuttakaa unelmianne. Ei kannata opiskella alaa, joka ei kiinnosta hevosen perseen vertaa. 

Vaikka pääsin Teatterikorkeakouluun, elämäni oli parikymppisenä kestämätöntä. En ymmärtänyt, miksi tuntuu koko ajan pahalta ja miksei siihen auta mikään. Olin raivopää, mukaan tulivat kaiken maailman päihteet, avioliitotkin menivät. 

Aloitin terapian vasta kymmenen vuotta myöhemmin. Siellä ymmärsin, mistä musta mönjä on tullut sisälleni. Olin kantanut lapsuudesta asti syyllisyyttä, arvottomuutta ja häpeää.

Puhuin, itkin, puhuin. Vihdoin joku kuunteli, ymmärsi ja otti kantaa.

Kaikkien ongelmaisten ihmisten pitäisi saada keskusteluapua. Silloin he eivät ehkä menisi ilta toisensa jälkeen kapakkaan jorisemaan vieraille.

 

Emme ole riidelleet isän kanssa ikinä isosti. Jos yritän haastaa, hän ottaa etäisyyttä. Se on välillä ärsyttävää.

Viime vuosina olemme kuitenkin puhuneet paljon, vaikeistakin asioista. Vaikka isä on tehnyt virheitä, hän on juuri minun isäni. Tässä vaiheessa on turha valittaa, että olisin tarvinnut isältä sitä ja tätä ja tota. 

En ole rakastanut ainuttakaan miestä yhtä paljon kuin isää.

Emme tapaa usein. Emme ole koskaan tavanneet usein. Isä on myös aika etäinen pappa lapsenlapsilleen.

Isässä on aina ärsyttänyt se, että hän on niin kiireinen. Töitä, suhaamista, töitä. Isä on työhullu. Joskus mietin, miten isä jaksaa. Vaikka pää pelaa, fysiikka voi tehdä stopin. Siinä vaiheessa on pakko keksiä uusi elämäntapa.

Ikäasia on vähän sellainen hommeli, etten osaa ajatella sitä. Kaikki mies­ystäväni yhtä lukuun ottamatta ovat olleet­ minua reilusti vanhempia. Numeroitahan ikä vain on. 

Toivon, että isä eläisi vielä pitkään. En osaa kuvitella maailmaa ilman isää.”

Esko Roine, 70, asuu Tampereella ja on naimisissa näyttelijä Ritva Jalosen kanssa. Hänellä on kolme lastenlasta. Like julkaisi viime syksynä Roineen elämäkerran.

Esko Roine:

”Jossain vaiheessa Susannan äiti siirtyi nukkumaan lastenhuoneeseen. Parisängyssä taisi tulla ahdasta, sillä Susanna makasi kyljessäni kiinni joka yö. Aamulla kannoin hänet yöpuvussa olohuoneeseen ja avasin radion. Ajattelin, että lapsen on mukavampi herätä vähitellen. Sellainen lämmin pötkylä Susanna oli, lumisateessa kävelimme tarhaan.

Ne olivat onnelliseksi tekeviä hetkiä.

Susannan tuttiaddiktiosta en ollut huolissani. Ajattelin, että tutin käyttäminen on perinnöllistä. Siskollani oli kuusivuotiaana käsilaukku, jonne hän teatteriin lähtiessään pakkasi tuttinsa. 

Kun Susannan äiti ja minä erosimme, päin helvettiähän siinä kaikki asiat­ lasten kannalta hoidettiin. Jäin yksin Susannan ja Samin kanssa. Onneksi oli Laina Piitulainen.

Laina oli vanhempi naishenkilö, vaitelias, hoiti huushollin ja siinä sivussa lapset. Kun tulin yöllä kotiin, lapset oli pantu nukkumaan. Niin hiljaa ei avainta saanut ulko-oven lukkoon, ettei Susanna olisi herännyt. Hän kömpi tukka sekaisin eteiseen toteamaan: isä tuli.

Eron jälkeen riitelimme lasten huoltajuudesta oikeudessa. Sami asui kanssani, mutta olisin halunnut myös Susannan.

Mieleen tuli välillä, sieppaanko tytön väkisin. Lastenlääkärit kuitenkin sanoivat, että siitä ei hyvä seuraa, jos vanhemmat alkavat vuorotellen kidnapata lapsen.

Kun hain Susannaa, en koskaan voinut etukäteen tietää, pääseekö hän lopulta lähtemään. Jos pääsi, ne olivat sellaisia piipahduksia. Aamulla tavattiin, illalla palautin.

Ikävöin tytärtäni.

En ole ollut kovin hyvä isä, mutta olen tehnyt parhaani. Sen on riitettävä. 

En muista, että olisin yrittänyt olla kantona kaskessa, kun Susanna valitsi elämänalansa. Olin vain, että no joo. Se on varmaan luonteessani, etten kauheasti sotkeudu ihmisten päätöksiin. 

Jos näen Susannan lavalla, olen kyllä sisäisesti ylpeä.

Kun Susannalla meni heikosti, olin todella huolissani. En pystynyt auttamaan. Kun Susannan tyyppinen ihminen menee tietyillä kierroksilla, siihen on äärimmäisen vaikea puuttua. Hän on sellainen nopeasti syttyvä papatti. 

Ehkä Susannan oli helpompi ottaa apua vastaan, kun auttaja oli ammattilainen enkä minä. Silloin kuvioon ei tullut syyllistämispuolta, että ongelmat ovat minun vikani.

Syyllistymään en ole suostunut.

En ole ollut kovin hyvä isä, mutta olen tehnyt parhaani. Sen on riitettävä. 

Susanna sanoo, että kyllä se riittää.

 

Olen aina ollut  liian kiireinen. Susannan elämä on ollut isän odottelua. Mutta näytteleminen on elämäntapa, ei siitä jäädä lomalle tai eläkkeelle.

Vanhuksen roolit sopivat minulle nyt, vaikka vaikea sitä on myöntää. Sisäinen puberteetti ei tunnu päättyvän millään. Vaikka polvi ei taivu, huonon huumorin päivät jatkuvat.

Yhtenä päivänä ympärilläni pyöri sontakärpänen. Ajattelin, että tuo kaveri on viisas: noin aktiivisesti yrittää jahdata meikäläistä, että jokohan ukosta kohta irtoaisi jotakin.

Aika kuluu nopeasti tässä iässä. Mökillä katselen vettä ja yhtäkkiä huomaan, että on jo iltapäivä. 

Joskus voisin kutsua Susannan lapsineen mökille mukaan."

Moritz

Hauskaa ja samalla vakavahenkistä rupattelua isän ja tyttären välisestä kanssakäymisestä. Molemmilla tuntuu olevan hieno huumorintaju, joka auttaa selviämään elämän mäiskeessä vaikka kolhuja tuleekin aina

Sisältö jatkuu mainoksen alla