Max Perttula oli erilainen poika, josta kasvoi Suomen ainoa parfymööri. Silloinkin kun maailma on kääntänyt selkänsä, yksi on tukenut aina: äiti.

Matka äidin luo Viitasaarelle on pitkä. Max Perttula istuu linja-autossa, tuoksuu hyvältä ja näyttää menestyvältä. Se on silmänlumetta.

– Välillä ei ole rahaa edes kahviin. Tympii, kun olen niin rupsahtanut. Tämä työ vaatii tietyn imagon.

Max on Suomen ainoa parfymööri. Hän luo hajuvesiä ja tekee ne Suomessa. Kaikkein suomalaisinta ovat tuoksut itse: aukeavat koivunnuput, kesäsade, vivahde tukkipuusta. Tuoksujen saaminen maailmalle on Maxin unelma ja elämäntyö – ja loputonta taistelua.

Max Perttula erottaa 700 tuoksua. Kun hän astuu kukkakauppaan, hän ei haista neilikoita ja krysanteemeja vaan kemiallisia yhdistelmiä: iso-syklositraalia, geranioolia, häivähdyksen jononiyhdisteitä. Max voi koska tahansa palauttaa mieleen, miltä tuoksuu auringon paahtama kivi järvenrannalla, ja rakentaa tuoksun laboratoriossaan. Silloin hän ei näytä tältä bisnesmieheltä vaan lääkäriltä valkoisessa takissaan.

Toisen näköisenäkin Max on nähty. Parhaimmillaan tai pahimmillaan yli 700  000 kertaa. Niin paljon katsojia on hänen suosituimmalla musiikkivideollaan YouTubessa. Siinä, missä Maxin päällä on nahkahousut ja tanssitytöillä ei paljon mitään.

Ei ihme, että Viitasaaren linja-autoasemalla kaikki tuntevat Maxin. ”Helsingin herra!” joku tervehtii. Maxista se kuulostaa hyvältä. Matka Viitasaarelta maailmalle vasta pitkä onkin, mutta Max ainakin yrittää.

Ruusun aika

Ensimmäinen tuoksu on ruusu. Max Perttula on seitsemänvuotias ja kehittänyt tislauslaitteen. Hellalla kahvipannussa porisee vesi, seassa on ruusunlehtiä. Max johtaa veden letkua pitkin jäähdytysastiaan keittiön tiskialtaaseen. Vesi näyttää vain vedeltä, mutta tuoksuu ruusulta. Onnistui!

On 1970-luvun loppu Etelä-Ruotsin Veddigessä. Perttulan perheen Ismo-isä ajaa kaivinkonetta, Marketta-äiti on kotona poikien kanssa.

Kun Max on kymmenen ja pikkuveli Morgan kuusi, syntyy Helena. Leikkipuistossa istuessaan Marketta toivoo, että naapurustossa asuisi muita suomalaissiirtolaisia. Hän kaipaa suomalaisia koivuja.

Onneksi lapset viihtyvät. Kun poikalauma hakee Maxia ulos, hän antaa kavereille muovikassit käteen. Max lähtee mukaan hiekkakuopalle, kunhan ensin kerätään kurttulehtiruusun terälehtiä. Niistä Max tekee myöhemmin itsekseen sitä, mistä pitää eniten: hajuvesiä.

– Muistot jäävät mieleeni tuoksuina. Muistan tarkkaan, miltä villiintyneet narsissit tuoksuivat niittyaukealla Veddigessä 30 vuotta sitten.

Kaikkein parasta ovat kesät. Silloin Perttulat pakkautuvat kuplavolkkariin, jossa on Rolls-Roycen nokka. Asuntovaunu auton perässä he kiertävät Pohjoismaita ja päätyvät Suomeen, Viitasaaren mummolaan.

Mummolassa Max tekee mansikkanaamioita, levittää niitä saunan jälkeen äidin ja mummon kasvoille. Kun hyvin käy, naapurinrouvat maksavat muutaman markan savinaamiopurkista.

Raha polttelee Maxin taskussa. Kauppareissulla hän lähtee mukaan Viitasaaren keskustaan ja menee suoraan apteekkiin. Sieltä hän ostaa valkosavea naamioihin ja happoa kemiallisiin kokeisiin. Kesä on lämmin ja suomalainen jäätelö parempaa kuin ruotsalainen.

Ihan selvä iso-e-super

Loppukeväällä 2012 Viitasaaren tori on vielä tyhjä. Autossa matkalla Marketta-äidin luo Max esittelee tuttuja kulmia: Torilla mökkiläiset ostivat Maxin hiusnaamiot loppuun. Tuossä pubissa käydään alkukupeilla. Pankin ovenripaan on tartuttu monta kertaa.

Max on itseoppinut parfymööri, ja oppimiseen on mennyt vuosikausia.

– Kun aloitin, en haistanut iso-e-super- ja galaxolide-myskejä, jotka ovat periaatteessa aika hajuttomia. Nyt tunnistan ne hajuvesistä heti.

Kymmenvuotiaasta Max istuu Veddigen kirjastossa jatkuvasti, lukee kemiaa, yrttikirjoja, kasvilääketiedettä ja tiedelehtiä. Paperinkeräyslaatikosta löytyy aarre, kilokaupalla lääketieteen korkeakoulukirjoja. Max raahaa ne kotiin ja opettelee latinaksi ihmiskehon osat.

Koulu järjestää Maxille työharjoitteluja paperitehtaan ja sairaalan laboratorioihin. Opettaja sanoo, että tahtoisi antaa kemiasta todistukseen enemmän kuin kympin.

Max on 14-vuotias, kun vanhemmille tulee avioero. Se ei Maxia juuri hetkauta. Merkittävämpää on, että luontaistuotekauppa ottaa valikoimiinsa hänen tekemiään kasvovesiä. Niissä on tislattua kamomilla-, ruusu- ja minttuvettä, kamferia ja ihon punoitusta rauhoittavia aineita.

Kotiäitivuosien jälkeen Marketta menee töihin lakanatehtaalle, sitten jäätelöpaperitehtaalle. Joulupäivän iltana 1987 Marketta tajuaa, mitä hänen on tehtävä: päästävä olemaan omalla kielellään oma itsensä. Heti pyhien jälkeen hän soittaa Viitasaarelle. Työpaikka järjestyy oppisopimuksella farkkutehtaasta, vuokrakoti luvataan kunnan rivitaloon.

Kun Marketta ja kolme lasta ajavat volkkarin laivaan, koulun pihaan Veddigeen jää Maxin perustama yrttitarha.

– Ehkä ne timjamit ja sitruunamelissat kasvavat siellä vieläkin.

Ruotsista lähtiessä on kesä 1988, mutta Viitasaarella on vastassa 1950-luku. Maxista tuntuu, että kukaan ei tiedä, mitä ”luontaistuote” tarkoittaa.

Yhdeksännen luokan biologian kirjassa lukee, että mikään aine ei pääse imeytymään ihon läpi. Max kertoo opettajalle, että pääsee, esimerkiksi nikotiini ja liposomit. Koetehtävien suomi on vierasta, ja numerot laskevat.

Ruotsalaisessa kansankodissa Max on erilainen poika, ja siksi häntä kannustetaan erityisesti. Suomessa Max vasta erilainen poika onkin, mutta täällä häntä latistetaan sen vuoksi. Maxia kiusataan savon murteesta tai ruotsalaisesta painotuksesta, liian nynnystä tai liian tällätystä ulkonäöstä.

Max vain ei lannistu vaan alkaa haaveilla. 16-vuotiaana hän tietää, mitä tahtoo: oman kosmetiikkatehtaan.

Yrittäjän lapsilisä

Marketta Perttulan rivitalokaksiossa Viitasaarella on kristallikruunu katossa, norsupatsas lattialla ja pehmotiikeri sängyllä. Kahvipannu on täynnä: Max on tulossa kylään.

Viime syksyyn asti Max, 39, asui viereisessä asunnossa metsän laidassa. Marketta, 64, on ollut aina lähellä.

– Maxin kanssa elämä on ollut rikasta. Maxilla kun on tuo unelma.

Unelmaa kohti Max meni silloinkin, kun pyrki peruskoulun jälkeen kosmetologikouluun, mutta ei päässyt. Sen jälkeen hän ilmoitti äidilleen, että perustaa kosmetiikka-alan yrityksen. Marketta mietti, saako Maxista lapsilisää, jos tämä on yrittäjä. Max mietti, että Finnherbe olisi komea firman nimi.

16-vuotiaana Max muutti yksin vanhaan omakotitaloon: asunto oli kellarissa, laboratorio ja liiketila katutasossa. Laboratoriossa Max teki kasvovoiteita, aurinkopuuteria, ripsivärejä ja huulipunia, liikkeen puolella myi niitä.

Koulumatkalla tutut tytöt kävivät Maxin luona meikattavana, ja kylän naiset ostivat merileväsampoota kuin tuoretta leipää.

Max vain ei ymmärtänyt liiketoiminnasta mitään. Hän hinnoitteli tuotteet tunteella ja teki niitä tekemisen ilosta. Liike ja yritys pysyivät pystyssä vuoden.

Firman perustaessaan Maxilla oli suurisankaiset silmälasit, löysät verkkarit ja tennissukat, joissa oli raidat nilkassa. Siltä näyttivät muutkin teinipojat 1980-luvun lopulla, mutta Max ei ollut niin kuin muut. Hän kiinnostui yhä enemmän hajuvesistä ja ulkonäöstä ja tahtoi näyttää siltä miltä tuoksui – hyvältä.

Max alkoi kulkea pitkin Viitasaarta puku päällä ja meni valkoisessa puvuntakissa nuorisotalolle. Se oli veren kaivamista nenästään – ja niin siinä kävi.

– Ne lyyä läsäyttivät, Marketta muistaa.

– En mahtunut täällä muottiin, Max toteaa.

Salattu elämä

Oli vielä yksi erilainen asia. Max ihastui poikiin, ei tyttöihin. Sitä hän ei kertonut kenellekään.

– Tiesin sen pienestä pojasta asti. Pelkäsin, että menetän kaiken, jos kerron.

Viitasaarella Maxia homoteltiin pukeutumisen vuoksi, eikä hajuvesien ja huulipunien teko helpottanut asiaa. Max ei sietänyt nimittelyä, meni siitä paniikkiin.

– Jos sana vain alkoi H-kirjaimella, olin valppaana kuin kärppä.

Pahinta oli, että joskus vääriä sanoja sanoi myös äiti. Marketalle homosek-suaalisuus oli vieras asia ja vitsailu huulenheittoa, mutta se sattui Maxiin.

Max alkoi juoda, ihan liikaa. Tarpeeksi toikkaroituaan hän sai porukoissa hyvän jätkän maineen ja tunsi itsensä viitasaarelaiseksi. Kukaan vain ei tiennyt, miksi Max juo: humalassa oli helpompi näytellä. Pullo vodkaa ja kaljakoppa, ja Max pussaili kylän kauneimpia tyttöjä.

– Jos tytöt halusivat tositoimiin, join kunnes sammuin. Se oli yksinkertaisin keino välttää kaikki.

Kun elämä oli jo sietämätöntä, Max alkoi kerätä rohkeutta. Lopulta sysäys tuli Salatuista elämistä. Tv-sarjassa poika kertoi homoseksuaalisuudestaan, ja 26-vuotias Max tiesi, että hänen on tehtävä samoin.

Pääsiäisenä 1999 isä tuli Ruotsista Viitasaarelle käymään.

– Otimme yhdessä kuppia, isä röhmötti sohvalla. Sieltä se tokaisi minulle, että eikö olisi aika hommata muija.

– Istuin tupakilla keittiössä liesituulettimen alla. Töksäytin, että tyttökaveria ei ole eikä tule, minua kiinnostavat miehet.

Isä oli hiljaa. Sitten hän sanoi ”so fucking what” ja ”sama Max sää olet”. Kohta he halasivat kyyneleet silmissä, poika ja isä.

Seuraavana päivänä Marketta tuli töistä kehitysvammaisia hoitamasta, kun Max antoi kirjeen käteen. Kirjeessä Max kertoi kaiken, itsetuhoiset ajatuksetkin ja sen, että voi vaikka muuttaa pois.

– Jokaisella lapsella on varmaan suurin pelko, että entä jos äiti torjuu, Max selittää.

Ei torjunut.

– En hätkähtänyt sitä asiaa ollenkaan. Mietin vain, miten vaikeaa Maxilla on ollut, kun ei ole pystynyt olemaan sitä mitä on, Marketta sanoo.

Oli sama pääsiäinen ja taas juotiin, kun Max sai kerrottua pikkusiskolle ja -veljelle. Morgan ilahtui: Max ei sittenkään vikittele hänen tyttöystäviään!

Helena innostui: Onpa mahtavaa, kun on erikoinen veli!

Aamulla Maxin päätä särki, mutta olo oli melkein harras.

– Ensimmäinen ajatus oli, että nyt olen vapaa.

Yletön juominen loppui siihen. Kaverit eivät kaikonneet vaan kiittelivät kertomisesta.

– Loin itse kaikki kauhukuvat. Ihmisten pitäisi uskaltaa suoraan sanoa, mitä ovat.

 

Kaikki turhat haaveet

Kituuttaminen ja yrittäminen, niistä Max ja Marketta puhuvat tämän tästä.

– Muistatko Max sen joulun, kun minun piti myydä vihkisormus ja käsivitja, että saatiin ruokia ja lahjoja?

Max muistaa sen ja enemmän.

–  Minä ostelin kaikkea osamaksulla. Sitten tulikin velkakierre.

Yrittäminen on kaatunut milloin mihinkin: omaan kokemattomuuteen, idealistisuuteen, vaikeaan alaan. Max on oppinut, mitä byrokratia tarkoittaa, ja hän inhoaa sitä.

Koko ajan on ollut haaveita. Max on suunnitellut ja tehnyt koruja ja vaatteita, maalannut, laulanut ja säveltänyt.

Toisinaan on ollut myös töitä. Max kiersi monta vuotta tiskijukkana – Marketta soitti perään, että pojalle maksettaisiin palkkaakin. Työllistymisjaksolla ruusutarhalla Max hoiti ruusulajikkeita, käsityökeskuksessa teki saunapeflettejä ja patalappuja.

Kohta oli taas asiaa Kelaan.

– Se on ollut sitä sossurahalla kituuttamista. Mutta koko ajan olen yrittänyt, Max sanoo.

– Max on sinnikäs. Voin sanoa, että monella lailla lahjakas, Marketta toteaa.

Vuonna 2005 vanhat velat oli maksettu ja myynnin ammattitutkinto valmis. Oli uuden yrityksen aika: Max Joacim Cosmetics.

Toukokuussa 2008 Max avasi liikkeen Viitasaaren keskustaan torin laidalle. Hän hankki lasivitriinit ja kultareunaiset peilit ja odotti asiakkaita, ensin tiskin takana, sitten ikkunassa.

– Se oli nätti liike, oikein parfyymiputiikin näköinen. Ihmiset eivät vain uskaltaneet tulla sisään.

Liike oli Maxilla vajaan vuoden. Nyt luksusparfyymien, unisex-tuoksujen ja meikkien paikalla liiketilassa on arkkuja. Viitasaarella hautaustoimisto menestyy paremmin kuin hajuvesiliike.

Saa nauraa!

Jos vielä yksi äidin tekemä sämpylä. Ja päivän 12. kupillinen kahvia. Kun kerran talo tarjoaa eikä tarvitse ostaa kalliita pahvimukillisia toisensa perään, niin kuin kiireisinä päivinä Helsingissä.

– Menossa on taistelu aikaa vastaan.

Viime kesänä Max muutti Helsinkiin. Mediatoimiston johtaja oli nähnyt Maxista tehdyn tv-dokumentin ja tarjosi yhteistyötä.

44 500 Max -dokumentti näytettiin televisiossa maaliskuussa 2010. Samana iltana Maxin sähköposti täyttyi katsojien hajuvesitilauksista: sympaattinen, murretta puhuva parfymööri ihastutti yritteliäisyydellään. Max oli innoissaan, onnellinen ihan: Tästä ura viimein urkenee!

Kävi vain niin, että Maxilta loppuivat hajuvesipullot, sitten raaka-aineet. Ulosotto iski, rahaa ei ollut eikä kukaan enää lainannut. Varastosta löytyi suuria pulloja, ja Max teki hätäpäissään niihin sampoita ja hierontaöljyjä. Hajuvesitilauksia hän ei kuitenkaan voinut ottaa vastaan, vaikka juuri siihen oli tähdännyt koko ajan.

Huonoimmalla hetkellä Max alkoi kuntoilla. Kun häntä pyydettiin neuvotteluihin etelään, kassissa kulkivat käsipainot. Lopulta molemmat jäivät Helsinkiin, kymmenen kiloa laihtunut Max ja kymmenen kilon puntit.

Mediatoimiston kanssa alettiin ajaa Maxin tuoksuja Venäjän-markkinoille ja Ranskaan.

Viitasaarelta lähtö oli hyvä päätös.

– En huomannut, missä kuplassa elin. Olin lähellä kuihtua pystyyn.

Marketta on samaa mieltä.

– Täältä on hirveän vaikea ponnistaa.

Äiti ja poika soittelevat päivittäin. Kun Ruotsissa kiinnostuttiin nimikkotuoksuista, Max kertoi heti Marketalle. Kun silmälasien hajoaminen kaatoi Maxin budjetin, Marketta lähetti ruokarahaa.

– Äiti on joutunut olemaan lompsa levällään. Minun olisi aika pärjätä omillani.

Joulukuussa Max täyttää 40 vuotta. Neljänkympin kriisistä hän ei kärsi. Mieli on ikinuori, ja heti kun firman asiat alkavat pyöriä, Max käy ottamassa täyteainetta naamaan.

– Elämässäni on ollut yksi kriisi, kun piti olla kaapissa. Sen jälkeen olen ollut oma itseni. Mutta enhän minä nelikymppisenä tahdo nelikymppiseltä näyttää! Sen verran olen turhamainen.

Vaikeuksien keskellä on tärkeintä säilyttää elämänilo. Sitä ne musiikkivideotkin ovat. Hauskanpitoa, itsensä ilmaisua, parodiaa musiikkibisneksen seksismistä. Jos katsojat eivät naura parodialle vaan Maxille, ei haittaa.

– On helkutin hyvä asia, jos ihmiset saavat kunnon naurut jostakin. Tässä maassa on liian vähän hymyä.

Reissumiehen eväät

Haave ei ole muuttunut 24 vuodessa mihinkään: oma kosmetiikkatehdas. Monta kertaa Max Perttula on uskonut, että läpimurto on lähellä. Uskoo nytkin.

– On se vaihe meneillään, että pitää kituuttaa ja tehdä hirveästi töitä. Mutta nyt ollaan hyvällä polulla.

Oikotiekin olisi. Parfymöörinä Max osaa paitsi luoda omia uusia tuoksuja myös rakentaa minkä tahansa kaupallisen tuoksun. Yksi nuuhkaisu pullosta, ja hän voisi puolessa tunnissa tehdä laboratoriossaan Chanel vitosta tai Nina Ricciä.

– Joskus minua on pyydetty kopioimaan, mutta siihen en ala. Parfymööreilläkin on tekijänoikeudet.

Toistaiseksi varmaa on vain jatkuva epävarmuus. Yhteistyö mediatoimiston kanssa oli jo päättymässä: Maxin maailmanvalloituksen tukeminen tuli liian kalliiksi ja oli liian hidasta. Max päätti, että hankkii rahoitusta vaikka tekemällä poikakalenterin tai ravintolashown. Kunnes olikin taas lupaava palaveri ja maailmalta tulleet liikemiehet.

– Minua ei saa luovuttamaan. Tärkeintä on, että saan tehdä tuoksuja, jotka lähtevät sydämestä.

Kun vain löytäisi sijoittajia. Kun vain löytäisi asiakkaita. Kun vain saisi tehdä tätä työtä, jota ei voi olla tekemättä.

Yksi on tukenut ja luottanut aina: äiti. Toinen ei ole aina tukenut ja luottanut: Viitasaari. Molemmat ovat Maxille tärkeitä. Monta kertaa olo Viitasaarella on ollut kuin kylähullulla, mutta Max on iloinen, että on hakannut päätään seinään juuri täällä.

– Pienessä paikassa elämänarvot ovat pysyneet järjestyksessä. Tärkeintä on silti tämä luonto. Inspiraatio tulee täältä.

Aika on rahaa eikä sitä ole. Maxin on palattava töihin, linja-autolla Jyväskylään ja sieltä junalla Helsinkiin. Marketta pakkaa Maxin laukkuun viemisiä.

Kuusi tuntia ja 370 kilometriä myöhemmin Max vetää lentolaukkua Helsingin Mannerheimintiellä. Laukussa vaihtopaidan ja hiuslakkapullon vieressä on äidin tekemiä sämpylöitä, gluteenittomia jauhoja, kahvipaketti ja pakastepitsaa.

Seuraavana päivänä Viikin laboratoriossa Max tiputtaa pipetillä lasiputkiloon salisylaatteja, tonkapapua, myskejä, aldehydejä ja etyylifenyyliasetaattia – täydellinen valkoapila. Vielä freesiaa, marjaisuutta ja vähän koiranputkea, ja tuoksu on valmis. Täsmälleen sellainen tuoksu, kuin puolipilvisenä kesä–heinäkuun päivänä niityllä Viitasaarella.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 12/2012.

Lue myös:

Ilona Rauhalalle murrosikä iski vasta 35-vuotiaana

Anna-Maria Helsing valitsi rakkauden

Ville-Veikko Hirvelästä ostaminen tuntuu pahalta