Karoliinan ja Tonin päiviin tuovat vauhtia pojat Jiri, Rene,­ Tuukka ja Tomas.
Karoliinan ja Tonin päiviin tuovat vauhtia pojat Jiri, Rene,­ Tuukka ja Tomas.

Teineinä rakastuneet Karoliina ja Toni ovat vieläkin kimpassa, vaikka Karoliina on pakannut laukut jokaisen raskauden aikana.

Karoliina Kukkonen, 31 ja Toni Kukkonen, 38, asuvat omakotitalossa Mikkelissä. He ovat olleet yhdessä 15 vuotta. Heillä on neljä lasta: Jiri, 10, Rene, 9, sekä Tuukka ja Tomas, 5. Pariskunta pitää lahjojen suunnittelusta ja antamisesta. Jouluna lahjan saa yli 30 lasta ja aikuista.

 

Karoliina: Viime viikonloppuna mökillä tajusimme, ettemme ole koskaan olleet siellä kahdestaan.

Toni: Meillä on alusta asti ollut lapsia mukana. Ensin mukaan otettiin Karoliinan­ pikkuveljet, sitten kummilapset ja nykyään omat.

Karoliina: Olisi sitä voinut joskus mennä kahdestaankin, mutta olemme molemmat niin lapsirakkaita. Veljeni olivat vasta kaksi- ja kolmivuotiaita, kun aloimme seurustella.

Toni: Karoliina oli silloin 15 vuotta ja 11 kuukautta, minä 23-vuotias. Tunsin hänen vanhempansa ja pyysin häntä treffeille ensimmäisen kerran, kun hän oli vasta 13.

Karoliina: Jouduit odottamaan vielä yli kaksi vuotta. Sitten äiti ja iskä sanoivat­ minulle, että jos suostun seurustelemaan, se on ok. Ihmettelin kyllä, miksi Toni halusi olla kanssani. Minua­ hänessä viehättivät tummat silmät ja huomaavaisuus. Se on Tonissa yhä.

Toni: Kaikki vain kolahti. Tunteeni olivat tosi vahvat heti alussa. Äitiäni ikäero vaivasi, mutta sanoin hänelle, että kun mennään viisi tai kymmenen vuotta eteenpäin, se ei meinaa enää mitään.­

"Koko eron ajan kuuntelin Yötä ja itkin."

Karoliina: Toni muutti käytännössä meille asumaan. Pyykit se pesetti kyllä äidillään. Vasta kun täytin 17, muutimme yhteen Savonlinnaan.

Toni: Kun olimme olleet pari vuotta yhdessä, alkoi tuntua, ettei tästä tule mitään.

Karoliina: Emme vain sietäneet toisiamme. Mietin, että ei elämäni voi olla­ tällaista 18-vuotiaana. Kaikki oli niin arkista. Muutin takaisin vanhempieni luo, ja Toni jäi taloon, jonka olimme ostaneet.­

Toni: Ei ollut yhtään helpompaa olla­ erossa.

Karoliina: Eron aikana minulla oli suhde toiseen. Se oli sellainen kokeilu, että haluanko olla muiden kanssa. Kuitenkin kuuntelin koko ajan Tonilta saamaani Yön levyä ja itkin. Äiti inhoaa Yötä vieläkin.

Toni: Kun tapasimme kolmen kuukauden kuluttua, totesimme yhteen ääneen,­ ettemme osaa olla ilman toisiamme.

Karoliina: Edelleenkin tulee sellaisia hetkiä, että kaikki tuntuu vain arkiselta. Mutta olemme ylpeitä siitä, että olemme kestäneet. Tietyssä humala­tilassa ihmiset tulevat kysymään, miten­ on mahdollista, että olemme olleet­ yhdessä teinistä asti. En tunne jääneeni mistään paitsi.

"20-vuotiaana meillä oli kaksi koiraa, talolaina ja ensimmäinen lapsi tulossa."

Toni: Sitä on kyllä miettinyt, millaista olisi, jos olisi tehnyt lapset myöhemmin. Olisiko tullut reissattua enemmän kahdestaan?

Kun ilmoitimme, että ensimmäinen vauva on tulossa, se herätti enemmän keskustelua kuin seurustelun alku. Karoliinan­ äiti oli että herrajumala, hänestä­ tulee mummi 40-vuotiaana.

Karoliina: Olin 20, kun aloin odottaa Jiriä. Meillä oli jo kaikki: kaksi koiraa ja talolaina. Olisin halunnut lapsia jo aiemmin, mutta Toni sanoi, että minun­ pitää käydä kokkikoulu loppuun. Se oli viisaampi siinä kohtaa.

Vahvuutemme on aina ollut se, että toinen on vuorotellen toista viisaampi. Jos toisella polttaa kiinni, toinen rauhoittelee.

Toni: Minulla ei kyllä polta kiinni kuin pari kertaa vuodessa, Karolla ainakin­ muutaman kerran kuussa.

Karoliina: Miksi se tyhjä leipäpussi pitää jättää keittiön pöydälle? Kiihdyn nollasta sataan kahdessa sekunnissa. Se on kyllä aika yksipuolista riitelyä.

Toni: Se johtuu vähän kuukausi­kierrosta. Ja onhan rankkaa asua viiden poikalapsen kanssa.

Karoliina: Toni on kyllä hirveän pitkäpinnainen. Aina raskaana ollessani olen ollut muuttamassa pois ja pakannut laukut. Toni on vain todennut, että­ jospa muutat vasta, kun vauva syntyy. Kyllä se mieli vielä muuttuu.

 

"Aina kun lähdetään töihin, halataan, toivotetaan hyvää työpäivää ja annetaan lähtöpusut", Toni sanoo.

 

Toni: Aika vähän me nykyään oikeasti riidellään.

Karoliina: Oikeastaan vain rahasta. Mutta ei sitä tule tilille yhtään sen enempää, vaikka miten huudettaisiin.

Toni: Riidan jälkeen Karo aika usein mököttää. Kääntää päätä pois, vaikka miten yrittäisin katsoa silmiin ja hymyillä.­ Olen oppinut, että silloin on parempi antaa Karoliinan nukkua yön yli. 

Karoliina: Yleensä sopiva hetki keskustella on vasta seuraavan päivän iltana, kun lapset on saatu nukkumaan.

Toni: Erimielisyyksiä ei voi hirveästi alkaa hautoa, kun astianpesukone on täytettävä ja sauna lämmitettävä. Kun alkaa tehdä perusasioita, riitakin usein unohtuu. Isommista riidoista keskustelemme jälkikäteen. Olen opetellut puhumaan­ tunteistani, mutta hankalaa se on edelleen.

Karoliina: Kirjoitamme toisillemme kirjeitä. Emme halua näyttää lapsille, että on erimielisyyttä. Kirjeellä se onnistuu­ äänettä. Välillä tulee hetkiä, että kaikki ahdistaa. Silloin kirjoitan paperille epämääräisiä lauseita siitä, miksi olen kireä tai miksi mua itkettää. Sitten Toni kirjoittaa takaisin ja jutellaan.

Toni: Olen kyllä huono kirjoittamaankin. Jos Karoliinalta tulee hirmuinen kahden sivun kirje, mieluummin keskustelen. Juttelemme sängyssä iltaisin, kun pojat nukkuvat. Mutta usein toinen jo siinä vaiheessa nukahtaa.

Karoliina: Harvemmin se olen minä. Kadehdin Tonin taitoa kuorsata saman tien, kun tyyny näkyy. Mutta aina hän laittaa käden vyötärölleni tai olkapäälleni, kun käydään nukkumaan.

Toni: Meille on tärkeää huomioida toista pienillä teoilla.

Karoliina: Paitsi jos olet suuttunut minulle. Silloin käännät selän.

Toni silittää minua edelleen, ihan niin kuin seurustelun alkuaikoina. Unissaankin. Kukkia saan naistenpäivänä ja ystävänpäivänä.

Toni: Alkuvaiheessa Karoliina kysyi joskus, että mitä olet tehnyt, kun ostat kukkia. Silloin päätin, etten osta. Tauko oli aika pitkä.

"Yhden kerran unohdin hääpäivän."

Karoliina: Yhtenä ystävänpäivänä lähetin­ Tonille kukat työpaikalle. Toni soitti, että arvaa, ovatko työkaverit nauraneet koko päivän, kun saan kukka­lähetyksiä vaimolta.

En alun perin halunnut naimisiin, mutta Toni halusi. Seitsemän vuotta sitten osoitin hänelle kalenterista kihlajaispäiväämme ja sanoin, että siinä on meidän parasta ennen -päivä. Silloin joko­ mennään naimisiin tai ei mennä ollenkaan.­

Toni: Poikien syntymät ovat olleet minulle merkityksellisimpiä päiviä, mutta hääpäivä heti sen jälkeen.

Karoliina: Vielä kun muistaisit sen.

Toni: Yhden kerran oon unohtanut.

Karoliina: Kun huomasin, ettei Toni muista, hankin lahjan itsellenikin. Muumimukin. En raaskinut ostaa kalliimpaa. Kaivoin mukin kaapista ja sanoin, että anna tämä mulle. Meillä on yhteiset rahat, niistä se meni.

Kahdenkeskinen aika on se, mistä olemme lipsuneet. Ennen tehtiin kerran vuodessa viikonloppureissu. Mutta kyllä me ollaan onnellisimpia, kun tehdään asioita perheenä.

Toni: Kun saadaan asuntovaunu parkkiin, ostokset on tehty ja teltta kasattu.­ Istutaan siinä teltalla ja...

Karoliina: ...kaikki on hyvin. 

 

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 22/2014. 

mmm

Teinistä asti yhdessä olleet: Näin pitkä parisuhde on kantanut

Ihana kertomus... itse olemme ollet avoliitossa 24v. ilman että pitää sanoa tahdon. Toki en kiellä ettenkö haluaisi muuta menee se näinki. 3 lasta 21,19, ja 13v. ja nyt täytyy kyllä myöntää että on hiljaista ja tyhjä olo kun 2 on jo omillaan ja 13v menee omia menojaa kavereitten kansa. Lapsen lapsia odotellessa jos jumala sua.. muuten on tyhjää täynnä:(
Lue kommentti

Kun Toni Välitalo syntyi ja sai Down-diagnoosin, Aira-äiti ei osannut kuvitellakaan, mihin kaikkiin seikkailuihin poika hänet vielä vie.

Toni Välitalo, 35, tunnetaan Pertti Kurikan Nimipäivät -yhteen rumpalina.
Toni Välitalo, 35, tunnetaan Pertti Kurikan Nimipäivät -yhteen rumpalina.

Toni Välitalo: ”Muutkin naiset hakevat minua tanssimaan, mutta äiti on paras”

Kun olin pieni poika, asuin vanhassa kodissa. Meillä oli piha, jossa me äidin kanssa puhalsimme saippuakuplia, potkimme palloa ja pelasimme sulkapalloa. Sisällä pelasimme muistipeliä.

Äiti opetti minut kävelemään oikein kunnolla. Kun opin pyöräilemään, kysyin aina äidiltä, milloin menemme lenkille. Äiti juoksi ja minä pyöräilin. Nyt ajan niin kovaa, että äiti ei pysy perässä. Siksi pyöräilen nykyään isän kanssa yhdessä ja käyn isän kanssa keilaamassa.

Minulla on oma huone, jossa on rummut ja oma tv ja kotiteatteri ja videot ja karaokelaitteet. Katson usein Salattuja elämiä. Äiti katsoi kauan sitten paljon Kauniita ja rohkeita. Nyt hän katsoo Kettua, Seitsemän uutisia ja päivän säätä. Kun äiti ei katso teeveetä, hän jättää sen päälle ja sanoo, etten saa vaihtaa kanavaa. Siksi on hyvä, että minulla on oma televisio.

Meille tulee usein kinaa valoista. Minä haluan, että keittiössä palaa valo, mutta äiti sammuttaa sen. Se ärsyttää minua. Jos keittiössä on pimeää, laitan oman huoneen oven kiinni. Kun äiti menee lenkille, hän jättää itse vessaan valot ja minä joudun sammuttamaan ne.

Kaupassa äiti sanoo, että älä osta karkkia. Sitten minulle tulee paha mieli. Lempikarkkini on suklaa. Syön myös kermakarkkeja, Marianne-karkkeja, Panttereita ja Väiski Vemmelsääri -karkkeja. Pätkis-pussi on hyvä, Suffeli-pussi on hyvä ja Panda-pussi.

Äiti sanoo, että voin syödä Fazerin sinisen suklaalevyn kuin se olisi voileipä. Siksi hän sanoo aina, että pitää syödä kunnon ruokaa.

Työni on soittaa rumpuja. Faija vie minut autolla töihin Lyhtyyn, tai sitten menen taksilla. En mene bussilla, koska en osaa liikennesääntöjä.

”Tykkään enemmän tanssimusiikista kuin punkista.”

Lyhdyssä musapajan kaveri opettaa minua soittamaan. Kun bändini Pertti Kurikan Nimipäivät loppui, aloin soittaa tanssimusiikkia. Tykkään enemmän tanssimusiikista kuin punkista.

Aloitin rumpujen soittamisen kuusivuotiaana. Kun soitin aika paljon rumpuja, äiti sanoi, että nyt mennään ostamaan uudet rummut. Ne ovat nyt huoneessani. Viikonloppuna soitan rumpuja heti aamusta, aamupäivällä, iltapäivällä ja illalla. Kun soitan, ikkuna täytyy olla kiinni. Kerran naapuri soitti äidille, että nyt se ikkuna kiinni. Se naapuri muutti pois.

Kun tulen töistä, pesen kädet ja laitan kotivaatteet. Äiti sanoo, että kotivaatteita ei saa laittaa, jos meillä on vieraita, koska niissä on isoja reikiä. Minä pidän niistä vaatteista.

Kotona kuuntelen musiikkia, katson tv:tä, soitan rumpuja, laulan karaokea tai nukun. En tee kotitöitä.

Aina mun pitää -biisin videolla minä imuroin ja tiskaan, mutta se ei ole totta. Äiti sanoo, että olen laiskamato, koska en tee kotitöitä.

Tämä on minun koti, enkä muuta täältä koskaan pois.

”Kun olen lavalla, katson yleisöä eikä minua jännitä yhtään.”

Kun olen lavalla, katson yleisöä eikä minua jännitä yhtään. Minusta tuntuu hyvältä olla tv:ssä. Olen ollut aamu-tv:ssä, Hesarin haastattelussa, radiohaastattelussa ja muiden maiden haastattelussa. Äiti sanoo, että euroviisuissa me hoidimme meidän haastattelut sataprosenttisesti.

Ensi viikolla me teemme Tokasikajuttu-elokuvan uutisvideon Kiinaan. Siellä on paljon kameroita.

Vedämme PKN:n kanssa ehkä vielä yhden keikan, koska Lyhty kilpailutetaan. Jos saamme paljon nimiä, soitamme Eduskuntatalon portailla.

Täytin 35 vuotta syyskuussa. Syntymäpäivilleni tulivat kaikki työkaverini Lyhdystä. Äiti oli laittanut tarjolle mansikkakakkua, suklaata, Jaffa-keksejä, pikkupiirakoita ja Spriteä. Porukkaa oli paljon.

Äiti ja isä ovat minun parhaat vanhemmat. He hoitavat minut. He seuraavat sokeriarvojani ja painon kehittymistä. Illalla äiti hoitaa minun jalkojani. Ne ovat kuivat, ja kynsiä pitää leikata.

Jos äitiä ei olisi, ei olisi uutisia eikä politiikkaa ja minä itkisin. Kun tarkkailen äitiä näillä silmilläni, huomaan, että äiti vie yöhousuni pesuun ja muut vaatteet myös. Äiti voi pitää minua kädestä kiinni ja silittää. Kun menemme tanssilavalle, minä tanssin äidin kanssa. Muutkin naiset hakevat minua tanssimaan, mutta äiti on parempi.”

 

Aira Välitalo: ”Rakkausasioissa Tonilla on ollut huono tuuri”

Lääkäri pyysi minua katsomaan vauvaani tarkasti. Minä katsoin ja näin kauniit vinot silmät, pienen suppusuun ja pyöreät posket, en mitään erikoista. Mutta lääkäri kertoi, että pojalla oli kromosomihäiriöstä johtuva Downin oireyhtymä. Hän avasi Tonin pienen nyrkin ja näytti kämmenen poikki kulkevaa viivaa. Se oli merkki Downista. Tuntui pahalta nähdä muut äidit ja heidän terveet vauvansa. Mieheni kanssa itkimme ja katselimme pientä poikaamme.

33 vuotta myöhemmin sama poika soitti rumpuja Wienin euroviisulavalla Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyeessä. Me istuimme Kyöstin kanssa katsomossa ja ajattelimme, että tämä ei voi olla totta. Siellä se Toni edustaa Suomea, paukuttaa estradisavussa ja spottivaloissa. En oikein vieläkään ymmärrä, kuinka siinä kävi niin.

Tonille on aivan sama, onko hänellä yksi vai miljoona kuulijaa. Hän on kuin aurinko, joka valloittaa yleisön hymyllään. Vaikka rumpalin paikka on takana, Toni ei jää taka-alalle.

”Sopeuduin Tonin vammaisuuteen aika nopeasti. Kyöstillä meni pitempään.”

Sopeuduin Tonin vammaisuuteen aika nopeasti. Minua helpotti se, että olin lapsena leikkinyt Down-lapsen kanssa, ja vamma oli tuttu. Kyöstillä meni sopeutumiseen pitempään, ehkä puoli vuotta. Näin hänessä surua, jota hän ei voinut täysin peittää.

Sopeutumisessa meitä auttoi se, että Toni kehittyi ensimmäisen vuoden melkein samassa tahdissa terveiden lasten kanssa. Iloitsimme siitä.

Kun kuulin Tonin vammasta, en surrut itseni puolesta, vaan sitä, mistä Toni jää paitsi. Päätin heti hänen ensimmäisinä elinpäivinään, että hoidan hänet kotona. Huoli lapsesta siirsi omat huoleni sivuun. Vamma ei ollut maailmanloppu, niin kortit vain jaettiin. Nuorempina olisimme ehkä surreet enemmän menetettyä vapautta.

Uuden elämäntilanteen taloudellinen vaikutus oli kova, koska pääsin palaamaan töihin koulun keittäjäksi vasta, kun Toni meni esikouluun, ja silloinkin puolipäiväiseksi. Se näkyy edelleen, sillä eläkkeeni ei ole juuri kansaneläkettä isompi.

Tonin musikaalisuuteen kiinnitti huomiota päiväkodin johtaja. Hän tunsi musiikinopettajan, joka suositteli Tonille rumpuja. Sama soitonopettaja ohjaa poikaa edelleen.

Kun Toni oli pienempi, kävimme usein Ikaalisten kylpylässä. Siellä Toni halusi joka kerta tanssia jenkkaa. Minua melkein hävetti, koska Toni ei osannut yhtään tanssia. Niinpä ilmoitin meidät Åke Blomqvistin tanssikurssille. Nyt Toni tanssii niin hyvin, että lavoilla saamme kehuja ja vieraat naiset hakevat Tonia tanssimaan.

”Minua melkein hävetti, koska Toni ei osannut yhtään tanssia. Niinpä ilmoitin meidät tanssikurssille.”

Kun PKN vuosi sitten lopetti, Toni alkoi soittaa Taikasydän-nimisessä kehitysvammaisten tanssimusiikkiyhtyeessä. Bändiä vetää siviilipalvelusmies, jonka palveluksen loppu saattaa olla myös Taikasydämen loppu.

Olisi mahtavaa, jos joskus löytyisi oikea tanssibändi, jossa Toni voisi soittaa. Mutta niin se taitaa olla, että vaikka Toni olisi kuinka hyvä, niin normaalibändiin häntä ei huolita.

Yksitoista vuotta sitten Toni alkoi käydä Lyhdyssä, jossa on työpajoja kehitysvammaisille aikuisille. Se on Tonin työ, jonne hän menee joka arkipäivä. Siellä ovat myös kaikki Tonin ystävät. Muita ystäviä hänellä ei ole. Tonin siskonpoika oli aikaisemmin Tonin hyvä kaveri, mutta hänestä on tullut aikuinen mies, jolla on oma elämä.

Lyhty ry:n toiminnan kilpailutus ihmetyttää minua. Halvin ei ole aina paras. Minne Toni menee, jos Lyhty häviää? Toni ei ole nyplääjäihmisiä. Jos häntä yritetään laittaa pussittamaan lasihelmiä, se ei tule onnistumaan.

Toni tarvitsee monessa asiassa huolenpitoa, mutta hän haluaa huolehtia myös meistä vanhemmista. Jos minulla on flunssa, Toni lämmittää vettä mikrossa ja sekoittaa siihen lääkettä. Joskus Toni sanoo, että ethän vain kuole. Olemme puhuneet Tonin kanssa, että myöhemmin hän joutuu muuttamaan, kun me tulemme vanhoiksi. Toni ei ole vielä kypsynyt ajatukseen, mutta uskon, että hän pärjää, vaikka ikävä on varmasti kova.

Kannan huolta Tonin tulevaisuudesta ja koetan pitää itseni hyvässä kunnossa, että jaksan hoitaa häntä mahdollisimman pitkään. Toivon, että löytyy hoitokoti, jossa hän saa mahdollisimman hyvää hoitoa.

”On surullista, ettei Toni saa kokea seurustelua, seksiä ja muita nuoruuteen kuuluvia asioita.”

Toni on hellyydenkipeä. Hän purkaa meihin vanhempiin rakkaudenkaipuuta, jonka pitäisi kohdistua johonkin ihanaan tyttöön. On surullista, ettei Toni saa kokea seurustelua, seksiä ja muita nuoruuteen kuuluvia asioita. Rakkausasioissa Tonilla on ollut huono tuuri, mikä johtuu vähän hänestä itsestäänkin. Tonille ei kelpaa kaltaisensa. Hän valitsee aina niin sanottuja terveitä tyttöjä, ja siinä jää tietysti luu valitsijan käteen.

Olen iloinen, että kehitysvammaisiin suhtaudutaan hyvin. Tonia ei ole koskaan kiusattu koulussa, eikä hänelle ole puhuttu loukkaavasti. Osasyy voi olla Tonin hurmaava luonne.

PKN teki valtavan hyvän työn. Bändi näytti konkreettisesti, että kehitysvammaiset pystyvät moneen.”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 20/2017.


Aira Välitalo, 73, on Tonin äiti. Hän lenkkeilee useita kertoja viikossa, jotta pysyisi mahdollisimman hyvässä kunnossa ja pystyisi hoitamaan poikaansa pitkään.
Aira Välitalo, 73, on Tonin äiti. Hän lenkkeilee useita kertoja viikossa, jotta pysyisi mahdollisimman hyvässä kunnossa ja pystyisi hoitamaan poikaansa pitkään.

 

Kodin Kuvalehden Joulu jokaiselle -tapahtuman tähtiesiintyjä Elias Kaskinen on sataprosenttisesti jouluihminen. Hänen perheensä joulupöytä on kaikille avoin. "Se on jouluperinne, jota haluaisin itsekin jatkaa. Tapa kuvastaa minulle joulun henkeä ja lähimmäisestä välittämistä."

”Olen sataprosenttisesti joulujätkä”, laulaja Elias Kaskinen, 25, sanoo.

”Asteikolla yhdestä kymmeneen kymppi plus.”

Eliaksella on tapana viettää joulua lapsuudenkodissaan Lohjalla.

”Meidän joulupöytä on auki kaikille. Vanhemmillani on tapana kutsua joulupöytään ihmisiä, joilla ei ole muuta paikkaa viettää joulua. En tiedä yhtään, ketä meille on tänä jouluna tulossa. Se selviää vasta sinä päivänä”, Elias kertoo.

Eliaksen isä on kirkkoherra ja äiti kirjailija-runoilija Anna-Mari Kaskinen. Kaikille avoin joulupöytä symboloi Eliakselle joulun tärkeintä sanomaa, lähimmäisten auttamista.

”Se on sellainen jouluperinne, jota haluaisin itsekin jatkaa. Tapa kuvastaa minulle joulun henkeä ja lähimmäisestä välittämistä.”

”En tiedä yhtään, ketä meille on tänä jouluna tulossa.”

Tiistaina 12.12. Elias esiintyy Kodin Kuvalehden, Vauvan, Meidän Perheen ja Radio Aallon ilmaisessa Joulu jokaiselle -joulutapahtumassa Sanomatalon Mediatorilla. Mukana ovat myös hyväntekeväisyysjärjestöt Hope ja HelsinkiMissio. Tapahtumassa kerätään joululahjoja vähävaraisille lapsiperheille.

”Lähimmäisen auttaminen on joulussa tärkeämpää kuin kaupallisuus. Se, että nostaa katseen sieltä omasta sopukasta ja katsoo, mitä ympärillä on. Sitä voi tietysti toteuttaa muulloinkin kuin jouluna”, Elias sanoo.

Elias Kaskinen esiintyy Tähdet, tähdet -ohjelman finaalissa sunnuntaina ja kaikille avoimessa Joulu jokaiselle -tapahtumassa tiistaina. Kuva: Warner Music Live.
Elias Kaskinen esiintyy Tähdet, tähdet -ohjelman finaalissa sunnuntaina ja kaikille avoimessa Joulu jokaiselle -tapahtumassa tiistaina. Kuva: Warner Music Live.

Perinteiden ystävä

Eliaksen joulut ovat lapsesta saakka olleet hyvin samanlaisia. Hänelle tärkeintä on mahdollisuus viettää rauhassa aikaa perheen ja ystävien kanssa. Monet yläasteaikaiset ystävät saapuvat joulun aikaan Lohjalle, ja välipäivinä juostaan lankomiesten kanssa pitkin metsiä.

”On minulle tosi tärkeä juttu, että jouluna pysähdytään ja ehditään olla perheen kanssa”, Elias sanoo.

”Aion valvoa mahdollisimman myöhään ja tehdä, mitä huvittaa.”

Yksi Eliaksen rakkaimmista jouluperinteistä on selailla joululaulukirjaa ja soittaa sieltä satunnaisia kappaleita kontrabassolla. Sylvian joululaulu on yksi Eliaksen suosikeista.

”Olen vanhanaikaisten surumielisten joululaulujen ystävä, en glitterjoulun miehiä. Välillä minua häiritsee se, että joulun varjolla myydään asioita, jotka eivät kuulu joulun keskiöön. Tykkään siitä, että laulussa on todellinen ajatus taustalla.”

”Australiassa meillä oli joulumänty. Meinasi mennä tunteisiin, kun kuusta ei saatu.”

Perinteisistä joulutraditioista Elias on poikennut vain kaksi kertaa – 9-vuotiaana, kun perhe vietti joulua Australian lämmössä ja 15-vuotiaana, kun hän lomaili Kanarialla asuneen siskonsa luona.

”Australiassa meillä oli joulumänty. Meinasi mennä tunteisiin, kun kuusta ei saatu”, Elias naurahtaa.

”Kanarialla kävin katolilaisessa joulumessussa, jossa laulettiin Jouluyö, juhlayö espanjaksi. On mahtavaa, että joulua vietetään kaikkialla maailmassa mutta se voi olla tosi erilainen kaikille.”

Jouluna Eliaksella on tapana soitella joululauluja kontrabassolla.
Jouluna Eliaksella on tapana soitella joululauluja kontrabassolla.

Erilaisuutta ei tarvitse pelätä

Sunnuntaina 10. joulukuuta Elias kisaa Tähdet, tähdet -ohjelman finaalissa.

”Fiilis on hyvä ja luottavainen. Pieni täpinä on päällä tietenkin. On tullut jo laskettua päiviä finaaliin”, Elias sanoo.

Hän on treenannut ohjelmaa varten tiukasti koko syksyn ja käynyt päivittäin tanssitunneilla. Finaalilähetyksen jälkeen koko työryhmä aikoo lähteä juhlimaan.

”Ryhmächatissa olemme jo fiilistelleet, että sunnuntaina mennään. Koko syksy on pitänyt elää aika kurinalaisesti. On kiva heittäytyä vapaalle porukalla.”

Kun Tähdet, tähdet -urakka on ohi, Elias keskittyy uuden Haloo-sinkkunsa promoamiseen.

Elias on saanut keikkapaikoilta palautetta, että hänen yleisönsä on käyttäytynyt poikkeuksellisen hyvin. "Keikoillamme käy tosi sekavaa sakkia, mutta kaikki tulevat sulassa sovussa toimeen."
Elias on saanut keikkapaikoilta palautetta, että hänen yleisönsä on käyttäytynyt poikkeuksellisen hyvin. "Keikoillamme käy tosi sekavaa sakkia, mutta kaikki tulevat sulassa sovussa toimeen."

Lähimmäisenrakkaus ja erilaisuuden hyväksyminen ovat Eliakselle tärkeitä arvoja myös musiikintekijänä.

”Ihmiset ovat erilaisia, outoja ja hullunkurisia. Keikoillamme käy tosi sekavaa sakkia, mutta kaikki tulevat sulassa sovussa toimeen”, Elias sanoo.

”Viime viikonlopun keikan jälkeen saimme keikkapaikan henkilökunnalta palautetta, että meidän keikalla ihmiset käyttäytyivät poikkeuksellisen hyvin. Toivon, että se heijastuu muillekin. Kaikki ovat tervetulleita ja jokainen saa olla sellainen, kun on. Ei tarvitse pelätä erilaisuutta.”

”Saimme keikkapaikan henkilökunnalta palautetta, että meidän keikalla ihmiset käyttäytyivät poikkeuksellisen hyvin.”

Tammikuussa Elias lähtee perheensä kanssa Australiaan, jossa hän asui ja kävi koulua 9-vuotiaana isän töiden vuoksi. Tuleva reissu on ensimmäinen kerta, kun Elias käy Australiassa siellä vietetyn vuoden jälkeen.

Hänestä on kiinnostavaa nähdä, kuinka moni asia on reilussa 15 vuodessa muuttunut. Eniten Elias odottaa lapsuudesta tuttuja tuoksuja. Lämpöä, merta, luontoa. Kuumia iltoja tropiikissa.

”Muistan vieläkin, miltä siellä tuoksui. Odotan sitä oloa, kun tajuan, että tämän minä muistan.”

Joulu jokaiselle -tapahtuma Sanomatalon Mediatorilla tiistaina 12.12. kello 10–11.30. Sanomatalo sijaitsee Helsingin keskustassa, Rautatieaseman vieressä osoitteessa Töölönlahdenkatu 2.

Tähdet, tähdet -ohjelma finaali nähdään MTV3:lla sunnuntaina 10.12. kello 19.30.