Kuvat
Juha Salminen
”Yhdestä ihmisestä ei ole vain yhtä totuutta. Tuukka oli äärimmäisyyksien mies, mutta hänessä ei ollut vain ääripäitä. Tuukassa olivat myös kaikki sävyt niiden välissä”, Tuukan ystävä Jarkko sanoo.
”Yhdestä ihmisestä ei ole vain yhtä totuutta. Tuukka oli äärimmäisyyksien mies, mutta hänessä ei ollut vain ääripäitä. Tuukassa olivat myös kaikki sävyt niiden välissä”, Tuukan ystävä Jarkko sanoo.

Tuukka Kupiaisen kuolema jätti ystävät miettimään: Miten Tuukan masennuksen olisi voinut huomata? Olisiko pitänyt kysyä tai sanoa jotakin? Kuolema opetti sen, että olisi tärkeää yrittää puhua.

Kuolinilmoituksessa oli 157 nimeä, Arskasta Zuistoon ja Bitistä Vähälummukkaan.

Tuukka Kupiaisella oli paljon ystäviä, monet tuttuja lapsuudesta asti. Hän oli haluttua seuraa linturetkille, bändinsä möreä-ääninen laulaja ja tykätty työssään tuholaistorjujana.

Tuukka oli isoveli, setä, kummisetä, luontokerhokaveri, armeijatoveri ja entinen avopuoliso.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Torstaisin Tuukalla oli saunavuoro, eikä hän halunnut jättää sitä koskaan väliin. Jos Tuukalle soitti, hän vastasi aina tai soitti viimeistään tunnin päästä takaisin. Tuukka tiesi niin paljon asioita, että hän löysi yhteisen jutunaiheen kenen tahansa kanssa. Hän sai keskustelukumppanin tuntemaan olonsa tärkeäksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tuukka oli kuollessaan 54-vuotias.

Kukaan ystävistä ei ollut ymmärtänyt kunnolla, kuinka pahalta Tuukasta oli tuntunut jo pitkään.

Punarinta, kuikka ja kaikki muut

Toin sinulle punarinnan, sanoo Jarkko Santaharju tullessaan tapaamiseemme puistoon. Lehdessä ollut Tuukka Kupiaisen kuolinilmoitus on saanut minut ajattelemaan, kuinka yhden ihmisen elämä vaikuttaa niin moneen. Jarkko on luvannut kertoa, millainen oli Tuukan elämä.

Oikeasti Jarkko on siirtämässä tokkuraista lintua autotieltä turvaan, ja kohta se jatkaa matkaansa. Punarinta sopii kuitenkin hyvin tapaamiseen, sillä Tuukasta puhuttaessa puhe kääntyy aina lopulta lintuihin.

Jarkko ja Tuukka tarkkailivat lintuja yhdessä Hangossa ja Jurmossa, Altai-vuoristossa Aasiassa ja Etiopian ylängöllä. Kymmenissä eri paikoissa, kymmeniätuhansia tunteja.

Kului paljon kahvia ja tupakkaa, vitsit olivat aika huonoja ja rupattelu aina luontevaa.

Pari vuotta sitten Tuukka kysyi Jarkolta, onko tällä kokemusta masennuslääkkeistä.

”Tuukka ilahtui erityisesti, jos erilaisissa ympäristöissä elävät linnut sattuivat yhtä aikaa samaan putkenkuvaan kiikarissa. Vaikka punarinta, kuikka ja merikotka”, Jarkko sanoo.

Tuukka ja Jarkko soittelivat pari kertaa viikossa, ja keskustelu alkoi yleensä siitä, mitä lintuja viime päivinä on näkynyt.

Mutta sitten puhuttiin kaikesta muusta.

Pari vuotta sitten Tuukka kysyi Jarkolta, onko tällä kokemusta masennuslääkkeistä.

”Kerroin kokemuksiani, mutta en muista tarkkaan, mitä vastasin. Se oli lyhyt juttuaihe muiden joukossa. Kumpikaan ei palannut asiaan sen koomin.”

Pari viikkoa ennen Tuukan kuolemaa Jarkko voivotteli Tuukalle väsymystään. Flunssainen lapsi oli taas valvottanut yöllä.

Eivät taida onnistua enää linturetket yhtään kauemmas, Jarkko manasi.

Äläs nyt, Tuukka sanoi ja jatkoi: Uskon, että olemme parin vuoden päästä taas Intian vinksahtaneen tähtitaivaan alla, sinä ja minä ja opas.

”Jokainen Tuukan ystävistä tunsi   hiukan erilaisen Tuukan, ja kaikki   versiot Tuukasta olivat yhtä totta”,   Jarkko (vas.) sanoo. Hän ja Juha  kävelevät Tuukalle tärkeissä maisemissa   Lauttasaaren rannassa Helsingissä.
”Jokainen Tuukan ystävistä tunsi hiukan erilaisen Tuukan, ja kaikki versiot Tuukasta olivat yhtä totta”, Jarkko (vas.) sanoo. Hän ja Juha kävelevät Tuukalle tärkeissä maisemissa Lauttasaaren rannassa Helsingissä.

Ystävän oven takana

Lauantaina 13.3.2021 Tuukka ei vastannut puhelimeen. Jarkko huolestui. Hän soitti Tuukan lapsuudenystävälle, Juha Laaksoselle.

Lapsena Juha ja Tuukka asuivat Helsingin Lauttasaaressa alle 300 metrin päässä toisistaan, ja niin he asuivat yhä, vaikka eri taloissa kuin silloin.

Juha ja Tuukka tapasivat monta kertaa viikossa. Kun Juha lähti viemään koiraa ulos, hän soitti Tuukalle ja kysyi, lähtisikö tämä rantaan kävelemään. Kävelemään mentiin usein ilman koiraakin.

”Samalla juteltiin. Kun toinen aloitti, toinen jatkoi, eikä mitään tarvinnut selitellä.”

”Luotto oli suuri. Olimme tunteneet niin pitkään, että meillä oli oma maailma.”

Yhteinen kaveri sanoi kerran, että Tuukka ja Juha ovat kuin vanha aviopari: Ihan sama, mitä toiselle sanoo. Tietää, ettei hän lähde mihinkään.

”Se oli aika kuvaavaa. Luotto oli suuri. Olimme tunteneet niin pitkään, että meillä oli oma maailma.”

Kun Tuukka näki Juhan tulevan, hän saattoi huutaa jo kaukaa: Mitä nuija?

Kun Juha oli huolissaan pojastaan, Tuukka rohkaisi, että ei mitään hätää, pojasta tulee vielä merkittävä tiedemies, joka keksii jotakin todella omituista.

Maaliskuisena lauantaina Juhakaan ei saanut Tuukkaa puhelimella kiinni. Seuraavana päivänä hän meni Tuukan oven taakse ja kurkisti postiluukusta. Lattialla lojui lauantain ja sunnuntain Hesari.

”Soitin Tuukan puhelimeen. Se soi asunnossa sisällä. Silloin huolestuin kunnolla.”

Kun poliisit ajoivat pihaan

Ensin löytyi Tuukan auto poliisin antamien tuntomerkkien perusteella. Se oli jätetty parkkipaikalle Hankoon.

”Se oli vain odottamista. Paljon puhelinsoittoja ja koko ajan sellainen pieni kalvava tunne.”

Neljä edellistä päivää ystävät olivat ajelleet ympäri lintupaikkoja, joissa Tuukka saattaisi olla. Oli perustettu Tuukan läheiset -whatsapp-ryhmä, jossa vaihdettiin tietoa ja ajatuksia. Poliisi oli julkistanut katoamisilmoituksen.

”Se oli vain odottamista. Paljon puhelinsoittoja, paljon viestien vaihtamista ja koko ajan sellainen pieni kalvava tunne”, Tuukan pikkuveli Matti Kupiainen sanoo.

”Kun poliisit ajoivat pihaan, tiesin heti, mitä he tulevat kertomaan.”

Tuukka oli löytynyt kuolleena. Hän oli tehnyt itsemurhan. Oli torstai 18.3.2021.

”Se oli massiivisen upea alkukevään kirkas auringonpaisteinen päivä. Kontrasti oli tosi räikeä: sellainen ilma ja sellainen tieto.”

Matti miettii pitkään, kun häneltä kysyy, millainen veli Tuukka oli. Sitten hän vastaa: ”Tuukka oli karhea, mutta lämmin.”
Matti miettii pitkään, kun häneltä kysyy, millainen veli Tuukka oli. Sitten hän vastaa: ”Tuukka oli karhea, mutta lämmin.”

Olisinko voinut huomata?

Kun Matti puhuu veljestään, kolme sanaa toistuvat monta kertaa: ”jälkikäteen olen miettinyt”.

Miten Tuukan masennuksen olisi voinut huomata? Miksi hän ei suhtautunut omaan hyvinvointiinsa samalla kunnioituksella kuin vaikka lintuihin ja luontoon?

”Ehkä Tuukka ei vain osannut kertoa, miltä hänestä tuntui.”

Tuukan kuolema opetti sen, että olisi tärkeää yrittää puhua.

”Joskus Tuukka vähän raotti itseään, mutta ne olivat vain pilkahduksia. Ehkä Tuukka ei vain osannut kertoa, miltä hänestä tuntui.”

Joka päivä

Tuukka löydettiin kuolleena rantakalliolta. Samana iltana lapsuudenystävä Juha ajoi samaan niemenkärkeen ja istuutui samalle paikalle, mistä Tuukka löytyi. Hän halusi nähdä, millainen oli Tuukan viimeinen maisema.

”Maisema oli hieno. Merinäköala ja laskeva aurinko. Joutsenet kailottivat, nehän ääntelevät pimeässä. Tuukka varmasti kuunteli niiden huutoa”, Juha sanoo.

”En tiedä, tuleeko elämässäni ikinä sellaista päivää, että en muistaisi Tuukkaa ja sitä, että Tuukka on ollut.”

Voit lukea Tuukan koko tarinan Kodin Kuvalehdestä 23/2021. Tilaajana voit lukea sen myös digilehdestä.

Mieli ry:n kriisipuhelin tarjoaa keskusteluapua ympäri vuorokauden, p. 09 2525 0111.

Tia.A, 68v.

Oikein sydämeen otti kertomus hänestä,kaunis muistelo,Ei ylisevuotavan makea vaan rehelinen Kiitos! Hän oli ihminen joka ei halunut kuorimtaa omia synkiä salisuuksia muille.Oli vain hänen tappa lähteä pois. Ei hän halua hänen elämässä olevat ihmiset nyt tuntisivat syylisyytä,olisiko pitänyt enempi kysellä ymm.Ihminen ei kerro yhtän enempää itsestään kyselemällä,mitä hän ei itse  halua puhua itsestään.

  • ylös 11
  • alas 3
Sisältö jatkuu mainoksen alla