Maxim Fedorov on ukrainalaisen äidin ja venäläisen isän poika, mutta itse suomalainen. Synnyinmaahansa Venäjälle hän ei usko palaavansa enää koskaan. ”Se ei ole mikään tragedia. Suomi on koti”, Maxim sanoo.
Suomi saattoi olla ensimmäinen ulkomaa, jossa Maxim Fedorov pääsi käymään. Tai sitten se oli Ukraina.
Maximin isä on venäläinen mutta äiti Ukrainasta. Kun Neuvostoliitto hajosi vuonna 1991, Ukrainasta tuli Pietarissa asuneelle Maximille ulkomaa. Samalla monista äidin puolen sukulaisista tuli ulkomaalaisia.
Ehkä Maximin ensimmäinen ulkomaa oli kuitenkin Suomi. Ainakin Maxim muistaa viikonloppumatkan, jonka teki isän kanssa Helsinkiin vuonna 1995. Hän oli silloin kymmenvuotias.
”Osasin englantia sen verran, että pystyin pyytämään Stockmannin jäätelönmyyjältä pienen pallon jäätelöä. Hän antoi sitä valtavan keon. Mietin, minkä kokoinen iso pallo olisi mahtanut olla.”
”Minua viehätti se, miten täysin erilainen kieli suomi oli. Kaikki piti oppia uusiksi.”
Seitsemän vuotta myöhemmin Maxim rakastui suomen kieleen. Hän oli päässyt opiskelemaan Pietarin yliopiston filologiseen tiedekuntaan. Siellä opiskelijat saivat joko jatkaa koulussa aloitettua englantia tai valita uuden kielen. Vaihtoehdot olivat puola tai suomi.
”Ajattelin, että suomi oli tarpeeksi eksoottinen ja tarpeeksi lähellä maantieteellisesti, että pääsisin sitä harjoittelemaan. Minua viehätti se, miten täysin erilainen kieli suomi oli. Kaikki piti oppia uusiksi, sanojen taivutukset ja koko sanasto.”
”Kesti pitkään tajuta, että ’et’-sana tarkoitti biiseissä sanaa ’että’ eikä ei-verbin sinä-muotoa.”
Kieltä harjoitellakseen Maxim haki pikaviestintäohjelma ICQ:n kautta suomalaisia chattikavereita. Heiltä hän sai suosituksia suomalaisesta musiikista. Sanakirja kädessä Maxim kuunteli Pikku G:tä, Rockin’ da Northia, Kotiteollisuutta, Viikatetta, Apulantaa, Zen Caféta ja Uniklubia.
”Rap-biisien sanoitukset olivat minulle aivan diibadaabaa. Kesti pitkään tajuta, että ’et’-sana tarkoitti biiseissä sanaa ’että’ eikä ei-verbin sinä-muotoa.”
Sen sijaan suomalaisista Aku Ankoista Maxim löysi kaunista ja monipuolista suomen kieltä. Roope Ankalta hän oppi taloustermejä.
”Sitä ihmettelin, kun ankat sanoivat vähän väliä, että hyvät hyssykät. Ensimmäistä kertaa kuulin oikean ihmisen sanovan niin viime keväänä. Hän oli kemijärveläinen kirjastonhoitaja. Ehkä hän on ankkojen lisäksi ainoa Suomessa, joka sanontaa käyttää.”
Vuonna 2006 Maxim aloitti Helsingin yliopistossa suomen kielen ja kulttuurin opinnot ja muutti vakituisesti Suomeen.
Ei koskaan Venäjälle
Useimmiten ja enimmäkseen Maxim ajattelee nykyisin suomeksi. Suomi on työkieli toimittajana ja kieli, jolla Maxim kirjoittaa kirjansa.
Tämän vuoden elokuussa Maximilta julkaistaan jo neljäs ja viides suomenkielinen kirja, ensin Ukrainan kielioppi ja sitten teos nimeltä Suomi: ylipitkä oppimäärä. Siinä Maxim kertoo rakkaudestaan Suomeen.
Venäjää Maxim puhuu äidin, sukulaisten ja venäjänkielisten ystävien kanssa. Hänellä ei ole ikävä äidinkieltään.
”Ikävä ei ylipäänsä ole minulle ominainen tunne. En ikävöi asioita, paikkoja enkä ihmisiä”, Maxim sanoo.
”Olen suomalainen, ja minulla on suomalainen identiteetti, mutta viihdyn siellä, missä olen.”
Ei hän ikävöi Pietariakaan, vaikka asui siellä koko lapsuutensa ja nuoruutensa. Sen jälkeen kun Maxim muutti Suomeen vuonna 2006, hän ei edes käynyt Pietarissa kolmeen vuoteen.
”Nurinkurisesti en ikävöi edes Suomeen, jos olen muualla. Olen suomalainen ja minulla on suomalainen identiteetti, mutta viihdyn siellä, missä olen.”
Kirjassaan Minun Ukrainani Maxim kertoo, miten vaikeaa hänen on kuvata tunteita, joita hänen sisällään velloi, kun Venäjä hyökkäsi täydellä voimalla Ukrainaan. Ne olivat sekoitus järkytystä, huolta ja vihaa. Itseinhoakin hän tunsi, oman venäläistaustansa takia.
”En usko, että pystyn enää koskaan matkustamaan Venäjälle. Se tuntuisi moraalittomalta, kun olen nähnyt, mitä venäläiset ovat saaneet aikaan Ukrainassa. Joten ehkä on ihan hyvä, että en pääse sinne. Se ei ole mikään tragedia. Suomi on koti.”
Miten suomalaiset suhtautuivat Maximiin, kun hän muutti tänne? Mitä Maxim ajattelee suomalaisuudesta, saunasta ja suomalaisesta kahvista? Mitä Maxim muistaa Neuvostoliiton romahtamisesta? Millaisia muistoja hänellä on lapsuuden mummolasta? Miltä Maximista tuntui joutua ensimmäistä kertaa lähelle pommituksia? Miten hänen äitinsä on ottanut sen, että poika asuu ja tekee töitä sodan keskellä? Millä tavoin Maxim uskoo sodan Ukrainassa ratkeavan? Lue koko juttu Kodin Kuvalehdestä 16/2026, joka ilmestyy 26.8.2026. Tilaajana voit lukea haastattelun myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
