Sosionomi ja oikeustieteen kandidaatti Sakari "Saku" Timonen, 58, kommentoi Uuninpankkopoika-blogissaan yhteiskunnan ilmiöitä. Vuonna 2015 hän sai Rauhanjärjestö Sodankomitean rauhanpalkinnon. Saku asuu Juuassa 81-vuotiaan äitinsä kanssa.
Sosionomi ja oikeustieteen kandidaatti Sakari "Saku" Timonen, 58, kommentoi Uuninpankkopoika-blogissaan yhteiskunnan ilmiöitä. Vuonna 2015 hän sai Rauhanjärjestö Sodankomitean rauhanpalkinnon. Saku asuu Juuassa 81-vuotiaan äitinsä kanssa.

Uuninpankkopoika Saku Timonen ei pelkää vihapuhujia. Hän asuu äitinsä kanssa Juuassa ja ampuu blogissaan alas rasistien huuhaa-tarinat.

"Maahanmuutto, islam ja homoseksuaalisuus, niiden vastustamisesta on nuiva tehty."

"Kun omassa päässä pyörii vain yksi ajatus, niin koko maailma suodatetaan sen läpi."

"Rikollisia tekoja suunnitteleva väkivaltainen natsijärjestö saa toimia ja liikkua vapaasti, mutta turvapaikanhakijat eivät saisi."

Näin kirjoittaa Uuninpankkopoika. Sillä nimellä nettimaailmassa tunnetaan juukalainen bloggaaja ja oikeustieteen kandidaatti Sakari "Saku" Timonen.

Saku perusti bloginsa 2010 ja kirjoitti aluksi lähinnä politiikasta ja lakiasioista. Lukijoita oli muutamia satoja.

Kolme vuotta sitten Saku sai tarpeekseen hölynpölystä, jota maahanmuuttajista sosiaalisessa mediassa levitettiin. Hän alkoi ampua alas maahanmuuttovastaisten tarinoita. Ilkeästi, ivallisesti, tarpeen tullen lakipykäliin viitaten. Blogista tuli hitti.

"Minä olen äreä ja tyly äijä enkä tykkää rasismista", Saku sanoo ja sytyttää taas uuden tupakan.

Hän istuu penkillä Juuan kirjaston edessä. Vilkaisee sitten ympärilleen ja poimii vanhat stumpit maasta penkin edestä.

Saku sai tarpeekseen hölynpölystä, jota maahanmuuttajista sosiaalisessa mediassa levitettiin.

"Tässä ei oikeastaan saisi tupakoida. Juuka on savuton kunta ja minä olen kunnan luottamushenkilö", hän sanoo ja virnistää leveästi.

Murre on letkeää pohjoiskarjalaista. Jos äreyttä on, sitä ei ainakaan kasvoilta huomaa.

Äijä mikä äijä.

Liian hyvä tarina

Uuninpankkopojan kaikkien aikojen levinnein juttu syntyy vartissa. Inspiraation lähteenä on nettijulkaisu MV, joka esittelee suvaitsevaisen Niinan tarinan.

MV:n mukaan Niina on tullut Kirkon Ulkomaanavun vapaaehtoisena Tornioon auttamaan turvapaikanhakijoita. Tyrmistyksekseen hän huomaa, ettei valtaosa autettavista ole sotaa nähnytkään. He valittavat ruuasta, vaatteista ja majoituksesta. Joku käy melkein kimppuun, kun Niinalla ei ole lainata oikeanlaista kännykän laturia.

Sosiaalinen media kuohahtaa. Niinan kokemukset leviävät Facebook-kaverilta toiselle.

Sakun mielestä tarina on liian hyvä.

Klik klik. Parilla klikkauksella Saku selvittää, että Kirkon Ulkomaanapu ei työskentele Torniossa turvapaikanhakijoiden parissa.

Klik klik. Pari klikkausta lisää, ja käy ilmi, ettei mielensä pahoittanutta Niinaa ole olemassa. Hänen Facebook-sivujensa profiilikuva on poimittu venäläiseltä sivustolta. Taustakuva on peräisin seksivaatteita myyviltä sivuilta.

"Kirkon Ulkomaanavulla on siis melko räväkkä tyttö avustustyöntekijänä Torniossa", Saku toteaa blogijutussa, jonka hän saa julkaisuvalmiiksi kymmentä minuuttia myöhemmin.

Miksi kukaan ei pysähtynyt miettimään, oliko tarina totta?

Vartin työ.

Saku ihmettelee vieläkin, miksi kukaan muu ei sitä tehnyt. Miksi yksikään tarinaa kierrättäneistä ei pysähtynyt miettimään, oliko se totta?

Juuassa Saku Timonen ei ole bloggaajajulkkis vaan oman kylän poika. "Minun ei tarvitse kaupassa käydessäni miettiä, onko joku siellä vetänyt herneen nenäänsä kirjoituksistani. Ei varmaan ole. Useimmat eivät ole huomanneet koko tekstiä."
Juuassa Saku Timonen ei ole bloggaajajulkkis vaan oman kylän poika. "Minun ei tarvitse kaupassa käydessäni miettiä, onko joku siellä vetänyt herneen nenäänsä kirjoituksistani. Ei varmaan ole. Useimmat eivät ole huomanneet koko tekstiä."

Laki iärellään

1960-luvun kansakoulussa lapsia kasvatetaan. Sakun koulu on Juuan kirkonkylällä ja hänen opettajansa Teuvo Patrikainen kasvattaja. Saku pitää hänestä kovasti.

Teuvo tekee nappuloille selväksi, miten ihmisenä eletään. Vahvemman homma on puolustaa heikompaa. Aikuisille puhutaan aina kohteliaasti, ja pojat pokkaavat kätellessään. Arvot ovat samat kuin poikakirjoissa.

Kotona saa olla vapaammin.

Sakun isä ajaa omaa taksia, äiti huolehtii kirjanpidosta. Vanhemmat ovat saaneet lapsensa nuorina, kaksi poikaa ja tytön. He ovat lukeneet oman aikansa kasvatusoppaat ja kannattavat vapaata kasvatusta.

"En tiedä, oliko se summerhilliläisyyttä vai mitä. Ainoa ehdoton sääntö meille oli, että naapurin Aatan puolelle ei mennä. Aata oli vanha nainen ja halusi olla rauhassa", Saku kertoo.

Kotona asuu myös Sikke-mummo, isänäiti. Hänellä on välillä känää naapurien kanssa, mutta lapsille hän on kiltti.
Mummo myös kasvattaa, kerran. Ässät suhahtelevat hampaattomassa suussa, kun hän tähdentää Sakulle ja tämän isoveljelle:

"Siihen kahtoon poijat vilikeröikkee, jotta tässon laki iärellään."

Suomennos: Jos ette, pojat, leiki kiltisti, minä kyllä panen teille rajat.

"Minulla on oikeus!"

Viimeistään aamuseitsemältä Saku istuu kotona työpöydän ääreen ja avaa läppärin. Aamukahvi on juotu, Karjalainen luettu. Käsillä on päivän paras työaika.

Aamulla sosiaalinen media on hiljainen. Uuden blogikirjoituksen aihe on yön aikana jäsentynyt päässä liki valmiiksi tekstiksi.

Ensimmäiseksi Saku perkaa blogiin tulleet kommentit.

Tuo on kiukkuinen mutta asiallinen. Saa jäädä.

Tuon pääsanoma on, että "toivottavasti muslimi raiskaa vaimosi, äitisi ja kissasi". Roskiin.

Osan kommenteista kone siirtää roskikseen automaattisesti. Niiden kirjoittajille Saku on antanut porttikiellon blogiin huonon käytöksen takia. Hän tyhjentää roskat viestejä lukematta.

"Aloitan aamun kuin karjatilallinen. Lapioin sonnat pois", Saku sanoo.

Törkypuhetta on liikkunut verkossa aina, mutta vielä muutama vuosi sitten sitä levitettiin vähän häpeillen väärän nimen suojissa. Nyt päästellään omalla nimellä, ja nimen vieressä hymyilee usein ihan asiallinen naamankuva.

"Ihmiset eivät pidä vihapuheesta enempää kuin ennenkään, mutta heidät on siedätetty. Kun mamuraiskaaja-suvakkihuora-ölinää tulee jatkuvalla syötöllä, siihen ei enää jaksa reagoida. Kukaan ei enää lopsauta korvaansa sellaiselle puheelle, josta Jussi Halla-aho ja James Hirvisaari joutuivat oikeuteen viitisen vuotta sitten."

Vihapuhuja vetoaa sananvapauteen: Suomessa saa kertoa mielipiteensä vapaasti! Minulla on oikeus! Minä saan sanoa!

Saku on vastannut tähän niin monesti, että häntä tympäisee: Sananvapaus tarkoittaa ennakkosensuurin kieltoa, ei enempää eikä vähempää.

Kaikilla on Suomen perustuslain mukaan oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.

"Vihapuhujien käsitys sananvapaudesta kuuluu, että heillä se on mutta muilla ei."

Sitten tulee se vaikeampi osuus, jota vihapuhujat eivät tunnu oppivan. Se vastuujuttu.

Sananvapauden käyttämiseen voidaan puuttua jälkikäteen, jos julkaistu viesti osoittautuu lainvastaiseksi.

"Vihapuhujien käsitys sananvapaudesta kuuluu, että heillä se on mutta muilla ei. Muut vaiennetaan törkypostilla."

Takaisin Juukaan

Juuan Päivärinteen tanssilavalla käyvät 1970-luvulla kaikki tähdet. Saku näkee ainakin Wigwamin, Hullujussin ja Tasavallan Presidentin. Kavereiden kanssa hankittu viinapullo on saman halkopinon raossa kuin muidenkin nuorten kollien.

Joskus tanssi-illat päättyvät nyrkkeilyyn. Sakulle jää nuoruusmuistoiksi arpi huuleen ja toinen silmäkulmaan.

Lukion jälkeen Saku lähtee maailmalle. 1980-luvulla hän opiskelee talvet oikeustieteitä ja tekee kesät töitä Vantaan lastensuojelussa. Juuassa hän käy kahden tai kolmen vuoden välein. Hän pitää yhteyttä vanhempien kanssa puhelimella.

"Meillä ei ole koskaan oltu erityisen tunteellisia. Emme ole sukua, jonka pitäisi vähän väliä kokoontua yhteen ja kantaa vanhin mummo kunniapaikalle", Saku mainitsee.

Vuonna 2000 Saku on kypsä palaamaan Juukaan.

Maailmalla kuluu yli 20 vuotta, niistä kymmenen Helsingissä apulaiskaupunginsihteerinä. Loputtomasti pöytäkirjoja. Puoleenyöhön jatkuvia kokouksia. Kaksi purkautunutta avoliittoa.

Vuonna 2000 Saku on kypsä palaamaan Juukaan, isän rakentamaan kotitaloon, jossa vanhemmat edelleen asuvat. Entiseen kesähuoneeseen, jonka isä on jossain vaiheessa remontoinut talviasuttavaksi.

Ei, tähänkään ei liity tunnekuohuja, ei surua, pettymystä eikä riemunkiljahduksia.

"Eilen oltiin tuolla, nyt ollaan tässä. Siinä se", Saku sanoo.

"Olen jo pikkupoikana katsellut hautausmaata kotitalon vieressä. Tiedän, mihin ihmisen vaellus päättyy, tekipä hän elämässään mitä ratkaisuja tahansa."

Tai niin kuin Sikke-mummo tapasi sanoa:

"Tiällon piä."

Suomennos: Hautaan me kaikki päädymme.

Kun vihapuhujat eivät muuta keksi, he pilkkaavat Sakua äidin kanssa asumisesta.
Kun vihapuhujat eivät muuta keksi, he pilkkaavat Sakua äidin kanssa asumisesta.

Vihapuhujan sanoma

Kun turvapaikanhakijoita alkoi viime kesänä tulla tavallista enemmän, vihapuhujat saivat uutta virtaa. Heillä oli aiheesta paljon tietoa, jota he levittivät verkossa. He tiesivät, että maahanmuuttajat saavat enemmän toimeentulotukea kuin suomalaiset. Ajokortinkin he saavat ilmaiseksi, ja auton.

Uuninpankkopoika pilasi ilon. Hän selitti pykälä kerrallaan, että Suomen laki on sama kaikille. Sosiaalitukia myönnetään jokaiselle aivan samoin perustein.

"Minulle vastattiin, että tule itse katsomaan, kun täällä neekeri ajaa autolla: mistä se muka on saanut rahaa?" Saku kertoo.

Viesti huvittaa häntä vieläkin.

Kihinä sossun rahoista sammui nopeasti. Sen tyrmäsivät faktoilla monet muutkin kuin Saku.

Asiallinen arvokeskustelu käy vaikeaksi.

Ikävä kyllä puheet vain rumenivat, kun vihaajilta poistui asia-argumentti. Enää he eivät voi sanoa, että "en ole rasisti, mutta minua suututtaa, kun mamut saavat enemmän kuin kantasuomalaiset".

"Nykyisin heidän argumenttinsa on, että en ole rasisti, mutta neekerit ulos. Kun jutut lähtevät siltä tasolta, asiallinen arvokeskustelu käy vaikeaksi."

Rottapostia äidille

Kesäkuun alussa Saku poimii postilaatikosta paksun valkoisen kirjeen. Kuoreen on kirjoitettu huolellisin pölkkykirjaimin hänen äitinsä nimi. Saku ja äiti ovat asuneet kahdestaan siitä saakka, kun Sakun isä kuoli 2006 kesken ohitusleikkauksen.

Saku kääntelee kuorta ja toteaa, että nyt haiskahtaa. Konkreettisesti.

Hän repäisee kuoren auki. Siellä on kuplamuoviin kääritty jyrsijän raato. Iso hiiri tai pieni rotta, Saku ei tee tarkempaa lajinmääritystä.

Saku vakuuttaa taas, ettei ole tunneihminen, mutta myöntää, että sillä hetkellä mieleen nousi hyvin tunteellinen ajatus: jos jyrsijäpostin lähettäjä tulisi ilmoittautumaan, tämä saisi turpaansa.

"Kun niiden sanalliset taidot eivät riitä vastaamaan minulle eivätkä ne kykene perustelemaan sanomaansa, ne yrittävät säikytellä läheisten kautta."

Sakun 81-vuotias äiti ei säikähdä.

"Luulevatko ne, että tämmöinen vanha ämmä yhtä rotanraatoa pelkää?" hän ihmettelee, kun Saku kertoo kirjeestä.

Äiti tietää, millaisista aiheista poika nettiin kirjoittaa. Tietää hän palautteestakin, vaikka ei itse tietokoneeseen koske. Eikä kännykkään. Eikä pankkikorttiin. Juuan osuuspankista saa nostaa käteistä pankkikirjalla ilman palvelumaksua, kun on pankin jäsen.

"Jos minulle perustellaan vakuuttavasti, että olen väärässä, olen valmis muuttamaan kantaani."

"Äiti on aina ollut jääräpää. Jos hän jotain saa päähänsä, on turha yrittää muuttaa hänen mieltään."

Jotkut väittävät, että sama pätee poikaan. Saku on eri mieltä.

"Jos minulle perustellaan vakuuttavasti, että olen väärässä, olen valmis muuttamaan kantaani. Vain periaatteistani en tingi. Minun arvojani ovat yhdenvertaisuus, tasa-arvoisuus, oikeudenmukaisuus ja laillisuus."

Leipätyökseen Saku tekee paperihommia yksityisasiakkaille. Blogista hän saa tuloja klikkausten mukaan. "Olen minä joskus tympeimpiä kommentteja lukiessani miettinyt, että sinäkin toit minulle rahaa."
Leipätyökseen Saku tekee paperihommia yksityisasiakkaille. Blogista hän saa tuloja klikkausten mukaan. "Olen minä joskus tympeimpiä kommentteja lukiessani miettinyt, että sinäkin toit minulle rahaa."

Vielä jaksaa sanoa

Alussa oli sanomisen tarve. Se oli valtava ja pakotti perustamaan blogin. Saku ei ole varma, onko tarvetta enää jäljellä.

"Kun luen juttujani kriittisesti, huomaan, ettei niissä ole enää alkuaikojen henkeä. Olen tainnut vähän leipääntyä", hän arvelee.

Häntä tympäisee sekin, että hän on pyytämättä saanut roolin pelokkaiden ja väärin kohdeltujen esitaistelijana.

Ei hän sitä varten kirjoita, että nettikiusatut ja viranomaisten kaltoin kohtelemat kertoisivat hänelle huolensa ja pyytäisivät häntä selvittämään ne.

Hän kirjoittaa siksi, että he saisivat asiallista tietoa ja osaisivat käydä itse oman taistelunsa.

Mutta onhan Sakulla vielä sanomista, kun tarkemmin ajattelee.

Vaikkapa kuntouttavasta työtoiminnasta, siis palkattomasta työstä, jota kunnat teettävät työttömillään muka kuntoutuksen nimissä.
Höpö höpö, Saku sanoo. Säästääkseen ne sitä teettävät, terveillä ja työkykyisillä ihmisillä, joissa ei ole muuta vikaa kuin työttömyys.

Eivätkä sosiaalisen median sonnansuoltajatkaan ole näköjään saaneet kyllikseen. Sen verran vihapostia Uuninpankkopojalle virtaa jokaisen blogipostauksen jälkeen.

Ja on kirjoittaminen hyvä tapa jäsennellä ajatuksia ja hallita kiukkua. Sitä tulisi ikävä, jos tähän lopettaisi.

"Kun jokin asia oikein kaivelee, kirjoitan sen ulos ja julkaisen. Se on sillä käsitelty. Vaikka vastaukseksi tulisi ryönää, ainakin minä ennätin sanoa ensin."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 15 / 2016.