
Joskus ystävä osaa valita juuri oikeat sanat tai rientää apuun tärkeällä hetkellä. Hanna Brotherus, Elina Valtonen ja Ilkka Ihamäki kertovat, mitkä sanat tai teko jäivät ikuisesti mieleen.
Koreografi ja kirjailija Hanna Brotherus: ”Ystävä vahvisti luottamusta itseeni”
”Noin vuosi sitten minulla oli meneillään painava aikakausi. Työasiat stressasivat, ja olin huolissani muutamasta läheisestä. Oli liikaa asioita, liikaa tekemistä, liian vähän unta, liian kapea kaistale, jolla seisoin.
Olin väsynyt. Mietin, miten selviän.
Kirjoitin läheiselle ystävälle pitkän viestin. Kerroin, mitä kuuluu ja miltä tuntuu. Naputellessani tajusin, että nyt kuulostaa aika rankalta. Laitoin loppuun: Mutta selviän.
Vastauksessaan ystävä kommentoi kertomaani. Sitten hän kirjoitti: ”Sivulauseesi ’Mutta selviän’ on kaikki mikä riittää. Rakastan sinua.”
Se oli vavahduttava viesti. Sanat vahvistivat sen, mitä olin kirjoittanut. Ystäväni kaivoi luottamuksen esiin minussa: sanoit itsekin, että selviät. Sanani riittivät hänelle tiedoksi siitä, ettei hänen tarvitsisi olla huolissaan. Minunkin täytyi luottaa siihen. Tuntui ihanalta, että hän otti vakavasti vaikean tilanteen, mutta ihan yhtä vakavasti myös sen, että selviäisin.
Ystäväni sanat ohjasivat minut huomaamaan, että voisin luottaa itseeni. Minä selviän.”
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/elina_valtonen.jpg?itok=rW-uWGZt)
Kansanedustaja Elina Valtonen: ”Ystävä lensi tuekseni sairaalaan”
”Ystävissä on se ihana puoli, että apua ja tukea tulee ja on tullut eri vaiheissa elämää. Tiinaan tutustuin, kun pelasimme samassa korisjengissä melkein 30 vuotta sitten. Nykyään Tiinalla on lapsia kuten minullakin, elämme ruuhkavuosia, työelämä on kiireistä. Tiina on kuitenkin ystävä, josta tiedän, että hän on paikalla silloin jos tarvitsen.
Noin 15 vuotta sitten asuin Lontoossa. Olin joutumassa pieneen lääketieteelliseen operaatioon. Kyse ei ollut mistään vakavasta, mutta leikkaus jännitti.
Tiina lensi Suomesta luokseni muutamaksi päiväksi. Hän tuli mukaan sairaalaan, ja menimme jopa yhdeksi yöksi hotelliin viettämään kahden naisen rentoutumishetkeä kaiken keskellä.
Tätä en ole unohtanut. Tiinalla oli siihen aikaan pieni lapsi, ja leikkaus oli arkipäivänä keskellä viikkoa. Reissu Lontooseen vaati Tiinalta melkoisesti järjestelyjä, mutta hän tarjoutui oma-aloitteisesti tulemaan tuekseni. Se tuntui ihanalta. Toki minulla oli Lontoossakin ystäviä ja työkavereita, mutta Tiina oli Tiina.
Sydänystävistä tietää, että vaikka ei oltaisi hetkeen tavattu, vaikeina hetkinä heihin voi olla yhteydessä.”
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/ilkka_ihamaki.jpg?itok=ja-45X_V)
Muusikko Ilkka Ihamäki: ”Ystävät sanat lohduttivat keskellä ruuhkavuosia”
”Ystäviä ei tätä nykyä ehdi tavata niin paljon kuin ennen. Elän ruuhkavuosia, meillä on kaksi pientä lasta, ja monella kaverillakin on lapsia. Koronakin tuli sotkemaan kuvioita. Muusikkona olen myös usein töissä viihdyttämässä ihmisiä, kun kaverit ovat vapaalla. Tänäkin viikonloppuna olisi rapujuhlat, mutta itse olen ajamassa kohti Tahkoa keikalle. Eikä kavereiden yhteisiä menoja muutenkaan järin usein ole lapsiperheiden isien kesken. Itsekin vietän liikenevän ajan mieluiten kotona lasten kanssa.
Kerran olin jälleen ajamassa keikalle, kun kaveri soitti kysyäkseen kaljalle tai kahville. Jokin kundien yhteinen juttu. Jouduin kieltäytymään.
Ystävä sanoi: 'Ei oo hätää. Meillä on koko elämä aikaa.'
Se lohdutti, tuli hyvä fiilis. Elämä on juuri nyt tällaista. Hyvät ystävät kuitenkin ymmärtävät sen ja pysyvät.”
Uudistuneessa Kodin Kuvalehdessä 20/2022 myös Bull Mentula, Seppo Tiitinen ja Katja Ståhl kertovat hetkistä, jolloin ystävä auttoi heitä unohtumattomalla tavalla. Tilaajana voit lukea jutun myös digilehdestä.