Kun me Kodin Kuvalehden toimituksessa näimme ensimmäisen kerran tämän televisiospotin, moni pyyhki silmiään.

Me Kodin Kuvalehden tekijät olemme onnekkaita, sillä saamme elää rinnan teidän muiden suomalaisten kanssa. Saamme kuunnella teidän tarinoitanne ja iloita onnistumisistanne. Voimme myös myötäelää murheitanne.

Halauksia teille kaikille!

Lue Kodin Kuvalehden halausteemasta.

Miksi niin herttainen asia kuin joulukorttien lähettäminen saa ihmisen tuntemaan itsensä kunnottomaksi?

Voi ei, taas on SE päivä vuodesta.

Kunnon ihmiset ovat kirjoittaneet joulukortit viimeistään viime viikonloppuna. He postittavat ne viimeistään tänään. Hyräilevät jouluyöjuhlayötä samalla, kun kopsauttavat kortit laatikkoon.

Minä kunnoton olen hankkinut vasta listallisen joulupostimerkkejä. Jos päässä ylipäänsä soi jokin joululaulu, niin sitten se, jossa ihmetellään, missä joulukorttilista viimevuotinen, mä tänne laatikkooni aivan varmaan talteen panin sen. Kun se olisikin joulukorttihuolistani suurin.

Miksi, oi miksi niin herttainen asia kuin joulukorttien lähettäminen aiheuttaa niin paljon syyllisyyttä? Pohdimme asiaa parin muun kunnottoman kanssa. Päädyimme yhdessä siihen, että jokavuotinen joulukorttisouvi saa meidät tuntemaan vähintään kuudenlaista syyllisyyttä.

1. Jos päätän olla lähettämättä korttia jollekulle,

saan sitäkin varmemmin kortin häneltä. Tilanteen ratkaisemiseksi on vain huonoja vaihtoehtoja:

a) Lähetän hänelle kortin ykkösmerkillä, jolloin hän arvaa, etten aikonutkaan lähettää hänelle korttia.

b) Jätän kortin lähettämättä, jolloin hän todennäköisesti ei lähetä minulle korttia enää ensi vuonna mutta loukkaantuu tänä vuonna.

c) Lähetän hänelle joulutervehdyksen tekstiviestinä jouluaattona ja toivon hänen kuvittelevan, että juuri sillä tavalla minä aioinkin lähettää joulutervehdykset.

2. Jos lähetän kortin jollekulle, joka ei lähetäkään korttia minulle,

saatan hänet kiusalliseen tilanteeseen (ks. edellinen kohta).

3. Jos ostan ajoissa halvat joulumerkit, 

huomaan taas kerran, että halpojen postimerkkien viimeinen postituspäivä oli eilen. Ei muuta kuin ostamaan täyshintaisia merkkejä.

Syyllisyyden aihe: kehno taloudenpito.

4. Jos halvat postimerkit jäävät käyttämättä,

en osaa päättää, mitä teen niillä. Nolottaa käyttää niitä ensi vuonna, kun on tänä vuonna joutunut lähettämään kortit täyteen hintaan.

Yhtä noloa on, jos niitä yrittää kuluttaa myöhemmin muihin kortteihin. Hyvää pääsiäistä, lukee kortissa, ja sen yläreunassa on joulupostimerkki ja rivi 10 sentin merkkejä.

5. Jos lähetän ihania (ja kalliita) joulukortteja,

itse saan vain tylsiä kortteja, joita ei viitsisi millään ripustaa esille.

Tiedän tiedän, ajatus on tärkein. Silti käy mielessä, että miksen pitänyt kivoja (ja kalliita) korttejani itse. Sitten taas tunnen syyllisyyttä siitä ajatuksesta.

6. Jos päätän olla lähettämättä kortteja ollenkaan,

posti tuo minulle joka päivä lisää toisten itse askartelemia tai muuten vain ajatuksella hankkimia taideteoksia. Näyttelen, ettei tunnu missään.

Kieriskeltyäni koko joulun syyllisyydessä sorrun lähettämään kortteja tapaninpäivänä halvoilla merkeillä, jotta näyttäisi, että posti on ne hukannut.

Sitten kieriskelen taas syyllisyydessä, kun mietin, joutuvatko vastaanottajat nyt lunastamaan kortit, kun niissä ei ole tarpeeksi postimerkkejä.

Kirjatoukat kertovat, mitä tänä jouluna kannattaa kääriä lahjapakettiin ja kenelle.

ROMAANIT:

Anni Blomqvist: Myrskyluodon Maija (Gummerus 2017)

Kertomus Maijan ja Jannen yhteisestä elämästä ulkomeren saaressa on hurjan kaunis ja liikuttava rakkaustarina, vaikkei rakkaus-sanaa mainita kertaakaan. Rakkaus on läsnä kalaverkon paikkaamisessa ja lypsykiulun kantamisessa, lasten syntymissä ja kuolemassa, arkisessa ilossa ja suruista suurimmassa. Tämän lohdullisempaa kirjaa on vaikea keksiä. Sen lukeminen on kuin söisi näkkileipää ja joisi kaakaota.

Kenelle? Äideille, tyttärille ja tarinoiden rakastajille. Jokaiselle, joka on joskus katsellut merta. (AP)

Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina (Tammi 2005, uusintapainos 2017)

Jos minulta kysytään kirjasuosituksia, vastaan aina viipymättä tämän. Romaania on vaikea saada mielestään, sillä sen surumielisen kaunis tunnelma ja vähitellen auki kiertyvä tarina ovat poikkeuksellisen vangitsevia. Liikkeelle lähdetään suljetusta sisäoppilaitoksesta, mutta pian käy selville, että kyse ei ole tavallisesta ja tutusta yhteiskunnasta. 12 vuotta vanhaa kirjaa saa taas onneksi kirjakaupoistakin, sillä Ishiguro voitti juuri Nobelin kirjallisuuspalkinnon.

Kenelle? Hyvien tarinoiden ja mieltä kutkuttavien tulevaisuuskuvausten ystävälle. Täysi-ikäisyyttä lähestyvälle kummilapselle, jolle on vaikea keksiä pakettia. (MT)

Nathan Hill: Nix (Gummerus 2017)

Jostain syystä rakastan romaaneja, jotka ovat niin paksuja, että niitä on mahdoton kantaa laukussa ja vaikea lukea sängyssä. Amerikkalaisen Nathan Hillin 719-sivuinen esikoisromaani on sellainen. Se kertoo kirjailijaksi yrittävästä Samuelista, joka alkaa selvittää, miksi äiti aikoinaan hylkäsi hänet. Lopputulos on ilahduttava, liikuttava, juoneltaan selkeä tarina.

Kenelle? John Irvingin kirjojen ystävälle. (ASi)

Margaret Atwood: Orjattaresi (suom. 1986, uusintapainos Tammi 2017)

Modernin feminismin klassikko, josta tehtiin juuri yhtä upea HBO-sarja Handmaid's Tale. Romaanin Yhdysvalloissa vallan on kaapannut fundamentalistinen uskonlahko, joka on alistanut hedelmälliset naiset eliitin synnytyskoneiksi ja hedelmättömät sen orjatyövoimaksi. Naiset eivät saa lukea, kirjoittaa tai muuttaa maasta. Kapinaan löytyy silti keinoja. Fiktiivinen kauhukuva kätkee taakseen vavahduttavaa yhteiskuntakritiikkiä. Luulemme, että meillä on jo tasa-arvo, mutta etenkin kirjan viimeinen luku paljastaa myös nykymaailman kätkeytyneen sovinismin.

Kenelle? Hänelle, joka pitää tulevaisuusfantasioista, yhteiskunnallisista kannanotoista ja piilomerkityksin ladatusta kerronnasta (sellaisia voi romaanissa etsiä ainakin peileistä, teksteistä ja savukkeista). (SS)

Zadie Smith: Swing Time (WSOY 2017)

Brittiläisen Smithin uusi kirja kertoo nuoresta lontoolaisnaisesta, joka pääsee kovasti Madonnaa ja Angelina Jolieta muistuttavan maailmantähden henkilökohtaiseksi avustajaksi ja mukaan tämän hyväntekeväisyyshankkeeseen Länsi-Afrikkaan. Tarinassa keskeistä on havainto, kuinka olematon käsitys länsimaisella hyväntekijällä on kehitysmaan arjesta. Ja se, kuinka lapsuudenystävät saattavat pitkään olla osa toistensa aikuiselämää, vaikka välit menisivät jo nuoruudessa.

Kenelle? Verraton lukuromaani hänelle, joka haluaa pureskella lukemaansa ja etsiä tekstiin oman näkökulmansa. (JR)

Jo Nesbø: Jano (WSOY 2017)

Olen lukenut kaikki norjalaisen Nesbøn kirjoittamat Harry Hole -dekkarit, koska ne ovat loistavia. Jano on taattua Nesbø-laatua. Annan anteeksi jopa kirjan raakuudet, sillä kirjoitustyyli tempaisee mukaansa sellaisella imulla, jota harvoin kokee. Rakastan myös kirjan päähenkilöä poliisi Harry Holea kaikkine puutteineen ja ristiriitaisuuksineen. Kirjan viehätystä lisää aina sympaattinen Oslo, vaikkakin vähemmän sympaattisten tapahtumien näyttämönä.

Kenelle? Niille, jotka ovat valmiita siirtämään kaikki menonsa parilta illalta palkitsevan lukukokemuksen tähden. (ASo)

MUUT:

Esko Valtaoja: Kohti ikuisuutta (Ursa 2017)

Kun maailma tuntuu tulleen hulluksi ja kyynisyys kolkuttaa, tähtitieteilijä Esko Valtaoja auttaa. Hän todistaa uudessa kirjassaan paitsi sen, että elämme edistyneempiä ja rauhanomaisempia aikoja kuin koskaan, myös sen, että tulevaisuus vaikuttaa kaikin puolin toiveikkaalta. Tulevaisuus on suorastaan täynnä niin upeita mahdollisuuksia, ettemme osaa niitä edes kuvitella. Meillä on myös erinomaiset mahdollisuudet saavuttaa ne, koska ”ihmiset toimivat viisaasti, kunhan ensin ovat käyttäneet loppuun kaikki muut vaihtoehdot”.

Kenelle? Jokaiselle kotoa omaan elämään muuttavalle nuorelle – ja kaikille isovanhemmille, jotka kantavat huolta lastenlasten tulevaisuudesta. (TH)

Jan Pedersen: Pohjolan eläimet äänessä (Tammi 2017)

Ihanassa kirjassa on tietoa, kuvia ja eläinten ääniä. Tämän kirjan kanssa pääset luontoretkelle kotisohvalla.

Kenelle? Kaikille, jotka rakastavat luontoa ja eläimiä. (MH)

Juha Laaksonen: Lipuva lumme ja muita kasveja (Tammi 2017)

Kirjasta on tehty nautinto monella tavalla – se jopa tuntuu käsissä suloisen sileältä. Pieni ja kauniisti kuvitettu luontokirja on niin kiva ja hauskasti kirjoitettu, että sitä teki mieli säästellä ja lukea pieninä erinä.

Kenelle? Kirja on nimetty ”koko perheen luontokirjaksi”, mutta ihan pienille perheenjäsenille siinä on turhan paljon tekstiä. Luonnosta kiinnostuneelle nuorelle kirja voisi kolahtaa, mutta niin se tekee myös aikuiselle luonnonystävälle.

Kaupunkisaunoja (Gummerus 2017)

Lempipaikkojani Helsingissä on Yrjönkadun uimahalli saunoineen. Kaupunkisaunoja-kirja kertoo siitä ja 18 muusta yleisestä saunasta pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella ja Kotkassa. Teos tarjoilee tietoa ja tunnelmia tarinoiden ja lämminhenkisten valokuvien kautta. Kirjan ovat koonneet Helen Moster, Leena Filpus, Susa Junnola, Riitta Saarinen, Pauliina Susi, Liisa Takala ja Tiina Torppa.

Kenelle? Saunomista rakastavalle. (AS)

 

ÄÄNIKIRJAT:

Antti Holma: Kauheimmat joululaulut (Otava 2017) 

Eih, uh, armoa, tämä ottaa naurulihaksiin! Näyttelijä Antti Holma on niin tohkeissaan, kun hän lukee joulurunoja runoilija Antti Holman (sama mies) teoksesta. Värssyjen tekijöiksi on mainittu muun muassa Karin Toisiks-Paraske ja Kaarlo Antero Heteromies, joista jälkimmäiseltä kuullaan jouluklassikot Minun kulkuseni ja Äitini torttu. Kesto: 1 h 28 min. (TH)

Sinikka Nopola ja Tiina Nopola: Heinähattu ja Vilttitossu ja Rubensin veljekset (Tammi 2016)

En ole ennen tajunnutkaan, miten mukava satuääni Vuokko Hovatalla on, yhtä aikaa reipas ja lämmin. Se sopii Heinähattu ja Vilttitossu -tarinaan, joka on nyt myös elokuvateattereissa. Kesto: 2 h 4 min. (TH)

Pierre Lemaitre: Silmukka (Minerva 2017)

Tarina on melkein liian kamala. 12-vuotias poika tappaa vahingossa 6-vuotiaan naapurinpojan ja kätkee hädissään ruumiin. Syyllisyyttä, paljastumisen pelkoa, sovituksen tarvetta… Ei tätä kestäisi, ellei lukija Markus Bäckman kuulostaisi niin rauhoittavalta ja myötätuntoiselta. Kesto: 6 h 24 min. (TH)

Maaret Kallio: Inhimillisiä kohtaamisia (WSOY 2017)

Pimeänä vuodenaikana tekee hyvää kuunnella punnittuja ajatuksia siitä, miten osaisi olla itselleen armollinen ja viisas ystävä. Lukijana on psykoterapeutti Maaret Kallio, joka tietää, mistä puhuu. Hänhän kirjan kirjoittikin. Kesto: 7 h 13 min. (TH)

Kimmo Ohtonen: Karhu – voimaeläin (Docendo 2017)

Aika vänkä kontrasti: fyysisesti istun paikallisjunassa unisten työmatkalaisten joukossa, mutta luureista kuuluu kertomuksia syviltä korpimailta. Pekka Strangin lukijaäänessä on hauskasti himppu suomenruotsalaista aksenttia. Kesto 3 h 45 min. (TH)

Elena Ferrante: Uuden nimen tarina (WSOY 2016)

Miten rakastankaan näyttelijä Erja Mannon ystävällistä ääntä, tuttua niin monista kuunnelmista. Karu Napoli-sarjakin kuulostaa lohdullisemmalta Erjan lukemana. Kesto 12 h 7 min. (TH)

Suosittelijat: Tarja Hirvasnoro, toimittaja (TH), Marjaana Huhtamäki, toimituksen assistentti (MH), Arja Kuittinen, community manager (AK), Anna Pihlajaniemi, toimittaja (AP), Jenni Rinkinen, toimittaja (JR), Anu Salo, graafikko (AS), Anne Soininen, toimittajaharjoittelija (ASo) Salla Stotesbury, toimituspäällikkö (SS), Maria Tuominen, toimituspäällikkö (MT)

Arviot on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 22/2017.