Villasukkien tekeminen on rentouttavaa – mutta onko se kutomista vai neulomista? Kysyimme Kielitoimistosta. Kerro sinäkin!

Tämä on tullut selväksi: villasukkien tekemistä kuvaava sana jakaa suomalaiset.

Kun Kodin Kuvalehti teki nettiin villasukkakyselyn, vastaajia oli liki 1800. Heistä kaksi kolmesta oli ehdottomasti sitä mieltä, että kutoo villasukkia. Joka kolmas oli yhtä ehdottomasti sitä mieltä, että neuloo villasukkia.

Neuloa vai kutoa -pohdinta on ikivanha. Jo 1800-luvun lopulla laadittiin ohjelma käsityönopetuksen järjestämisestä kansakouluissa ja neuvottiin käyttämään sanaa ”neuloa” silloin, kun vaate valmistetaan puikoilla. Käytäntö on jatkunut opettajien koulutuksessa siitä asti.

Ammattikäytössä villasukkia neulotaan, ja esimerkiksi Suuri Käsityö -lehden ohjeissa puikoilla varmasti neulotaan. Kutominen liittyy ammattilaisten mielestä kangaspuihin, ja sanojen käyttäminen sekaisin aiheuttaisi vain sekaannusta.

Murre ratkaisee

Mutta mutta. On myös Kielitoimisto ja suomen kielen lautakunta. Niissä ollaan sitä mieltä, että villasukkaa voi sekä neuloa että kutoa.

Kutoa-sanan ensimmäisenä selityksenä on Kielitoimiston sanakirjassakin selitys kankaan valmistamisesta kangaspuissa tai koneella. Silti kutoa-sanaa voi Kielitoimiston mukaan käyttää yleiskielessä myös samoin kuin neuloa-sanaa: voi kutoa oikeaa ja nurjaa ja tehdä kutomalla villasukan tai villapuseron.

Kansa voi siis edelleen sekä kutoa että neuloa villasukkia. Ja niin se tekee. Ratkaisevin asia on lopulta se, miltä murrealueelta on kotoisin. Länsisuomalaiset kutovat sukkaa silloin, kun itäsuomalaiset neulovat. Etelä- ja Pohjois-Suomessa valtaosa kutoo.

Kuulostaa jotenkin tutulta, eikö? Aivan niin, vihta ja vasta. Niissäkin on keskellä Suomea murreraja, ja hyvin samankaltainen kuin kutomisessa ja neulomisessa. Ne, jotka neulovat villasukkia, tekevät saunaan vastan. Ne, jotka kutovat, myös vihtovat.

(vasta ja vihta -tieto päivitetty 27.3. klo 19.40)

Kerro alla kommenttikentässä, mitä sanaa sinä villasukkien tekemisestä käytät ja teetkö vihdan vai vastan. Kerro myös, mistä päin Suomea olet. Katsotaan, pätevätkö murrerajat vai ovatko käytännöt sekoittuneet. Kiitos!

 

KK:n lukijoiden kertomukset muistuttavat, kuinka pienistä teoista tulee arjessa isosti hyvä mieli. 

Poikani hakee minulle kahvin

"Muistan aina, kun poikani haki kylpylälomalla minulle aamupalan jälkeen jälkiruokakahvin pöytään. Pyysin tätä itse, koska poikani oli vielä pieni.

Se kannatti, sillä kahvinhakutapa jatkui, ja olen saanut samanlaista hemmottelua pojaltani muillakin lomilla. Viimeksi Italiassa heräsin raskaan matkustuspäivän jälkeen, ja sain juoda kahvin juuri minulle tarjoiltuna. Se oli huippuhetki."

Anu Marjatta Sillanpää, 51, Hyllykallio

Laitan kasvonaamion ja vain lepään

"Ruuhkavuosiarjen keskellä hemmottelua pitää löytää ihan pienistä jutuista. Siitä, että pääsen saunaan yksin viikoittain tai ehdin illalla istahtaa miehen kainaloon sohvalle viinilasillisen ja hyvän elokuvan ääreen.

Saunassa nautin lämmöstä ja hiljaisuudesta. Laitan kasvo- tai hiusnaamion ja vain lepään. Kun olen saunonut, on miehen saunavuoro.

Hyvä olo palautuu lämpimän froteepyyhkeen syleilyssä.

Kahdeksanvuotias esikoisemme nukahtaa kello 22, joten ehdimme vain harvoin katsoa leffan kokonaan kerralla. Siksi alku katsotaan yhtenä iltana ja loput sitten seuraavana."

Karoliina Suoniemi, 34, Tampere


Puhtaat, viikatut lakanat ovat arjen hemmottelua. Kuva: Satu Kemppainen.
Puhtaat, viikatut lakanat ovat arjen hemmottelua. Kuva: Satu Kemppainen.

Viikkaan puhtaat lakanat lasteni kanssa

"Puhtaat lakanat ovat arkista hemmottelua. Lakanoista valitsen puuvillasatiinin. Sen sileä pinta tuntuu helteelläkin viileältä. Laventelin tuoksuinen huuhteluaine tekee liinavaatekomerosta raikkaan.

Kuivatan lakanat ulkona huhtikuusta marraskuulle, ja viikkaan ne puolisoni tai lasteni kanssa: tartumme kulmista, taittelemme ja vedämme. Lopuksi silitän taitoksen kuumalla raudalla ja kääräisen lakanat tiukalle rullalle.

Hemmottelua on myös lämmin pyyhe aikaisen aamusuihkun jälkeen. Kun käsi ojentautuu sähkölämmitteiselle kuivaustelineelle ja tarttuu pyyhkeeseen, palautuu hyvä olo lämpimän froteepyyhkeen syleilyssä."

Leena Pommelin-Andrejeff, 58, Vaasa

Joskus livahdan kahvilaan

"Kahden pojan yksinhuoltajana saan hemmottelua harvoin. Joskus kun vanhempi poikani on koulussa ja nuorempi kylässä, livahdan kahvilaan. Nautin, kun saan rauhassa nauttia kupillisen kahvia ja syödä mansikkaviinerin.

Ostan pari aikakauslehteä, joita luen illalla parvekkeella ja hörpin kahvia.

Leipomokahvilat ovat suosikkejani. Lasten kanssa 'kahvittelen' yleensä hampurilaispaikassa."

Salla Högbacka, 39, Inkeroinen

Kuuntelen laitapuolen kulkijoita

"En hemmottele itseäni. Sairastin anoreksiaa kymmenen vuotta, ja kuvittelin tuolloin olevani maailman suurin tahra, joka ei ansaitse mitään hyvää. Nyt voin paremmin mutta en edelleenkään oikein koe olevani hemmottelun arvoinen.

Miesystävääni hemmottelen antamalla hänelle hauskoja ja halpoja yllätyslahjoja kuten ravilehden.

Yritän silti muistuttaa itseäni, että elämä hemmottelee jatkuvasti. Nautin poutaisista päivistä, jolloin saan laittaa mekon päälle, maasta löytyneestä kolikosta ja vastapestyn lieden valkoisuudesta. Autan muita. Kuuntelen ratikassa laitapuolen kulkijoita, ja kannan alakerran mummun kauppakassit.

En ole uhrautuja, joka elää muille, mutta elän muiden ilon kautta."

Nelli Vuoristo, 30, Jyväskylä

Saunon ja odotan kesäyön saapumista

"Käytännön teot kertovat välittämisestä ja rakkaudesta. Tämä hetki oli sellainen ja jäi mieleeni: Miesystäväni vei minut ensin pitsalle ja sitten leivoskahville. Sen jälkeen menimme yhdessä kirpputorille ja kirjakauppaan.

Kun hemmottelen itseäni, lähden yksin Tampereen keskustaan kesäaamuna. Juon torilla munkkikahvit ja seurailen toritapahtumia. Käyn lainaamassa ison pinon kirjoja ja poikkean taidenäyttelyssä. Menen ehkä kirkon viileyteen hiljentymään ja kuuntelemaan urkumusiikkia. Ostan pari aikakauslehteä, joita luen illalla parvekkeella ja hörpin kahvia. Saunon ja odotan kesäyön saapumista.

Miesystävääni hemmottelen antamalla hänelle hauskoja ja halpoja yllätyslahjoja kuten ravilehden tai ässäarvan."

Ruut Soidinmäki, 54, Tampere

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 15/2017.

Lastenkirjallisuuden tutkija Päivi Heikkilä-Halttunen laati listan aikaa kestäneistä lastenkirjoista. Näitä kirjoja nykyäidit kuuntelivat 70- ja 80-luvulla – ja ne ovat ääneen lukemisen arvoisia yhä. Katso 18 ikivihreää suosikkia!

1. Gunilla Bergström: Mikko Mallikas -kirjat

Suom. Kaija Pakkanen (Weilin+Göös v:sta 1979, uusintapainokset Tammi)

Malliesimerkki alun alkaen hienosti suunnitellusta (nykykielellä brändätystä) kirjasarjasta, joka käsittelee lapsiperheen arjen asioita ilman, että kirjoitusajankohta kajastaisi häiritsevästi läpi. Mikko ja isä ovat sympaattinen parivaljakko. Ja mikä tärkeintä, Mikon isä lukee pojalleen joka ilta ennen nukkumaanmenoa!

 

2. Hanhiemon iloinen lipas

Runot vanhojen englantilaisten lastenlorujen aiheista vapaasti riimitellyt Kirsi Kunnas, kuvittanut Fjordor Rojankovski (WSOY 1954, up. WSOY 2006)
Vanhojen britiläisten lastenrunojen aarrearkku. Kirsi Kunnaksen suomennoksissa on yhä svengiä ja Rojankovskin kuvitus on vanhahtavuudessaankin  herttaista. Myös kirjan pitkulainen muoto viehättää yhä lasta.

 

3. Else Holmelund Minarik & Maurice Sendak: Pikku karhu -kirjat

Suom. Leena Koivukoski ja Pirkko Harainen (Otava v:sta 1960, up. yhteislaitos Pikku Karhun tarinat, WSOY 2007)

Pikku karhun elämä on seesteistä ja onnellista. Lyhyet Pikku karhu -tarinat  sopivat myös lukutaitonsa hiljattain haltuun ottaneen lapsen itse lukemaksi. Maurice Sendakin upea kuvitus hivelee katsojan silmää.

4. Hannele Huovi & Jukka Lemmetty: Urpo ja Turpo -kirjat

(Weilin+Göös v:sta 1987, yhteislaitos Urpon ja Turpon seikkailut, Tammi 2015)

Arkiset tilanteet ja ja vaihtuvat tunnetilat lapsiperheessä näkyvät kulttuuria monipuolisesti harrastavien ja elämänasenteeltaan muutoinkin uteliaiden  lelukarhujen seikkailuissa lastenhuoneessa, kun lapset ja vanhemmat ovat poissa kotoa. Urpo ja Turpo tunnetaan myös Soili Perkiön säveltämistä lauluista ja Liisa Helmisen nukkeanimaatiosta.

5. Janosch: Oi ihana Panama, kertomus siitä, kuinka pikku karhu ja pikku tiikeri löysivät Panaman

Suom. Riitta Mäyrälä (WSOY 1980. Up. Suuri Panama-kirja: pikku karhun ja pikku tiikerin seikkailuja, WSOY 2004)

Onnea ei kannata lähteä etsimään kovin kaukaa, sen oppivat karhu ja tiikeri. Klassinen maailmalta kotiin entistä viisaampana –tarina on yhä ajankohtainen.

6. Helmi Krohn: Lasten Tarulinna -sarja, Taru 1920–1929

Uudelleen kuvitettu laitos Helmi Krohn: Hipsuvarvas ja muita kertomuksia, kuv. Petra Heikkilä (WSOY 2006)

Näitä lyhyitä kertomuksia Hipsuvarpaasta ja Nököhampasta, Huppuhännästä, Karvakuonosta ja Luppakorvasta, Pupujussi Gulliverista ja Untuvakerästä ovat lukeneet jo isoiso- ja isovanhemmatkin. Alun perin brittiläiset, sopivan lyhyet eläinseikkailut kutkuttavat yhä mukavasti.

7. Jan Lööf : Vaarini on merirosvo

Suom. Raija Jänicke (Tammi 1974, up. 2005)

Tuiki tavallisesta arjesta päästään huimalle merirosvoseikkailulle vaarin kanssa. Totta vai unta, sen saa lapsi päättää itse.

 

8. Zdeněk Miler & Eduard Petiška: Kuinka myyrä sai housut

Suom. Kirsti Siraste (Tammi 1959, up. Tammi 2007) kokoelmassa Zdeněk Miler, Eduard Petiška & Hana Doskočilová: Myyrän seikkailut (Tammi 2012)

Klassisen kansansadunkin muotoa varioiva tarina, jossa yhteistyö ja avunanto ja talkootyö ovat kunniassa. Hauska esimerkki varhaisesta kuvatietokirjasta.

9. Camilla Mickwitz: Jason muuttaa maasta

(Weilin+Göös 1978, up. Tammi 1996)

Jason muuttaa Kaarina-äidin kanssa Ruotsiin työn perässä ja Jason oppii uuden kielen, kun hoksaa mennä taaperoiden ryhmään päiväkodissa. Kieli on tärkeä osa lapsen identiteettiä. Kuvakirjaa voi lukea myös nykyisten maahanmuuttajalasten tuntojen tulkkina.

10. Hannu Mäkelä: Herra Huu (Otava 1973); Herra Huu saa naapurin, Herra Huu muuttaa

Kuvitus tekijän; up. yhteislaitos Huhuu, Herra Huu! (Paasilinna 2013)

Kummittelua pelkäävä Herra Huu on hellyttävän ristiriitainen hahmo. Siinä on paljon yhtymäkohtia Tove Janssonin Muumi-kirjojen mörköön ja jopa Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossuun. Herra Huulla on lapsikaveri Rimma ja räyhäkkä  amiraali Kaljamaha, jonka matkassa päästään myös hurjalle fantasiaseikkailulle maan alle.

11. Lea Pennanen: Me Leijonat, kuv. Maija Karma

(Otava 1965, up. Otava 2008)

Leijonaperheessä sattuu ja tapahtuu ja viidakossa eletään aika modernisti. Maija Karman kuvitus lumoaa yhä.

 

12. Lea Pennanen: Piilomaan pikku aasi, kuv. Maija Karma

(Otava 1968, up. Otava 2007)

Klassisen sadun tapaan Piilomaassa hyvä ja paha ottavat mittaa toisistaan, kun Muuli Mukkelis havittelee valtaa itselleen. Pieni aasi nousee koko yhteisön pelastajaksi.  Lea Pennasen vuoropuhelua on ilo lukea ääneen ja jokainen luku päättyy kutkuttavasti:

13. Maurice Sendak: Hassut hurjat hirviöt

Suom. Heidi Järvenpää (Weilin+Göös 1970, up. Tammi 2001)

Monia eri tulkintoja sisältävä klassikkokuvakirja uhmaikäisestä Maxista, joka matkaa hirviöiden maahan - ja turvallisesti takaisin kotiin.   

14. Richard Scarryn kuvakirjat

(Tammi vuodesta 1963, useita uusintapainoksia)

Richard Scarryn kirjat ovat säilyttäneet vetovoimansa aina uusien lapsisukupolvien keskuudessa. Selityksenä on eloisa kuvitustyyli, yksityiskohtien yltäkylläisyys ja hauskasti karrikoidut eläinhahmot. Mauri Kunnas on saanut omiin kuvakirjoihinsa innoitetta Scarrylta.

15. Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut

Ilm. alun perin nimellä Aili Tarvas (Ahjo 1919, up.  WSOY 2007)

Maaginen ja mystinen saturomaani, joka jatkaa suosiotaan sukupolvelta toiselle, vaikka juoni on mutkikas ja kerronta lyyristä. Ääneen ja eläytyen luettuna koko suvun yhteistä herkkua.

16. Max Velthuijs: Rakastunut sammakko

Suom. Riitta Mäyrälä (WSOY 1989, up. Kustannus-Mäkelä 2016)

Sammakolla on outo olo: sitä itkettää ja naurattaa yhtä aikaa. Lopulta syykin selviää, se on rakastunut ankkaan. Rakkaus ei tunne rajoja.

17. Raija Siekkinen & Hannu Taina: Herra Kuningas

(Otava 1986, up. 1987)

Hieno satukuvakirja ihmisen kaipuusta toisen kainaloon ja yhteisön osaksi.  Hannu Tainan kuvitus on suomalaisen lastenkirjataiteen juhlaa.

 

18. Gunilla Wolde: Teemu- ja Sanna- kirjat

Suom. Sirkka Salmi (Tammi, up. 2002)

Teemun ja Sannan arkiset leikit ja kotipuuhat ovat aina yhtä ajankohtaisia.

 

 

Päivi Heikkilä-Halttusen Lastenkirjahylly-blogista löydät lisää vanhoja ja uusia lasten- ja nuortenkirjoja