Raggarimorsian on toimittaja ja kirjailija Minna Duftonin luoma räväkkä hahmo, joka puolustaa kaikkia, jotka uskaltavat astella toistamiseen alttarille.  

Kun toimittaja ja kirjailija Minna Dufton suunnitteli toisia häitään, hän kimpaantui kohtaamaansa kritiikkiin.

–Aloitin häiden suunnittelun varovasti. Kun vihdoin uskalsin ostaa ensimmäisen häälehden ja epäröin kassalla, myyjä sanoi: ”Osta kerralla kolme, kerranhan sitä vain naimisiin mennään!” Samanlaisia kommentteja kuulin myös häämessuilla. Tuli olo, että pitäisi jotenkin pyydellä anteeksi sitä, että on tokakertalainen.

Kimpaannuksesta syntyi Raggarimorsian, pinkkitukkainen räväkkä hahmo, joka kirjoittaa blogia ja puolustaa kaikkia, jotka uskaltavat uudelleen alttarille.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

–Raggarimorsian on raivopäinen hahmo, ei hillitty eikä hallittu. Hän on epätäydellinen nainen, joka uskaltaa sanoa asioita, joita en itse välttämättä uskaltaisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Tokakertalainen ei ole kakkosluokan morsian”

Dufton juhli toisia häitään vuoden 2014 elokuussa. Yksinkertaista niiden suunnittelu ei ollut, sillä hän oli vannonut, ettei menisi enää ikinä naimisiin. Ensimmäisen kerran hän asteli alttarille 13 vuotta aiemmin. Myös Duftonin mies on ollut aiemmin avioliitossa.

–Kun päätimme mennä naimisiin, minut valtasi kauhu. Olin ajatellut, että avioliitto on niin järkälemäinen asia, etten koe sitä enää uudelleen. Lopulta päätin vain olla rehellinen ja antaa mennä.

Dufton puri ahdistuksensa blogin kirjoittamiseen. Raggarimorsian auttoi häntä revittelemään ja purkamaan tunteita sanomalla ne ääneen.

Hääparit eroavat nykyään Suomessa yhtä paljon kuin 20 vuotta sitten. Siksi toista tai kolmatta kertaa naimisiin menemisessä ei pitäisi Duftonin mielestä olla enää ihmeellistä. Häiden ja niiden juhlimisen kuuluisi elää ajan mukana.

–On jo aika, että uudelleen naimisiin menevät uskaltavat mennä rohkeasti pukuliikkeisiin ja häämessuille siinä missä ensikertalaisetkin.

Dufton on huomannut, että etenkin kirkon asenne ”käytettyjä” pareja kohtaan on ollut ajoittain julma, mikä vaikuttaa myös ihmisten asenteisiin. Kun Dufton itse oli sulhasensa kanssa tapaamassa vihkipappia ennen häitä, tämä tokaisi: ”Eihän teidän tarvitse harjoitella, kyllä te tämän jo tiedätte.”

–Se tuntui pahalta, koska toista kertaa kaiken tekeminen jännitti minua valtavasti. Juuri silloin olisin kaivannut harjoitusta! Tuli olo, että meidät halutaan saada ulos mahdollisimman nopeasti. Otimme tilanteen kuitenkin huumorilla.

Raggarimorsiamen kautta Dufton haluaa kannustaa kierrätysmorsiamia, kuten hän uudelleen naimisiin meneviä kutsuu.

–Toisella kerralla ihminen on vanhempi ja viisaampi. Itsevarmuus on lisääntynyt, ja sitä osaa jo nauraa itselleen. Eväät  ovat paljon paremmat kuin ensimmäisellä kerralla, jolloin morsian oli ehkä niin nuori, ettei tiennyt kuka itse on tai kuka kumppani on.

Encore-häissä ei olla täydellisiä

Duftonin kirjoittama Raggarimorsiamen hääopas ilmestyy heinäkuun 30. päivä. Siinä hän puhuu encore-morsiamista ja -sulhasista – siis heistä, jotka menevät naimisiin uudelleen. Miten encore-häät eroavat ensimmäisistä?

– Tokat häät ovat ehkä elämänmakuisemmat. Ensimmäiset häät voivat olla joskus melko teatterimaiset ja jopa teennäiset. Toiset häät ovat helposti myös ensimmäisiä isommat, sillä perheet ovat laajentuneet ja ystäviä on tullut lisää matkan varrella.

Tärkeintä Duftonin mielestä on se, että toista kertaa naimisiin menevien morsianten ja sulhasten ei tarvitse olla täydellisiä. He ovat kokeneet epäonnistumisia ja käyneet läpi kriisejä tahoillaan. He tietävät, että voivat olla omia itsejään ja että kumppani rakastaa heitä juuri sellaisena.

–Kun sen ymmärtää, myös juhlista tulee parin näköiset. Tokalla kerralla kaikki käy! Tee niistä bileet, mene naimisiin karusellissa jos haluat. Häävalssiakaan ei ole pakko tanssia.

Liika stressi ja hääjärjestelyihin keskittyminen ei kuitenkaan kannata. Juhlavalmisteluista ei saa tulla elämän ainoa sisältö, koska silloin juhlien jälkeen voi iskeä tyhjyys. Duftonin palautti maan pinnalle kaksi viikkoa ennen häitä perheeseen iskenyt täitartunta.

–On ihan hyvä, että elämässä on asioita muistuttamassa siitä, että yhdestä päivästä ei kannata tehdä liian isoa juttua.

Toisia häitään tanssivia Dufton vinkkaa myös pysähtymään ja miettimään, millainen onni on sattunut kohdalle. Uuden ihmisen löytäminen rinnalle on niin iso asia, että sitä saa ja kannattaa juhlia kunnolla.

–Uskaltakaa juhlia älkääkä liikaa ajatelko, mitä muut miettivät. Rohkeasti vain ja kovaan ääneen. Raggarimorsian sanoisi: Tanssikaa pöydillä ja roikkukaa kattokruunuista!

Raggarimorsiamen vinkit rentoihin encore-häihin

1. Älä takerru menneeseen

Mieti, mitä haluat tehdä toisin kuin ensimmäisissä häissäsi. Älä toista samoja kaavoja ja virheitä. Toisaalta on hyvä ymmärtää, että tilanteille ja paikoille ei saa antaa liikaa merkitystä. Jos haluat mennä naimisiin samassa paikassa tai samanlaisessa mekossa kuin ensimmäisellä kerralla, mene.

2. Tee häistä teidän näköisenne

On tärkeää, että morsian ja sulhanen tuovat oman persoonansa esiin heti suunnittelun alusta saakka. Olkaa niitä persoonia, joihin toisissanne rakastuitte. Täydellisyyden tavoittelu ei kannata. Älä piilota hauskinta osaa itsestäsi valkean hääunelman taakse.

3. Menikö jotain pieleen? Hyvä!

Jos asiat menevät pieleen, se on mahdottoman hyvä asia. Häistä tehdään usein vaikeat luomalla liian tiukat aikataulut. Suunnittelu on tärkeää, mutta jos asiat eivät mene kuten ajattelitte, maailma ei lopu siihen. Kun osaat nauraa itsellesi, myös vierailla on hauskaa.

4. Älä mökötä pikkuasioiden vuoksi

Vaarallisinta on se, että antaa pienten seikkojen pilata kaiken. Naimisiin menoon liittyvän onnen pitäisi kantaa pikkujuttujen yli. Jos koira pissaa laahukselle tai kakku kaatuu, kuittaa se hymyllä. Tärkeä päivää ei saa tuhlata kiukutteluun.

5. Suhtaudu haukkujiin olankohautuksella

Uudelleen naimisiin menevien lähipiiristä voi löytyä ihmisiä, jotka supisevat selän takana. Jätä heidät omaan arvoonsa. Jos läheinen ei näe teidän olevan onnellisia, se on häneltä pois. Yksi ikävä ihminen sadan mukavan joukossa ei saa pilata päiväänne.

6. Älä stressaa, se on vain yksi päivä

Häät ovat äkkiä ohi. Siksi niiden suunnittelusta ei saisi tehdä elämän sisältöä, vaan puuhastelun tulisi tapahtua tavallisen arjen keskellä. Liika stressi aiheuttaa vain riitoja. Jos päätä kiristää, hengitä paperipussiin ja soita vaikka kaasolle.

7. Juhlikaa rennosti

Encore-hääjuhlissa parasta on se, että niissä sekä hääpari että vieraat voivat olla juuri sellaisia kuin ovat. Liian pönötyksen voi unohtaa ja tunnelma on usein rennompi ja vapautuneempi.

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla